Outi Huusko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Outi Huusko tulkkaamassa hallituksen koronaviruskatsausta 3.4.2020.
Outi Huusko tulkkaamassa hallituksen tiedotustilaisuutta valmiuslain käyttöönotosta ja rajavalvonnasta 17.3.2020.

Outi Huusko (s. 20. syyskuuta 1966 Paltamo) on suomalainen viittomakielentulkki ja Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja.

Huusko on toiminut Viittomakielialan Osuuskunta Vian toimitusjohtajana vuodesta 2007 ja oli Viittomakielen Tulkkauspalvelun Tuottajat ry:n perustajia vuonna 2012 ja sen puheenjohtaja vuoteen 2018 asti.[1][2] Outi Huusko on ollut tulkkaamassa muun muassa Kansallisteatterin esityksiä, eduskunnan kyselytunteja, Marinin hallituksen virkaanastumista 2019 ja Suomen siirtymistä koronaviruksen takia poikkeusoloihin 2020.[3][4][5][6][7] Huusko näytteli viittomakielen tulkkia kansallisoopperan Covid fan tutte -satiirissa, ja hänestä tehtiin hahmo myös teatteri Perikunnan Hätävara-revyyseen.[8]

Vuosina 2013–2017 hän toimi Tuusulan Vihreät ry:n puheenjohtajana ja Tuusulan kunnanhallituksen jäsen vuosina 2017–2019. Vuoden 2020 alusta hän on toiminut Uudenmaan vihreiden puheenjohtajana.[9] Hänet valittiin Vuoden 2020 vihreäksi järjestöaktiiviksi .[10] Kevään 2021 kunnallisvaaleissa Huusko on vihreiden ehdokkaana ja ehdolla Tuusulan pormestariksi.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilkka Kilpeläinen: Tulkkauspalveluiden tuottajille oma etujärjestö 3.12.2012. Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2021.
  2. Viittomakielialan Tulkkauspalvelun Tuottajat ry web.archive.org. 19.4.2018. Viitattu 21.2.2021.
  3. Työtavat mullistuvat – näin varmistat jaksamisesi Suomalaisen Työn Liitto. 12.11.2017. Viitattu 21.2.2021.
  4. Tuula Johansson: Tulkki, toimitusjohtaja ja prinsessa Turando (s.18) Humak 2014 -lehti. 2014. pdfslide.net: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.2.2021. (englanniksi)
  5. Katja Wongui: Poliitikot viihdyttäjinä, tiedottajina ja terapeutteina. Viittomakieliset kyselytuntien katsojina. www.theseus.fi. 2020. Viitattu 21.2.2021.
  6. Yle Uutiset suora_ Hallitus vaihtuu areena.yle.fi. 10.12.2019. Viitattu 21.2.2021.
  7. Tämä nainen tulkkasi Suomen historialliseen poikkeustilaan – Outi Huusko päätyi yli miljoonan suomalaisen silmien eteen. yle.fi. Viitattu 17.2.2021.
  8. Poliitikoille nauramisesta tuli pienen kaupungin perinne – myös ivatut päättäjät tulevat paikalle, ja sille on syynsä Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2021.
  9. oskari.sundstrom: Uudenmaan Vihreiden hallitus vuodelle 2020 valittu | Uudenmaan Vihreät uudenmaanvihreat.fi. Viitattu 21.2.2021.
  10. oskari.sundstrom: Tuusulalainen Outi Huusko ja lohjalainen Jarmo Pasanen on valittu vuoden Vihreiksi aktiiveiksi Uudenmaan vihreät. Viitattu 21.2.2021.
  11. Hän on vihreiden ehdokas Tuusulan pormestariksi – "Outin takana seisoo koko jäsenistömme" keski-uusimaa.fi. Viitattu 17.2.2021.