Olli Reenpää

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Olli Reenpää (vuoteen 1935 Renqvist, s. 25. maaliskuuta 1934 Helsinki) oli Otava-Kuvalehdet Oy:n konsernijohtaja vuosina 2000–2010[1] ja Kustannusyhtiö Otavan hallituksen puheenjohtaja vuoteen 2014 saakka.[2] Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri.[3] Hän toimi Otavan varatoimitusjohtajana vuosina 1968–1978 ja toimitusjohtajana vuodet 1979–1999.

Reenpää valmistui paperi-insinööriksi 1960, ja samanaikaisesti hän aloitti Otavan palveluksessa tutkimus- ja käyttöinsinöörinä ja vuodesta 1964 yhtiön teknillisenä johtajana. Hänet nimitettiin Otavan toimitusjohtajaksi 1979 Heikki A. Reenpään jälkeen. Hän oli aloittanut serkkunsa Heikki A. Reenpään kanssa Otavan kunnostamisen vakavaraiseksi yhtiöksi, kun se oli 1960-luvulta alkaen kokenut vaikeita aikoja. 1990-luvun alun yritysvaltausuhka estettiin vetämällä Otava vuonna 1991 pois pörssistä, ja siitä tuli puhtaasti sukuyhtiö. Otava-Kuvalehdet Oy:n konsernijohtajaksi hän nousi vuonna 2000, jolloin myös konserni sai nykyisen nimensä.[3]

Reenpäälle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi vuonna 1996.[3] Hän toimi Graafisen teollisuuden Työnantajaliiton puheenjohtajana vuosina 1979–1982 ja Graafisen Keskusliiton puheenjohtajana 1979–1993.

Reenpää on Kari Reenpään poika. Antti Reenpää on Reenpään poika [4].

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salokannel, Juhani: Hengen paloa & painettua sanaa. Renqvist-Reenpäät kustantajina 1815–2015. Otava, 2015. ISBN 978-951-1-27838-2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otava tiedote 3.3.2010
  2. Antti Mikkonen: Vapise heikko media, Olli Reenpään ja sukulaisten Otava on elämänsä iskussa. Talouselämä, 10/2014, s. 36–41. Talentum Oyj.
  3. a b c Kai Häggman: Vuorineuvos Olli Reenpää (1934–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 22.2.2010
  4. Olavi Koistinen, Suvun patriarkka ja liikemiehet käyttävät valtaa. Helsingin Sanomat, 28.3.2010 s. C 1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]