Peikkoleikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peikkoleikko
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Raivotarlepakot Furipteridae
Suku: Amorphochilus
Peters, 1877
Laji: schnablii
Kaksiosainen nimi

Amorphochilus schnablii
Peters, 1877

Synonyymit
Katso myös

  Peikkoleikko Wikispeciesissä
  Peikkoleikko Commonsissa

Peikkoleikko[3] (Amorphochilus schnablii) on pienikokoinen raivotarlepakoihin kuuluva lepakkolaji. Se on sukunsa ainoa laji.

Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin suomenkieliseksi nimeksi on peikkoleikko.[4]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peikkoleikko on pieni, painaen vain 3–5 grammaa, kyynärvarren pituuden ollessa 38–58 mm.[5]

Pää on hyvin lajityypillinen. Aivokoppa on pallomainen ja korkea ja silmät pienet. Kuono on tylppä muistuttaen sian kärsää. Ylähuuli on korkea ulottuen alahuulen yli. Alahuulissa ja leuassa on pahkamaisia ulokkeita. Korvat ovat muodoltaan pyöreät ja melkein yhtä leveät kuin korkeat, sivusta katsottuna korvat ulottuvat kuonon päähän asti. Tragus on lyhyt ja leveän kolmiomainen.[6][7]

Siivet ovat karvan peittämät kyljistä noin olkaluun puoliväliin asti. Peukalo on surkastunut ja osa siipikalvoa. Myös etusormi on lyhyt, muodostuen vain kämmenluusta.[8] Naarailla siivet ovat suuremmat.[1] Pitkän turkin väri vaihtelee sinertävän tummanharmaasta tummanruskeaan. Häntä on lyhyt, eikä ulotu edes häntäpoimun reunaan asti.[5][6][7]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peikkoleikko elää Etelä-Amerikassa Andien länsipuolella eteläisestä Ecuadorissa, Perussa ja Chilessä. Lisäksi sitä tavataan Punán saarella Ecuadorissa ja kahden löydetyn yksilön perusteella Cajamarcassa Perun pohjoisosan ylämailla. Lajin elinalue on lähes yksinomaan kuivaa alamaata. Lepakot viettävät päivänsä muun muassa luolissa, siltarummuissa tai rakennuksissa. Sitä tavataan monen kokoisissa ryhmistä, aina muutamasta lepakosta jopa 300 yksilön ryhmiin asti.[1][9]

Laji luokitellaan vaarantuneeksi, koska sen populaation arvellaan tällä hetkellä vähenevän. On kuitenkin mahdollista, että laji on oletettua yleisempi, viimeaikaisissa tutkimuksissa lepakoita esiintyy ääntelyn tunnistuksen perusteella tunnettua enemmän Andien laaksoissa lounais-Perun alueella. Suurin uhka lepakoille on sopivan elinympäristön tuhoutuminen viljelysalueiden laajetessa. Niitä myös pyydystetään paikallisesti käytettäväksi perinteiseen noituuden harjoittamiseen.[1]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peikkoleikkon lisääntymisestä ei tiedetä paljoa, mutta raskaana olevia naaraslepakoita on löydetty Ecuadorista marraskuussa ja Perusta helmikuussa, mikä viittaa siihen, että synnytys ja imetys tapahtuu samaan aikaan kuin levinneisyysalueen lyhyt sadekausi tammikuusta toukokuuhun, jolloin myös hyönteisten määrä lienee runsaimmillaan[10]. Laji saa yleensä yhden poikasen kerrallaan.[1][5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peikkoleikko syö pääasiassa perhosten heimoon kuuluvia lajeja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Velazco, P., Huamani, L. & Cadenillas, R.: Amorphochilus schnablii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.12.2021. (englanniksi)
  2. Wilson, Don E.; Reeder, DeeAnn M.: Amorphochilus schnablii Mammal Species of the World. 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 1.12.2021. (englanniksi)
  3. Peikkoleikko Encyclopedia of Life. Viitattu 23.4.2022.
  4. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäät -ontologia - MAMO onki.fi. Semantic Computing Research Group. Viitattu 1.12.2021.
  5. a b c d Blessing, Sarah: Amorphochilus schnablii Animal Diversity Web. 2002. Viitattu 1.12.2021. (englanniksi)
  6. a b Dobson, George Edward: Catalogue of the Chiroptera in the collection of the British Museum., s. 358–359. Lontoo: British Museum (Natural History), 1878. HathiTrust (viitattu 1.12.2021). (englanniksi)
  7. a b Velazco, Paúl M. ym.: Mammalian Diversity and Matses Ethnomammalogy in Amazonian Peru, Part 4: Bats. Bulletin of the American Museum of Natural History, 27.8.2021, nro 451, s. 123. American Museum of Natural History. ISSN 0003-0090. Verkkoversio. Viitattu 1.12.2021. (englanniksi)
  8. Sanborn, Colin Campbell: Descriptions and records of Neotropical Bats, s. 381–382. Chicago Field Museum of Natural History, 1941. Biodiversity Heritage Library (viitattu 1.12.2021). (englanniksi)
  9. Gardner, Alfred L.: Mammals of South America, Volume 1: Marsupials, Xenarthrans, Shrews, and Bats, s. 390. University of Chicago Press, 2008. ISBN 9780226282428. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.12.2021). (englanniksi)
  10. Ibáñez, Carlos: Notes on Amorphochilus schnablii Peters (Chiroptera, Furipteridae). Mammalia, 1985, 49. vsk, nro 4, s. 573–592. DIGITAL.CSIC. Viitattu 1.12.2021. (englanniksi)