Neljänsuora

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neljänsuora
Neljänsuora
Neljänsuora
Tiedot
Toiminnassa 1998–
Tyylilaji iskelmä
Laulukieli suomi
Jäsenet

Antti Ketonenlaulu
Juha Mäki, kitara, laulu
Johan Murtojärvirummut
Jarkko Pietiläkoskettimet, laulu
Jussi Välimaabassokitara

Entiset jäsenet

Mikko Hägerström, koskettimet (1998–2004)
Urho Sevón, bassokitara, laulu (1998–2005)
Esko Mäki, rummut (–2011)

Levy-yhtiö

BMG, 2002–2004
Motley, 2005–2006
HMC / Warner Music Finland, 2007–

Aiheesta muualla
www.neljansuora.fi

Neljänsuora on suomalainen iskelmäyhtye. Yhtye on julkaissut kahdeksan albumia, joista viimeisin julkaistiin elokuussa 2015. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Mansikkaa ja valkoapilaa", "Siipirikko”, ”Kesä vielä jäädä vois” sekä ”Kaksi kauneinta”.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljänsuora perustettiin maaliskuussa 1998 Lohjalla. Yhtyeen kaikki alkuperäiset jäsenet olivat lohjalaisia. Alkuaikoina yhtye tunnettiin myös nimellä Äkkilähtö. Neljänsuora voitti vuoden 2002 Viihdyttäjä-kisan.[1]

Bändin taustalta löytyy myös hevimenneisyys.[2] Ennen Neljänsuoran perustamista yhtyeen alkuperäisjäsenillä oli hevibändi nimeltä Alvarn. Neljänsuoran kitaristi Juha Mäki toimi bändin laulajana. Neljänsuora syntyi, kun tiiviisti myös Alvarnin toiminnassa mukana ollut Antti Ketonen tarvitsi bändiä juhliin. Nimi yhtyeelle keksittiin takahuoneessa.

Yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä olivat vuonna 2010 edelleen mukana Antti Ketonen, Esko Mäki ja Juha Mäki. Kesäkuussa 2011 yhtye julkisti kotisivuillaan rumpali Esko Mäen lopettamispäätöksen ja uuden rumpalin Johan Murtojärven nimen.[3]

Yhtyeen levy-yhtiö on vuodesta 2007 lähtien ollut HMC, joka sittemmin sulautettiin osaksi Warner Music Finlandia. Yhtyeen aiemmat albumit julkaisivat levy-yhtiöt Motley ja BMG.

Yhtyeen kappale ”Tuulikki, pidä huivistasi kii” äänestettiin kesän 2008 tanssihitiksi.[4] Kappale oli myös yhtyeen vuonna 2009 julkaistun viidennen studioalbumin Teetä ja paahtoleipää ensimmäinen single. Teetä ja paahtoleipää albumi myi elokuussa 2015 yhtyeen albumeista ensimmäisenä kultaa.[2]

Vuonna 2013 yhtye kilpaili Syksyn sävel -kilpailussa ”Aurinko”-kappaleellaan.[5] Yhtye sijoittui kilpailussa toiseksi.[6] Yhtye valittiin vuoden 2016 Iskelmä-gaalassa Vuoden yhtyeeksi.[7]

Yhtyeen kolme viimeisintä albumia ovat kaikki sijoittuneet Suomen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön ensimmäisellä listaviikollaan.[8][9][10]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antti Ketonen – laulu (1998–)
  • Johan Murtojärvi – rummut (2011–)
  • Juha Mäki – kitara, laulu (1998–)
  • Jarkko Pietilä – koskettimet, laulu (2005–)
  • Jussi Välimaa – basso (2006–)

Edellisiä jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Hägerström – koskettimet, laulu (1998–2005)
  • Urho Sevón – basso, laulu (1998–2005)
  • Esko Mäki – rummut (1998–2011)

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]