Pasi Rauhala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pasi Rauhala
Henkilötiedot
Syntynyt07.07.1978
Lahti
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Kuvataiteilija
Siviilisääty Naimisissa
Puoliso Mammu Rauhala
Muut tiedot
Aktiivisena 2004->
Järjestö Muu ry, Valokuvataiteilijoiden liitto ry
Aiheesta muualla
Kotisivu

Pasi Rauhala (s. 1978 Lahti) on suomalainen kuva- ja mediataiteilija. Rauhala asuu ja työskentelee Lohjalla.

Rauhala tunnetaan erityisesti tilallisista ja vuorovaikutteisista installaatioista. Rauhala on toteuttanut useita teoksia myös julkiseen tilaan Helsinkiin, Tampereelle ja Jyväskylään. Keväällä 2022 Rauhala voitti kutsukilpailun, jossa haettiin uutta teosta Aalto Yliopiston K3 kampukselle[1].

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhala on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2009 ja taiteen maisteriksi Aalto Yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2012. Taiteen maisterin opinnäytetyönä Rauhala toteutti Pasi Rauhalan Kotimuseo nimisen näyttelykokonaisuuden jota esitettiin vuosina 2011-2016 Hämeenlinnan taidemuseossa, Rauman taidemuseossa sekä Jyväskylyän taidemuseossa. Opinnäytteen kirjallinen osio löytyy Aalto Docista[2].

Rauhala on suorittanut myös Julkisen taiteen taideasiantuntijan erikoistumiskoulutuksen 2021. Koulutukseen liittyvään julkaisuun Julkisen tilan taiteen tilasta Rauhala kirjoitti artikkelin Lisätyn todellisuuden mahdollisuudet julkisen tilan taiteessa. Koko julkaisu on ladattavissa Taideyliopiston julkaisutietokannasta[3].

Näyttelyitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhala ensimmäinen yksityisnäyttely oli Kuvataideakatemian galleriassa Helsingin Kasarmikadulla 2008. Rauhalan teoksia on Suomessa ollut esillä useissa gallerioissa sekä Jyväskylän taidemuseossa vuosina 2011, 2013, 2015, Lahden taidemuseossa vuonna 2011, Rauman taidemuseossa vuosina 2010, 2012, Hämeenlinnan taidemuseossa vuonna 2011, Järvenpään taidemuseossa 2022, Tampereen taidemuseossa 2022 ja Mäntän kuvataideviikoilla vuosina 2019 ja 2022.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]