Ouésso
| Ouésso | |
|---|---|
Ouésso |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Kongon tasavalta |
| Alue | Sangha |
| Piirikunta | Ouésso |
| Korkeus | 345[1] m |
| Väkiluku (2007) | 28 179 |
Ouésso on kaupunki Kongon tasavallan pohjoisosassa lähellä Kamerunin rajaa.[2] Kaupunki kuuluu Ouésson piirikuntaan sekä Sanghan hallinnolliseen alueeseen ja on myös sen pääkaupunki.[3] Asukkaita kaupungissa oli vuonna 2007 28 179.[3] Kaupunki sijaitsee Sanghajoen varrella[2] sademetsän ympäröimänä.[4] Ouésson ympärillä on useita pygmikyliä.[4]
Kaupungissa on esimerkiksi hotelleja, baareja, tori ja pankki. Ouésson nähtävyyksiin kuuluu esimerkiksi Sanghajoen rannalla sijaitseva AEF-monumentti, joka kertoo kaupungin sijainnin joen rannalla sekä perustamisajankohdan. Kaupungissa on myös kirkko sekä joitain siirtomaa-aikaisia ränsistyneitä kartanoita.[4]
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ouéssossa on lentoasema, josta on lentoja maan pääkaupunkiin Brazzavilleen. Kaupungista lähtee aamuisin kuorma-autoja, jotka ottavat matkustajia, etelässä sijaitsevaan Mindouliin. Ouéssosta pääsee päivittäin Sanghajokea pitkin lautalla pohjoisessa sijaitsevaan Bomassaan. Etelän Mossakaan kulkee lautta tavallisesti vähintään kerran viikossa.[4]
Eteläkorealainen yhtymä tarjoutui vuonna 2007 rakentamaan 800 kilometriä pitkän rautatien Brazzavillestä Ouéssoon saadakseen näin oikeudet metsänhakkuuseen Kongon tasavallan pohjoisosassa.[5]
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]|
Ouésson ilmastotilastoa
Lähde: [1] | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Ouesso, Republic of Congo Weatherbase. Viitattu 22.9.2012. (englanniksi)
- 1 2 Rorison, Sean: ”16 – The North”, Congo, s. 276. Bradt Travel Guides Ltd, 2008. ISBN 9781841622330 (englanniksi)
- 1 2 Congo (Rep.) citypopulation.de. Viitattu 22.9.2012. (englanniksi)
- 1 2 3 4 Rorison, Sean: ”16 – The North”, Congo, s. 282–284. Bradt Travel Guides Ltd, 2008. ISBN 9781841622330 (englanniksi)
- ↑ Butler, Rhett A.: New railway will facilitate logging in Congo 25.4.2007. mongabay.com. Viitattu 23.9.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia Ouéssosta (englanniksi)