Neuvostoliiton divisioonien määrävahvuus talvisodassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neuvostoliiton divisioonien määrävahvuus talvisodan aikana esitellään tässä artikkelissa muun muassa henkilöstön ja kaluston määrän sekä divisioonan organisaation osalta. Lisäksi puna-armeijan divisioonien määrävahvuutta verrataan vastaavan suomalaisen organisaation määrävahvuuksiin.

Henkilöstö ja kaluston kokonaismäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Degtjarjov DP-27 -pikakivääri.

Neuvostoliittolaiseen määrävahvuiseen divisioonaan kuului talvisodan aikana muun muassa

Divisioonan organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Divisioonan komentaja
    • Divisioonan poliittinen ohjaaja
  • Divisioonan esikunta
  • Esikuntakomppania
  • Jalkaväkirykmentti x 3
  • Kenttätykistörykmentti
  • Haupitsirykmentti
    • 2 patteristoa
  • Pioneeripataljoona
  • Viestipataljoona
  • Hyökkäysvaunupataljoona
  • Panssarintorjuntapatteristo
  • Tiedustelupataljoona
    • Moottoroitu kiväärikomppania
    • Tiedustelukomppania
    • Hyökkäysvaunukomppania
  • Ilmatorjuntakonekiväärikomppania
  • Autopataljoona
  • Lääkintäpataljoona
  • Kaasupuhdistuskomppania
  • Muut huoltomuodostelmat

Vertailua vastaavaan suomalaiseen organisaatioon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Materiaaliseen tilanteeseen liittyvät erot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpänä erona vastaavaan suomalaiseen divisioona-organisaatioon voinee lähtökohtaisesti pitää sitä, että puna-armeijan divisioonat olivat pääosin varustettu määrävahvuuksien mukaisella kalustolla eikä puutteita esiintynyt käytännössä ollenkaan verrattuna suomalaisiin divisiooniin. Tämä tosiasia ei ilmene suoraan määrävahvuuksia vertailemalla vaan asia tulee esille vain muita lähteitä tutkimalla.

Toinen merkittävä ero suomalaisen ja neuvostoliittolaisen divisioonan kalustossa oli se, että jälkimmäisen määrävahvuinen kalusto käsitti pääsääntöisesti joko täysin tai lähes ajanmukaista kalustoa. Neuvostoliitossa oli 1920- ja 1930-luvuilla kiinnitetty voimakasta huomiota armeijan kaluston modernisointiin kun taas Suomessa esimerkiksi käytännössä koko tykistökalusto (pl. 8 tykkiä) oli peräisin joko 1900- tai 1910-luvuilta tai jopa edelliseltä vuosisadalta.

Kolmantena merkittävänä erona vertailtaessa divisioonien kalustomääriä käy ilmi tykistöaseistuksen määrän ero. Puna-armeijan divisioonan tykistöllä oli käytettävissään yli kaksinkertainen määrä tykkejä verrattuna suomalaiseen divisioonaan. Mikä taas osaltaan selittää neuvostodivisioonan henkilöstömäärän suuremmuuden.

Henkilöstömäärän suuremmuuteen vaikutti omalta osaltaan myös suomalaisen divisioonan organisaatioon kuulumattomien osien kuuluminen neuvostodivisioonaan. Neuvostodivisioonassa oli orgaanisena yksikkönä muun muassa panssaripataljoona ja panssarintorjuntatykistöpatteristo, jotka suomalaisesta divisioonasta puuttuivat kokonaan. Jopa niin täydellisesti, että suomalaisen divisioonan organisaatioon ei kuulunut talvisodan aikana yhtään panssaroitua ajoneuvoa saati yhtään panssarintorjuntatykkiä.

Ilmatorjuntayksiköt puuttuivat suomalaisesta divisioonasta myös kokonaan.

Tämän jälkeen huomio vertailtaessa suomalaista ja neuvostoliittolaista divisioonaa kiinnittyy moottorisoinnin asteeseen, joka oli neuvostodivisioonassa huomattavasti korkeampi.

Puna-armeijan divisioonan kalustoon kuului myös lukuisa määrä sellaista ajanmukaista sodankäyntiin liittyvää materiaalia, joka suomalaiselta divisioonalta puuttui tyystin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa sähkötoiminen miinaharava. Myös puheradioiden käyttö oli neuvostojoukoissa laajaa jopa komppaniatasolle asti kun suomalaiset käyttivät joko puhelinyhteyksiä tai lähettejä viestien siirtämiseen.

Käsiaseistuksen osalta merkittävin ero oli suomalaisjoukoissa käytössä olleet konepistoolit, kun taas neuvostojoukoilla oli jonkin verran automaatti- ja puoliautomaattikiväärejä.

Materiaalisen tilanteen osalta suurimmat ongelmat puna-armeijan osalta liittyivät paikallisiin sääolosuhteisiin, joihin ei oltu ilmeisestikään varauduttu riittävästi pakkasen laskiessa jopa alle -40 asteen. Tämän vuoksi neuvostojoukkojen taistelukyky laski ajoittain hyvinkin alhaiseksi.

