Oi!

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oi!
Alkuperä Punk rock, glam rock, pub rock, folk, ska
Alkuperämaa Englanti
Kehittymisen
ajankohta
1970-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
laulu, rummut, basso, kitara
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
street punk

Oi! on punkrockin tyylisuunta, joka kuuluu erityisesti skinhead-kulttuuriin. Sitä voidaan kutsua myös katupunkiksi. Tyyli syntyi 1970-luvun lopun Britanniassa, jossa sitä edusti muun muassa The Four Skins -yhtye. Oi!-musiikkia pidetään maskuliinisena, työväenluokkaisena ja aggressiivisena, mutta ei erityisen poliittisena ja kantaa ottavana. Skinhead-yhteyksiensä vuoksi jotkut luulevat Oi!-musiikkia joskus virheellisesti rasistiseksi (white power). Oi!-yhtyeet edustavat kuitenkin brittiläistä työväenluokkaista ajattelua ja 1980-luvun brittiläiset Oi!-yhtyeet esimerkiksi arvostelivat usein Margaret Thatcherin politiikkaa. Britannian ohella Oi!-musiikkitoiminta on ollut vilkasta monessa muussakin maassa, muun muassa Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Tyypillisinä piirteinä voidaan pitää ska-musiikista vaikutteita ottaneita, matalalta soitettuja, mollissa kulkevia bassokuvioita ja rytmisiä rumpuja. Sanoitukset liikkuvat arkipäivän ongelmien, oluenjuonnin ja jalkapallon maailmassa.

Oi! on myös Cockney-murteen ilmaisu, joka vastaa englannin kielen sanoja hey! tai hello! eli suomeksi hei! tai hoi!

Oi!-yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oi Polloi (Iso-Britannia)
  • Oppressed (Iso-Britannia)
  • 4-Skins (Iso-Britannia)
  • Cockney Rejects (Iso-Britannia)
  • Cock Sparrer (Iso-Britannia)
  • Sham 69 (Iso-Britannia)
  • Perkele (Ruotsi)
  • Agent Bulldogg (Ruotsi)
  • Gatans Lag (Ruotsi)
  • Last Resort (Iso-Britannia)
  • Condemned 84 (Iso-Britannia)
  • Combat 84 (Iso-Britannia)
  • Dose Brutal (Brasilia)
  • Maraboots (Ranska)
  • Lion's Law (Ranska)
  • Rixe (Ranska)
  • Haircut (Ranska)
  • Stomper 98 (Saksa)
  • Indecent Exposure (Iso-Britannia)
  • Marching Orders (Australia)
  • Anti-Heros (Yhdysvallat)
  • Patriot (Yhdysvallat)
  • Evil Conduct (Alankomaat)
  • Bishops Green (Kanada)
  • Komintern Sect (Ranska)
  • Infa-Riot (Iso-Britannia)
  • Superyob (Iso-Britannia)
  • Totální Nasazení (Tšekki)
  • The Business (Iso-Britannia)
  • Bitter Bois (Suomi)
  • Brewdriver (Suomi)
  • Tammerfist (Suomi)
  • The Jacklads (Suomi)
  • The Prideful (Suomi)
  • The Wrongdoers (Suomi)
  • Fist Season (Suomi)
  • The Hoist (Suomi)
  • Lahtarit (Suomi)
  • Los Fastidios (Italia)
  • Running Riot (Irlanti)
  • Angelic Upstarts (Iso-Britannia)
  • The Partisans (Iso-Britannia)
  • Templars (Yhdysvallat)
  • Oxblood (Yhdysvallat)
  • Decibelios (Espanja)
  • Crown Court (Iso-Britannia)
  • The Boasters (Suomi)
  • Ultra-Brewtality (Suomi)
  • Blitz (Iso-Britannia)
  • Reconquesta (Espanja)
  • A.C.A.B (Malesia)
  • Cobra (Japani)


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.