Operaatio Frequent Wind

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Vietnamilainen helikopteri työnnetään USS Okinawan laidan yli tilan tekemiseksi evakuoitaville.

Operaatio Frequent Wind oli Yhdysvaltojen Vietnamin sodan lopussa toteuttama operaatio, jonka aikana Etelä-Vietnamissa vielä olleita yhdysvaltalaisia ja Yhdysvaltojen eri virastojen vietnamilaisia työntekijöitä tai yhteistyötä tehneittä evakuoitiin maan pääkaupunki Saigonista helikoptereilla Yhdysvaltojen laivaston aluksille maan rannikolla 29.–30. huhtikuuta 1975. Evakuoitavia kuljetettiin Tân Sơn Nhấtin lentotukikohdalta ja Yhdysvaltojen lähetystöltä itse kaupungissa. Yhdysvaltalaiset evakuoitiin onnistuneesti, mutta taakse jäi satoja Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tehneitä vietnamilaisia. Operaatio päättyi aamulla 30. huhtikuuta ja Pohjois-Vietnamin asevoimien joukot valtasivat kaupungin vain muutamaa tuntia myöhemmin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Vietnamin asevoimien puolustuskyky oli romahtanut kommunistien aloitettua niin sanotun kevätoffensiivinsa maaliskuussa 1975. Etelä-Vietnamin presidentti Nguyễn Văn Thiệu oli pyrkinyt turvaamaan oman hallintonsa maan pääkaupunki Saigonissa puolustusasemilla kaupungin ympärille Mekongjoen suistolla. Saigoninkin puolustus romahti etelävietnamilaisten kärsittyä tappion Xuân Lộcin taistelussa ja Thiệu erosi 21. huhtikuuta. Kommunistit uhkasivat nyt suoraan Saigonia.[1]

Tilanteen kehittymistä seurattiin huolestuneena Yhdysvalloissa. Presidentti Gerald Fordin hallinto halusi edelleen tukea etelää. Toiveena oli vielä neuvotteluratkaisu sodan päättämiseksi, jotta nöyryyttävämmältä tappiolta vältyttäisiin. Saigonissa oli kuitenkin useita yhdysvaltalaisia, muita ulkomaalaisia ja Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tehneitä vietnamilaisia, joita pääkaupungin kukistuminen nyt uhkasi. Heidän evakuointia oli jo suunniteltu, mutta suunnitelmien toimeen panoa oli lykätty, koska sen uskottiin vaikuttavan kaupungin Etelä-Vietnamin asevoimien puolustustahtoon. Yksi evakuoinnin päävastustajista oli Yhdysvaltojen lähettiläs Saigonissa Graham Martin. Myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissinger uskoi, että kommunistit eivät hyökkäisi pääkaupunkia vastaan. Huhtikuun alussa oli kuitenkin viimein aloitettu evakuointilennot Tân Sơn Nhấtin lentotukikohdalta niille yhdysvaltalaisille, joiden toimintaa ei pidetty maassa välttämättömänä. Käynnissä oli myös operaatio Babylift, jolla vietnamilaisia orpolapsia kuljetettiin Yhdysvaltoihin.[1]

Aamulla 29. huhtikuuta Tân Sơn Nhấtin lentotukikohdalle tehtiin raskas tykistö- ja rakettikeskitys ja Saigonin kukistumisen uhkaa pidettiin nyt välittömänä. Lentotukikohdalla ollut kenraalimajuri ja Yhdysvaltojen Etelä-Vietnamin sotilasasiamies Homer D. Smith ilmoitti lähettiläs Graham Martinille aseman kiitoradan olevan käyttökelvoton ja evakuointien olisi jatkuttava helikoptereilla Yhdysvaltojen laivaston aluksille Vietnamin rannikolla. Martin odotti vielä saamansa viestin jälkeen muutaman tunnin ajan ennen evakuointioperaation aloittamista. Viimein aamulla kello 10.51 annettiin käsky operaatio Frequent Windin aloittamisesta.[2] Evakuoitaville merkki lähteä kokoontumispaikoille evakuointia varten oli radiossa soitettu kappale White Christmas.[1]

Evakuoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CH-53 -helikopteri laskeutuu Tân Sơn Nhấtin lentotukikohdalle.