Operatiiviseen kykyyn liittyvät tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten edellisestä osiosta käy selvästi ilmi oli Puna-armeijan divisioona selvästi monipuolisemmin ja runsaslukuisemmin varustettu kuin suomalainen vastineensa. Tässä piili todennäköisesti yksi syy siihen, että Laatokan pohjoispuolisilla rintamanosilla neuvostojoukkojen menestys jäi hyvin vaatimattomaksi divisioonien runsaslukuisuuteen nähden. Suomalaiset saavuttivat mainitulla alueella jopa merkittäviä torjuntavoittoja ilmeisesti siksi, että neuvostodivisioonat olivat runsaan moottorointinsa ja kalustomääränsä suhteen pitkälti riippuvaisia alueella olevista vähäisistä tielinjoista. Suomalaisen divisioonan ”kevyt” aseistus mahdollisti joukkojen joustavan siirtelyn ja yllättävät iskut vastustajan selustayhteyksiä vastaan. Raskaammin varustellut suomalaisjoukot eivät olisi todennäköisesti pystyneet samanlaatuiseen mottisotaan.

Puna-armeijan divisioonaan kuuluvien panssarivaunujen merkitys pohjoisilla rintamanosilla oli vähäinen johtuen alueen niille sopimattomasta maastosta, mutta Karjalan kannaksen taisteluissa niillä oli osin jopa ratkaiseva merkitys niiden tukiessa jopa ratkaisevalla tavalla muun muassa Mannerheim-linjan murtumiseen johtaneissa taisteluissa neuvostodivisioonien jalkaväkeä.

Koulutukseen liittyvät erot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeijan joukot olivat lähes kokonaan koulutettu toimimaan eteläisen Neuvostoliiton alueella, jossa taisteluiden todennäköisimpänä ”kenttänä” olisi ollut lähes puuton ja täysin avoin aro. Kiovan sotilaspiiri oli vastannut ennen talvisotaan useista laajoista sotaharjoituksista ja toimintaan avoimessa maastossa oli harjoiteltu useita kertoja. Juuri ennen talvisotaa (vuoden 1939 suurin sotaharjoitus) yksi harjoitus ehdittiin suorittaan Leningradin sotilaspiirin alueella, mutta sekin harjoitus sotilaspiirin eteläosassa. Näin ollen puna-armeijan joukkojen kyky käydä sotaa suomalaisessa metsäisessä ja pikkupiirteisessä maastossa oli sangen kyseenalainen.

Puna-armeijan koulutusjärjestelmä poikkesi suomalaisesta melkoisesti. Puna-armeijan ns. kaaderijoukot olivat saaneet suurin piirtein saman tasoisen koulutuksen kuin suomalaiset asevelvollisuusaikanaan. Reserviläisistä kootuissa neuvostodivisioonissa suuri osa miehistöstä oli saanut vain kuukauden-kahden mittaisen peruskoulutuksen ns. territoriaalijoukoissa, joten niiden koulutustasoa voinee pitää melko vaatimattomana.

Suomalaiset joukot olivat puna-armeijan joukoista poiketen koulutettu nimenomaan toimimaan suomalaisen maaston mukaisissa olosuhteissa. Lisäksi suomalaiset joukot olivat tottuneet säilyttämään toimintakykynsä myös alueen kulloisissa sääolosuhteissa (pakkasen laskiessa talviolosuhteissa jopa alle -40 asteeseen)

Johtamistaitoon liittyvät erot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa puna-armeijan divisioonien komentajista oli mitä ilmeisimmin saanut kokemukseensa nähden selvästi liian suuren vastuun joukkojen johtamisessa. Tämä tosiasia liittyy Stalinin vainoihin (puhdistuksiin), jossa suuri määrä sotilasjohtoa ja -komentajia joutui joko teloitetuksi tai siirretyksi työleirille esimerkiksi Siperiaan.

Suomalaiset korkeammat upseerit olivat taas muun muassa jääkäriliikkeen tai tsaarinaikaisen Venäjän sotilasorganisaatioiden sekä sisällissodan koulimia upseereja, joilla oli käytännön kokemusta sotatoimien johtamisesta. Myös alemmalla johtamistasolla oli kokeneita upseereja. Merkittävimpänä haittana oli sotaa edeltävän ajan säästösyistä vähäiseksi jääneet yhtymätason sotaharjoitukset. Tämä ongelma näkyi muun muassa joulukuun vastahyökkäyksessä siten, että esimerkiksi siirtymisaikataulut oli laadittu liian kireiksi ja suuri osa joukoista pääsi mukaan hyökkäykseen vasta kohtuuttoman pitkän ajan kuluttua hyökkäyksen alkamisesta.

Erityispiirteenä poliittinen organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostodivisioonissa oli suomalaiseen verrattuna vielä yksi erikoisuus, joka oli divisioonan poliittinen organisaatio politrukkeineen. Poliittisten ohjaajien päätehtävänä oli valistus- ja viihdytystehtävät, mutta heillä oli oikeus osallistua myös joukkojen johtamiseen, joka joissain tapauksissa aiheuttikin sekaannusta joukoissa.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Neuvostoliiton_divisioonien_määrävahvuus_talvisodassa&oldid=20451376”