Paakinmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paakinmäki tai lyhyemmin Paakki on kylä Sotkamon kunnan luoteisosassa rajoittuen Paltamon Kontiomäkeen ja Kajaanin Jormuaan. Se sijaitsee korkealla samannimisellä mäellä yhdystien 9010 varrella. Myös Joensuu–Kontiomäki-rata kulkee kylän läpi Kontiomäeltä Vuokattiin, joskin Paakin laiturivaihde on lakkautettu. Se sijaitsi kahdeksan kilometrin päässä Kontiomäen asemalta[1]. Liikennepaikan lähellä sattui vuonna 1926 vakava junaonnettomuus. Paakinmäellä toimi aiemmin koulu, jonka rakennukset ovat nykyään yksityisessä muun muassa kuvataiteilija Kaarina Kuusisto-Lukkarin ateljeekäytössä[2].

Paakinmäen alla on Paakinlampi, josta saa alkunsa Pohjajoki, jonka yläjuoksua on suojeltu. Siellä on paikallisen väestön haminapalstoja ja arvokalojen kutupaikkoja. Joki laskee Kajaanin puolelle Oulujärven Jormuanlahteen.[3]

Paikallinen erikoinen traditio on jäälyhty, joita tehdään jouluksi vähintään useita satoja, jopa tuhatkin kappaletta valaisemaan maisemaa pimeimpänä vuodenaikana.[4]

  1. Jaakko Forsman ym. toimituskunta: Iso Tietosanakirja IX, s. 846. Helsinki: Otava, 2935.
  2. Pääkkönen, Marjo: Kansakoulu muuttui kodiksi ja ateljeeksi Kaleva. 15.10.2011. Viitattu 3.3.2019.
  3. Hurme, Seppo: ”Pohjajoki”, Oulujärvi lohivetenä, s. 11. Helsinki: Maataloushallitus, kalatalouden tutkimustoimisto, 1969. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.3.2019).
  4. Wikman, Marjaana: Mykistävä näky pienessä kylässä mtvuutiset.fi. 6.1.2017. Viitattu 3.3.2019.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.