Päreet palaa!

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Päreet palaa!
Prisoner of Second Avenue
Ohjaaja Melvin Frank
Käsikirjoittaja Neil Simon[1]
Tuottaja Melvin Frank
Säveltäjä Marvin Hamlisch
Kuvaaja Philip H. Lathrop
Leikkaaja Bob Wyman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 1975
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Päreet palaa! (The Prisoner of Second Avenue) on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut musta komedia. Työpaikkansa menettävästä newyorkilaisesta mainosmiehestä kertovan elokuvan pääosissa ovat Jack Lemmon, Anne Bancroft ja Gene Saks. Elokuvan on ohjannut Melvin Frank ja käsikirjoittanut oman näytelmänsä pohjalta Neil Simon.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madison Avenuen mainosmies Mel rähjää ja oireilee kotona, muttei uskalla kertoa vaimolleen Ednalle saaneensa potkut. Kaiken kukkuraksi New Yorkissa on kauhea hellekesä, naapurit meluavat ja varkaat tyhjentävät pariskunnan kerrostaloasunnosta kaiken vähänkin arvokkaan. Viittäkymmentä lähestyvä Mel ei löydä uutta työtä, mutta pitkään kotirouvana ollut Edna saa yllättävän helposti hänelle ennestään tutun kuvaussihteerin paikan. Vaimon töihin meno vain pahentaa Melin oireita, ja hän alkaa vaikuttaa jo vakavasti sekopäiseltä. Melin sukulaiset haluavat auttaa, kunnes kuulevat miten paljon psykiatrilla käynti maksaa. Myös vaimo alkaa saada työstressin oireita, ja hänkin saa yllättäen potkut jolloin pariskunna roolit kääntyvät ja mies alkaa ottaa vastuuta kaikille rähjäävästä vaimostaan.[2][3][1][4]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan näytelmäversiota esitettiin Broadwaylla vuosina 1971–1973, näyttelijöinä Peter Falk, Lee Grant ja Vincent Gardenia. Tampereen Teatteri esitti näytelmän suomenkielistä ja suomalaista sovitusta nimellä Kyllä tästä selvitään kevätkaudella 2010[5].

Pienen roolin taskuvarkaana tekee nuori Sylvester Stallone[3]. Elokuvan puvustuksen on suunnitellut sittemmin ohjaajana tunnettu Joel Schumacher[6].

Melille potkut antaneen mainostoimiston nimi hissin yläpuolella on Durston, Thurston & Osborne, joka ilmeisesti parodioi BBDO-mainostoimiston alkuperäistä nimeä Batten Barton Durstine & Osborn.[7]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kirjoitti ensi-ilta-arviossaan 1975, ettei Simonin irvailu New Yorkin tuskastuttavuuksista toimi eikä hauskuta, eikä sairaus ole hänestä muutenkaan mikään komedian aihe.[2] Saman lehden Mikael Fränti luonnehti elokuvaa sen tv-esityksen alla 1988 näyttelijöiden elokuvaksi ja vakavaksi komediaksi, jossa on sairauskertomuksen piirteitä. ”Jack Lemmonin ja Anne Bancroftin välinen sanailu toimii, ja näytelmällisyydestä huolimatta kerrontaan on saatu ajoittain jopa ilmavuutta.”[3] Video-oppaassa vuodelta 1994 Sam Inkinen piti elokuvaa aidosti hauskana vanhahtavana komediana ja antoi sille kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  2. a b Talaskivi, Paula: Viikon elokuvia. Polanski, 30-luku ja Chinatown. Helsingin Sanomat, 10.5.1975, s. 17. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b c Fränti, Mikael: Neil Simonin kitkerä komedia. Helsingin Sanomat, 12.8.1988, s. 46. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. Elokuva YouTubessa (maksullinen).
  5. Kyllä tästä selvitään Tampereen Teatteri. Viitattu 23.8.2011.
  6. Päreet palaa! Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi) ja elokuvan alkutekstit, kohta 3:08 (maksullinen).
  7. Elokuva YouTubessa, kohdat 4:47 ja 5:35 (maksullinen).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]