Neuvottelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Neuvottelu on prosessi, jossa tavoitellaan yhteistä tahtotilaa, yleensä sopimuksen kautta. Osapuolia on kaksi tai useampia ja oletuksena on että kaikki osapuolet haluavat parantaa tilannettaan neuvottelun kautta. Neuvottelun myötä tapahtuu osapuolten sitouttaminen yhteisesti sovittuun tavoitteeseen.

Neuvotteluprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvotteluprosessi alkaa neuvottelutilanteen ja neuvottelukumppanin valinnalla. Vapaa markkinatalous ohjaa neuvottelutilanteiden muodostumista. Mikäli tarjottava lisäarvo ei ole neuvottelukumppanin mielestä riittävä, neuvottelua ei edes aloiteta.

Neuvottelu on vaihtokauppaa, jossa lisäarvoa vaihdetaan neuvotteluosapuolten kesken. Neuvottelemisen tarve syntyy tarpeesta erikoistua. Vaihdantataloudessa lääkäri ja maanviljelijä maksimoivat ravinnonsaantinsa ja terveytensä parhaiten erikoistumalla sen sijaan, että joutuisivat harjaantumaan molemmissa taidoissa. Nykytaloudessa tavaran tai palvelun sijasta vastikkeeksi voi tarjota rahaa. Neuvottelu on tällöin kaupankäyntiä.

Neuvotteluprosessi on usein kaavamainen liike tilanteesta, jossa tarjottu lisäarvo on aluksi riittämätön, mutta neuvottelutarjouksia vaihtamalla tilanne paranee hyväksyttäväksi. Tätä kehityskaarta, jossa osapuolet sitoutuvat sopimukseen, kutsutaan neuvottelumatkaksi.

Sopimus konkretisoi neuvottelutuloksen. Se voi olla kirjallinen tai suullinen ja se ohjaa neuvotteluosapuolien toimintaa sopimuskaudella. Sopimusoikeus määrittelee lainsäädännölliset puitteet sopimukselle. Sopimusoikeuden lisäksi myös kollektiiviset sopimukset, kuten työehtosopimukset rajoittavat osapuolten sopimuksen muotoa. Näiden puitteiden ulkopuolella osapuolet voivat valita sopimustekstin muodon neuvotteluprosessin kautta.

Neuvotteluanalyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvottelutaidon tieteellisen tutkimuksen edelläkävijöitä ovat mm. Harvardin neuvottelutaitoprojekti, jonka juuret ovat Roger Fisherin ja William Uryn klassikkokirjassa Getting to Yes. Kirja kehottaa neuvottelijoita hakemaan yhteisvoittoa (win-win) kilpailun (win-lose) sijasta. Yhteisvoitto saavutetaan hylkäämällä positionaalinen ajattelu ja ajattelemalla neuvottelua neljällä tasolla:

  • Ihmiset: Erota ihmiset ja ongelmat toisistaan.
  • Tarpeet: Keskity tarpeisiin, älä positioihin.
  • Vaihtoehdot: Etsi luovasti joukko vaihtoehtoisia ratkaisuja ennen kuin siirryt varsinaiseen päätöksentekovaiheeseen.
  • Kriteerit: Edellytä, että lopputulos perustuu objektiivisesti määriteltäviin kriteereihin.

Neuvotteluanalyysi voi myös perustua tieteelliseen analyysiin vaihtoehtoisista sopimustiloista (ns. peliteoria). Peliteoreettiset motiivit sopimuksen hyväksymiselle perustuvat yleensä suoraan valtaan, joko palkitsemiseen tai rankaisuun. Neuvotteluanalyysi voi rakentua myös psykologiseen ymmärtämiseen ihmisluonnosta. Esimerkiksi Robert Cialdinin kirja Influence määrittelee kuusi vaikutusvipua joita käyttämällä ihmiset vaikuttuvat.

  • Vastavuoroisuus
  • Jatkuvuusperiaate
  • Sosiaalinen hyväksyntä
  • Pitäminen
  • Auktoriteetti
  • Niukkuus

Neuvottelujen käytännön tehostamiseksi on kehitetty useita neuvottelutekniikoita ja -taktiikoita. Näihin kuuluvat roolimallien käyttö (mm. hyvä ja paha poliisi), sekä erilaiset closing- eli hyväksyttämisrutiinit (mm. poiskävelytekniikka).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet ja kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]