Naru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naru on yhteen kiedotuista kuiduista valmistettu lankamainen kudos, joka on lankaa hieman paksumpaa ja köyttä ohuempaa ja pienempää. Narua voidaan käyttää lähinnä sitomiseen. Tekstiilien rakenneosana vastaavanpaksuinen kudos on nimeltään nyöri tai joskus nauha (esimerkiksi kengännauha, yleensä nauha on kuitenkin leveämpi). Naru on yleensä rakenteeltaan ja materiaaliltaan nyöriä tai esimerkiksi kengännauhaa karkeampaa.

Naru kielikuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti taloustieteessä käytetään joskus sanontaa narulla on paha työntää kuvaamaan sitä, että tietyt talouspolitiikan ohjauskeinot toimivat mainiosti yhteen suuntaan (esim. kulutusta lisäävästi), mutteivät ehkä lainkaan päinvastaiseen suuntaan (kuten kulutusta vähentävästi ja samalla säästämistä lisäävästi).[1][2][3]

Muita naru-sanaan pohjautuvia kielikuvia ovat ainakin itsemurhasta tai hirttämisestä käytetyt narun jatkoksi, naru kaulaan tai yksinaruinen keinu.[4] Varkaiden saatetaan liioitella vieneen pyykitkin narulta, vaikkei näin olisi todellisuudessa tapahtunut.[5]

Urbaanisanakirja luettelee myös nämä naru-sanan sisältävät sanonnat:

  • naru tai narukäsi: laiha, lihakseton henkilö
  • narukerä tai naruboltsi: jääpallon peliväline
  • naruttaa: huijata, petkuttaa
  • mennä naruun: tulla huijatuksi
  • jekkunaru sotilasslangissa: räjähtävä sytytyslanka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 3 asiaa velasta - näistä ei julkisesti puhuta 13.8.2012. Jaakko Savolainen. Viitattu 5.10.2013.
  2. Turo Bergman: Mihin toivo katosi? 30.8.2013. Taloussivut.fi. Viitattu 5.10.2013.
  3. Ahti Terhemaa: EKP:n koronlaskut eivät tyssää ennätysinflaatioon 3.2.2008. Taloussanomat. Viitattu 5.10.2013.
  4. Hakutulos "naru" Urbaanisanakirja. Viitattu 5.10.2013.
  5. Jessillä on asiaa: Mihin tämä maailma on menossa? 29.6.2010. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 5.10.2013.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.