Oja
Oja on maahan kaivettu ura. Yleensä sen tarkoitus on johtaa vettä. Pyrkimyksenä on joko tietyn maa-alueen kuivattaminen tai kasteleminen. Soitten ojitus metsän tai pellon kuivaamiseksi kostean eli humidin ilmaston alueilla, missä sadanta ylittää haihdunnan ja vettä on ylimäärin, on tyypillinen kuivatusojitus. Peltojen kastelua varten kaivetut ojat kuivan eli aridin ilmaston alueilla, missä haihdunta ylittää sadannan tai vedestä on muuten pulaa, ovat kasteluojitusta. Korkeuskäyriä seuraavien imeytysojien tarkoituksena on hidastaa vedenvirtausta, jotta vesi imeytyy haluttuun kohtaan. [1]
Ojat voidaan jakaa avo-ojiin ja salaojiin. Tiet alitetaan tierummuilla. Rakennettujen alueiden hulevedet johdetaan "salaojilla" , joita kutsutaan sadevesiviemäreiksi. Sekajärjestelmässä jätevedet ja hulevedet johdetaan samoissa viemäreissä.
Avo-ojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avo-ojat ovat maahan kaivettuja, avoimia peittämättömiä ojia. Ojan pohja on kallistettu pituussuunnassa, jolloin vesi virtaa haluttuun suuntaan ojassa. Avo-ojia joudutaan aika ajoin perkaamaan, sillä puusto ja muu kasvillisuus pyrkii kasvamaan veden äärellä voimallisesti ja haittaa ojan vedenkuljetusta. Erityisiä avo-ojia ovat muiden muassa maantienojat eli raviojat, metsäojat ja sarkaojat sekä valtaojat.
Sarkaoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Sarkaoja
Keskellä peltoa olevat avo-ojat eli sarkaojat jakavat pellon sarkoihin, eli ojien väliin jääviin osiin pellosta. Avo-ojat eivät jatkuneet aivan pellon päähän, koska päähän piti jättää ojaton alue, jotta työkoneet pystyttiin kääntämään ja siirtymään saralta toiselle. Päisteeseen avo-ojan jatkoksi tehtiin kivisalaoja tai asennettiin rumpuputki, josta sarkaoja purkaa pellon viereiseen valtaojaan.
Sarkaojitusta tehtiin erityisesti esikoneellistuneen maatalouden aikaan peltoja luonnontilasta raivattaessa. Koneellistumisen myötä sarkoja yhdistetään salaojittamalla avo-ojat, jolloin saadaan lisää yhtenäistä peltopinta-alaa.
Salaojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Salaoja
Salaoja on maan alle kaivettu reikäinen putki. Ympäröivästä maasta vesi tihkuu pienistä rei'istä putkeen ja virtaa putkea pitkin, joko sadevesiviemäriin tai avo-ojaan. Salaojitusta käytetään lähinnä rakennettujen alueiden ja peltojen kuivaamiseen.
Rakennusten ympäri kulkee noin metrin syvyydessä salaoja. Tämä auttaa estämään vesien tulon kellaritiloihin.
Pelloilla salaojitus lisää merkittävässä määrin pellon hyötypinta-alaa, sillä avo-oja veisi ojan leveyden verran lisäksi jonkin verran maa-alaa, sillä ihan ojauoman vieressä ei voida käyttää maatalouskoneita.
Oja paikannimen perusosana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Puro
Paikannimen jälkiosana sana oja voi suomen länsimurteissa esiintyä sekä luonnonojan (yleiskielessä puron) että kaivetun ojan nimenä, kun itämurteissa ja yleiskielessä pientä luonnonvesiuomaa tarkoittaa sana puro.[2][3] Näin esimerkiksi Kuninkoja Turussa on pieni joki tai puro, eikä oja sanan yleiskielisessä merkityksessä. Eteläpohjalaisten murteiden alueella samanlainen "pientä jokea tai sen haaraa" tarkoittava murresana on luoma.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ (englanniksi) TErmi on Swale.
- ↑ Suutari, Toni: oja, s. 302. Teoksessa: Suomalainen paikannimikirja. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0.
- ↑ Suutari, Toni: puro, s. 354. Teoksessa: Suomalainen paikannimikirja. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0.
- ↑ Suutari, Toni: luoma, s. 246. Teoksessa: Suomalainen paikannimikirja. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Juusela, Taneli: Pelto-ojituksen nimistön kehittyminen vv. 1742–1962, Helsingin yliopisto, 1965