Paavo Airola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paavo Olavi Airola (19181983) oli amerikansuomalainen ravitsemusasiantuntija, luontaislääkinnän ja luomuruoan intoilija sekä kirjailija. Airola syntyi Baltimoressa suomalaissiirtolaisten perheessä. Perhe päätti kuitenkin lähteä Neuvostoliittoon rakentamaan kommunismia ja asettui Petroskoihin Paavon ollessa vasta 3-vuotias. Vuonna 1938 hänet pidätettiin puhdistuksien aikana, mutta vankileiristä hän onnistui kuitenkin karkaamaan rajan yli Suomeen, mistä hän pakeni toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin, ja sieltä jälleen Kanadan kautta Yhdysvaltoihin.

Airola on kirjoittanut toista kymmentä kirjaa, niistä kahdesta tuli kansainvälisiä menestysteoksia: How to get well (Voi hyvin) ja Are you confused? (Oletko ymmällä?). Kirjoissaan Airola suositteli pääosin terveellistä ravitsemusta ja luomuruokaa. Hänen mielestään se on terveydeksi ja monien tautien, kuten niveltulehduksen ja syövän, vasta-aine. Virallisissa lääketieteen piireissä kasvoi kuitenkin epäily Airolaa kohtaan. Esimerkiksi oli havaittu, että monesta tittelistä huolimatta Airolan todellinen koulutus oli outo ja tuntematon. Useita erehdyksiä ja virheitä on kulkenut hänellä kirjasta kirjaan ja monia lääketieteen periaatteita oli sivuutettu.[1]

Airola menehtyi 64-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkielisiä käännöksiä:

  • Terveyden salaisuuksia Europasta (Health secrets from Europe), 1978.
  • Oletko ymmällä? (Are you confused?), 1981.
  • Valkosipulin ihme (The miracle of garlic), 1981
  • Joka naisen kirja: kokonaisvaltaisen hoitosuunnan käsikirja, 1982.
  • Alhainen verensokeri, hypoglykemia: parempi hoitomenetelmä, 1983.
  • Voi hyvin: luonnonlääketieteen käsikirja (How to get well), 1988.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Entinen petroskoilainen opetti maailmalle luomuruokaa 1970-luvulla. Karjalan Sanomat, 22.06.2011

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Forester, J. Darlene. "The Legacy of Paavo Airola"