Nika Schuberg
Nika Schuberg (1832–1884) oli liiviläinen laivanomistaja ja aktivisti. Hän johti kapinaa Dundagan moisioherraa vastaan 1859–1860. Kapina unohdettiin pitkäksi aikaa, kunnes Riiasta löytyi 1980-luvulla laukku, joka sisälsi Schubergin käymää kirjeenvaihtoa.
Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nika Schuberg syntyi Kolkan kylässä Latvian Liivinrannalla. Hänen isänsä oli kalastaja-pienviljelijä. Hän kävi paikallista koulua ja oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä liiviksi että latviaksi. Hän hankki oman kalastusveneen ja rupesi harjoittamaan kalan vientiä Riikaan.
Lokakuussa 1859 Dundagan paroni von Osten-Sacken, Dundagan moisioherra, joka omisti suurimman osan Kuurinmaan liiviläisten kylien maasta, vaati uutta vuokrasopimusta maidensa viljelijöiltä. Sopimus olisi korottanut maan vuokran lähes kaksinkertaiseksi siitä, mitä se oli kruunun omistamilla mailla. Kaikki ne, jotka eivät suostuneet allekirjoittamaan, uhattiin karkottaa hänen mailtaan. Uhkauksesta huolimatta kukaan viljelijöistä ei allekirjoittanut, vaan kylistä päätettiin lähettää lähetystö Baltian kenraalikuvernööri Suvorovin luokse. Lähetystöä johti Nika Schuberg, sillä hän oli ainut, joka osasi sekä puhua että kirjoittaa sujuvaa latviaa. Suvorovilta vaadittiin liiviläisten viljelemän maan vuokran arviointia maan arvon mukaan, sekä maan lunastamista moisiolta kruunulle.
Suvorov asettikin tutkintakomitean, joka koostui pääasiassa Ventspilsin aatelistosta. Komitea päätyi ehdottamaan liiviläisten lähetystön pidättämistä kiihotuksesta tottelemattomuuteen. Nika Schuberg ja muut pidätettiin 7. maaliskuuta 1860. Heidät vapautettiin Latvian kansallisen heräämisen johtohahmon Krišjanis Waldemārsin puhuttua Suvoroville heidän puolestaan. Kaikki lähetystön jäsenet kuitenkin menettivät maansa, kuten myös kaikki ne jotka eivät allekirjoittaneet uutta vuokrasopimusta.
Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapauksen jälkeen Schuberg muutti Pietariin, jossa hän eli vuoteen 1863 saakka. Tämän jälkeen hän palasi ja meni naimisiin paikallisen naisen kanssa. Hänet kuitenkin pidätettiin ja tuomittiin kärsimään 50 raippaparia epäselvästä syystä. Ilmeisesti kyseessä oli paikallisen aateliston kosto. Tämän jälkeen hän muutti vaimonsa kanssa takaisin Pietariin ja sieltä sisä-Venäjälle, jossa hän työskenteli viinanpolttamossa. Vuonna 1881 hän muutti melkein rahattomana kuusihenkiseksi kasvaneen perheensä kanssa Riikaan ja sieltä Moskovaan, jossa hän kuoli vuonna 1884.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Edgar Vaalgamaa: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria, Jälkisanat Valda Šuvcāne. Atena, 2001. ISBN 951-796-235-5.
- Marjo Mela ja Lembit Vaba: Latvian historiaa ja kulttuuria. Rozentāls-seura, 2005. ISBN 951-986-71-1-2.