Ensimmäiset Sikorsky CH-53 Sea Stallion-helikopterit saapuivat Tân Sơn Nhấtin lentotukikohdalle kello 15.06. Mukana oli operaatiota turvaamaan tuotuna 865 Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilasta. Ensimmäiset helikopterit lähtivät mukanaan evakuoitavia vain kuusi minuuttia laskeutumisen jälkeen. Saman päivän iltaan mennessä oli evakuoitu jo 395 Yhdysvaltojen kansalaista ja noin 4 500 vietnamilaista. Merijalkaväen sotilaat alkoivat tehdä lähtöään kello 10.50. Viimeiset joukot tuhosivat lentotukikohdan viestintävälineistön ja esimerkiksi käteistä rahaa 3,6 miljoonan dollarin edestä.[2]

Lentotukikohdan evakuoinnin jälkeen evakuoimatta oli vielä Yhdysvaltojen lähetystö Saigonissa. Lähetystöllä oli tuhansia henkilöitä ja sen ulkopuolelle oli alkanut kokoontua suuri väkijoukko evakuointia toivoen. Merijalkaväen komentaja prikaatinkenraali Richard E. Carey oli saanut tiedon lähetystön tilanteesta yllätyksenä vasta kello 16.00 iltapäivällä. Carey antoi määräyksen 130 merijalkaväen sotilaan ja helikopterien ohjaamisesta lähetystölle. Lähetystön parkkipaikalle mahtui laskeutumaan vain yksi suuri CH-53-helikopteri kerrallaan ja sen katolle saatettiin laskeutua pienemmillä Boeing CH-46 Sea Knight-helikoptereilla. Evakuointia lähetystöltä vaikeutti yöllä puhjennut ukkosmyrsky.[2]

Vietnamilaisia evakuoituja yhdysvaltalaisella lentotukialuksella.

Lennot lähetystöltä laivaston aluksille jatkuivat seuraavaan päivään 30. huhtikuuta. Lähetystöllä oli edelleen suuri joukko etenkin vietnamilaisia.[2] Evakuoituja tuotiin laivaston lentotukialuksille, joilla tilan tekemiseksi helikoptereja ja lentokoneita työnnettiin mereen yli laidan.[1] Yhdysvalloissa vietnamilaisten evakuoimisen pelättiin jatkuvan liian pitkään. Lopulta annettiin käsky vietnamilaisten evakuointien lopettamisesta. Aamulla kello 4.30 helikoptereille annettiin ohjeistus vain yhdysvaltaisten ottamisesta helikopterien kyytiin. Lähettiläs Graham Martin sai evakuointimääräyksen kello viideltä ja viimeiset lähetystön yhdysvaltalaiset työntekijät nousivat hänen mukanaan helikoptereihin.[2]

Lähetystön parkkipaikalla oli viimeisten evakuoitujen lähdettyä vielä noin 420 vietnamilaista, jotka jätettiin jälkeen. Heidän mukanaan olivat esimerkiksi lähetystön palomiehet, jotka olivat vapaaehtoisesti jääneet viime tinkaan mahdollisen tulipalon varalta. Muualla Saigonissa oli esimerkiksi tiedustelupalvelu CIA:n vietnamilaisia työntekijöitä. Yhteensä lähetystöltä oli evakuoitu 978 yhdysvaltalaista ja noin 1 100 vietnamilaista. Evakuointia turvaamassa olleet merijalkaväen sotilaat olivat viimeiset evakuoidut. Viimeinen helikopteri lähti aamulla kello 7.53.[2] Vain muutamaa tuntia myöhemmin Pohjois-Vietnamin asevoimien panssarivaunut työntyivät Saigonin presidentinpalatsille.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 321-323. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1. (englanniksi)
  2. a b c d e f Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 402. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]