Operaatio Tiikeri (1944)
Operaatio Tiikeri (engl. Operation Tiger tai Exercise Tiger) oli liittoutuneiden vuonna 1944 toimeenpanema harjoitusoperaatio, jonka tarkoituksena oli valmistella joukkoja Normandian maihinnousuun. Monien virheiden vuoksi operaatio päättyi valtaviin miestappioihin, kun saksalaiset hyökkäsivät harjoitusjoukkoja vastaan.[1]
Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Illalla, 27. huhtikuuta 1944 sataneljätoista liittoutuneiden maihinnousualusta lähti liikkeelle Lounais-Englannista osana harjoitusta, jonka tarkoituksena oli jäljitellä tulevaa Normandian maihinnousua.[1]
Plymouthista lähti liikkeelle operaation eräs viiden aluksen osajoukko. Myöhemmin tähän saattueeseen liittyi kolme Brixhamista lähtenyttä alusta. Kohteena oli Utah Beachiä harjoituksessa esittänyt, Lymenlahden pohjukassa sijaitseva Slaptonin ranta. Matkalla harjoitusrannalle yhdeksän saksalaisten nopeaa Schnellboot-torpedovenettä kuitenkin hyökkäsi kyseisen saattueen kimppuun. Torpedohyökkäyksen seurauksena 1 405 brittiläistä merimiestä ja yhdysvaltalaista sotilasta sai surmansa.[1]
Merkittävimmät virheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liittoutuneet tekivät monia ratkaisevia virheitä operaation suunnittelussa, tiedotuksessa ja toteutuksessa. Yksi hyökkäyksen kohteena olleen saattueen aluksista - HMS Scimitar - oli vahingoittunut vain muutamaa tuntia ennen lähtöä. Päämajan hidastelusta johtuen korvaava laiva - HMS Saladin - saavutti joukon vasta kun pelastustyöt veden varassa olleiden pelastamiseksi olivat jo käynnissä. Vaikka saksalaisten lähtö Ranskan Cherbourgista oli havaittu, ei tieto siitä kulkeutunut kaikkiin harjoitukseen osallistuviin aluksiin. Yksi syy tähän oli brittiläisten ja yhdysvaltalaisten joukkojen käyttämät eri radiotaajuudet.[1]
Opetuksen puute pelastusvyön käytöstä koitui suuren joukon miehiä kuolemaksi, kun he taistelivat torpedoitujen alusten upottua viisiasteisessa vedessä.
Katasrofaalisen harjoituksen kulku salattiin aikoinaan, jotta Normandian maihinnousun aikataulu ei olisi kärsinyt tragedian vuoksi. Asioiden todellinen luonne paljastui vasta 1980-luvulla, kun brittiläinen Ken Small lähti tutkimaan asiaa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Small, Ken & Rogerson, Mark: The Forgotten Dead. Bloomsbury, 2004. 0-7475-0433-4.