Oikeustaistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oikeustaistelu voi tarkoittaa kansannousua muistuttavaa toimintaa lakeihin perustuvan yhteiskuntajärjestyksen palauttamiseksi tai oikeudenmukaisten, välttämättömiksi katsottujen oikeuksien takaamiseksi oikeusalamaisille.[1] Toisaalta oikeustaistelu tarkoittaa oikeusjuttua eli tuomioistuimeen vietyä asiaa, erityisesti pitkäkestoista tai periaatteellista juttua.lähde?

Esimerkiksi Suomessa käytiin oikeustaistelua ensimmäisen sortokauden aikana 1899–1905, jolloin Venäjä yritti yhtenäistää valtakuntaansa poistamalla Suomen autonomisen aseman Suomen perustuslaista piittaamatta. Suomen hallinnon kieleksi määrättiin venäjä, uusi asevelvollisuuslaki määräsi palvelusajaksi kolme vuotta, kouluissa lisättiin venäjän opetusta, sensuuria tiukennettiin ja yhdistymis- ja kokoontumisvapaus lakkautettiin lähes kokonaan. Suomalaisten vastatoimina oli keisariin vetoaminen suuren adressin avulla, laittomia määräyksiä kieltäydyttiin noudattamasta, asevelvolliset karttoivat kutsuntoja, aktivistit olivat valmiita myös laittomaan toimintaan ja Venäjän suurlakko levisi myös Suomeen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966
  2. Uusi tietosanakirja, hakusana sortokaudet