Ovumia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ovumian logo.

Ovumia on Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä toimiva hedelmöityshoitoklinikka[1], joka on tehnyt hedelmöityshoitoja vuodesta 1993. Klinikkaketjun laboratorioissa tehdään vuosittain noin 2000 hedelmöityshoitoa, ja yhtiön asiakkaille on syntynyt yli 12 000 vauvaa. Ovumia tekee yli 70 prosenttia Suomessa tehtävistä munasolulahjoitushoidoista. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Pekka Sillanaukee.

Ovumialla on asiakkaita Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Sveitsistä, Itävallasta, Hollannista, Englannista, Irlannista, Kanadasta ja Yhdysvalloista.[2]

Yhtiö toimi aluksi lapsettomuushoitojen palvelulaboratoriona vuosina 2007–2015 ja aloitti yksityisvastaanottotoiminnan laajamittaisesti vuonna 2013. Yhtiö on investoinut yli 2,5 miljoonaa euroa naisesta ja miehestä johtuvan lapsettomuuden hoito- ja laboratoriomenetelmien kehittämiseen yhteistyössä Tekesin kanssa vuosina 2013-2017[3].

Ovumia integroi Terveystalolta ostamansa Fertinova Tampere (entinen AVA Klinikka Tampere) -klinikan osaksi yhtiötä vuonna 2016.[4] Lisäksi yhtiö osti Terveystalolta Fertinova brändin (entinen AVA Klinikka Suomi), sekä Fertinova Helsinki ja Fertinova Jyväskylä klinikat vuonna 2017.[5][6]

Ovumia koordinoi Suomen munasolupankkia[7] ja toimii lisääntymiskehitysbiologian ja sukusolupankkiteknologian osaamiskeskuksena. Yhtiön laboratorio Tampereella vastasi munasarjakudoksen pakastamisesta, sulattamisesta ja alkiotuotannosta[8], kun Suomessa vuonna 2016 syntyi ensimmäinen vauva pakastetun munasarjakudoksen takaisinsiirron ansiosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]