Narrien päivä
Narrien päivä (ransk. la Journée des Dupes) 10. marraskuuta 1630 viittaa tapahtumiin Ranskan hovissa pääministeri Richelieun syrjäyttämistä kaavailleiden ryhmittymän uskottua virheellisesti kuningas Ludvig XIII:n kääntyneen heidän kannalleen. Ludvig XIII asettuikin Richelieun puolelle ja Richelieun vastustajia eli narreja vangittiin, teloitettiin ja muita pakeni Ranskasta.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kardinaali Richelieu oli noussut Ranskan pääministeriksi vuonna 1624 ja hänen päätavoitteitaan olivat hugenottien kukistaminen ja Habsburgien valtapyrkimysten torjuminen. Hugenottien tärkein tukikohta La Rochelle kukistui vuonna 1629 ja hän liitti Ranskan Habsburgien vastaiseen sotaan Mantovan omistuksesta. Ranskan saavutukset Mantovassa jäivät nimellisiksi. Syksyllä 1630 Regensburgin rauhassa Ranska sai vain Susan ja Pinerolon kaupungit samalla, kun se joutui demilitarisoimaan Casalen linnan Mantovassa ja olemaan tukematta Habsburgien vihollisia sotilaallisesti tai rahallisesti. Richelieun toiminta poiki hänelle useita vastustajia Ranskassa. Kuningas Ludvig XIII:n äiti Maria de’ Medici oli sukua Habsburgeille ja hänen ympärilleen oli ryhmittäytynyt ultrakatolilainen dévot-puolue, joka kannatti katolilaista universalismia.[1]
Kuninkaan sairastuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludvig XIII oli alkanut sairastella kuukausi hänen palattuaan Lyoniin. Italiassa Ranskan armeijaa oli hävittänyt rutto. 22. syyskuuta kuningas oli ollut äitinsä luona Saint-Jean-de-Mauriennessa, kun hän sai äkillisen kuumekohtauksen. Richelieu määräsi kuninkaan hoidettavaksi Lyonin arkkipiispa Alphonsen palatsille. Kuninkaan tilanne paheni ja lääkärien toteuttamat suoneniskut eivät tilannetta parantaneet. Kolmen päivän kuluttua kuningas sai rajun ripulin ja 30. syyskuuta kuningas oli niin heikossa kunnossa, että arkkipiispa Alphonse suoritti hänelle sielunmessun. Jean Pére Suffrenn antoi kuninkaan viimeisen voitelun. Kuolevana pidetty kuningas alkoi ottaa vastaan satoja vieraita sairasvuoteellaan. Vieraat, joiden joukossa olivat Richelieu ja Maria de’ Medici, polvistuivat yksitelleen kuninkaan vuoteella. Yhtäkkiä kuninkaan olotila alkoi kohentua. Richelieu mainitsi kuninkaalla olleen paiseen puhjenneen, jonka jälkeen lääkärit ennustivat hänen paranevan.[1]
Kuninkaan sairastaessa monet olivat syyttäneet Richelieuta tilanteesta. Richelieun vastainen ryhmittymä, joka käsitti kuningataräidin, oikeusministeri Michel de Marillacin, dévotistit, marsalkka François de Bassompierren, sejä herttuat Charles de Guisen, Jean-Louis de La Valletten ja François La Rochefoucauldin, valmisteli palatsivallankumousta ja Richelieun murhaa. Kuninkaan olotilan paraneminen säästi Richelieun joksikin aikaa. Maria de’ Medici vietti kuitenkin runsaasti aikaa poikansa sairasvuoteella syyttäen samalla Richelieutä Ranskan eri ongelmista. Richelieu harkitsi poliittisesti eristyksiin jääneenä jopa pakoa Kirkkovaltion Avignoniin.[1]
Kuningas lähetettiin lokakuussa toipumaan Pariisiin, jonka ilmastoa pidettiin terveellisempänä. Matkalla Pariisiin kuningas sai kuulla Regensburgin sopimuksesta. Richelieu tyrmäsi sopimuksen, mutta kuningas ei tahtonut tehdä välitöntä päätöstä. Sen sijaan hän vaati Richelieuta neuvottelemaan Maria de’ Medicin ja Marillacin kanssa. Heistä molemmat kannattivat Habsburgien vastaisesta liittoumasta irrottautumista. Richelieu väitteli kantansa puolesta hallitsemassaan valtioneuvostossa, jossa hän sanoi sopimuksen sitovan liikaa Ranskan ulkopolitiikkaa. Vaikka yleisen mielipiteen mukaan Richelieu vastusti sopimusta pelkkää pahuuttaan, Richelieun argumentit vakuuttivat kuninkaan, joka päätyi tyrmäänään sopimuksen.[1]
Narrien päivä 10. marraskuuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pariisissa kuningas tervehtyi edelleen, mutta hän jäi silti valtiollisten asioiden ulkopuolelle. Hän myös kieltäytyi tapaamasta Richelieuta. Luxembourgin palatsissa hän kävi samalla neuvotteluja äitinsä kanssa. Richelieu saapui palatsille 10. marraskuuta kohteliaisuusvierailulle, mutta hänen pyrkiessään kuninkaan luo vartijat kertoivat, että kuningataräiti oli kieltänyt ehdottomasti päästämästä tätä sisään hänen neuvotellessaan kuninkaan kanssa. Richelieu tajusi tilanteen olevan kannaltaan kriittinen. Hän sattui kuitenkin onnekseen muistamaan salaisen käytävän kappelista erääseen vaatehuoneeseen, josta pääsi kuningataräidin makuukamariin. Richelieu saapui vaatekaapista huoneeseen juuri, kun Maria de’ Medici oli vakuuttelemassa kuningasta Richelieun hylkäämisestä. Kuningatar raivostui ja syytöksistä saivat osansa myös hänen poikansa. Tämä taas suututti Ludvigin, joka raivosta pakahtuneena määräsi ensin Richelieun poistumaan ja marssi sitten pois kuningataräidin huoneesta. Sisäpihalla Richelieu yritti vielä vakuutella kuningasta uskollisuudestaan, mutta tämä ei näyttänyt vakuutteluista piittaavan. Tapahtumat nähneet hovimiehet uskoivat kuninkaan hylänneen suosikkinsa ja tiedottivat tapahtumista Marillacia. Marillac juhli jo voittoa ja alkoi valmistella uutta hallitusta.[1]
Ludvig XIII saapui residenssilleen rue de Tournonilla ja pohti tilannetta yksin. Kuningas ei sinänsä henkilökohtaisesti pitänyt Richelieusta, mutta hän uskoi hänen silti olevan hyvin lojaali kuninkaan palvelija. Sen sijaan hän koki kuningataräidin ja dévotistien yrittävän hallita itseään. Iltapäivällä kuningas oli metsästysmajalla Versaillesissa, jonne hän kutsui Richelieun. Kuningas totesi Richelieulle: "Pysytelkää rinnallani, ja minä suojelen teitä kaikilta vihollisiltanne".[1]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marraskuun kymmenennen päivän tapahtumat tulivat tunnetuksi narrien päivänä (ransk. la Journée des Dupes). Suurin narri oli Michel de Marillac, joka oli jo luullut olevansa käytännössä uusi pääministeri. Riemuissaan hän tuli kuninkaan käskystä Glatignyn kylään vain saadakseen tietää, että häntä kiellettiin nyt poistumasta samalla, kun kuningas kutsui kokoon ministerineuvostonsa. Kuninkaan kanssa kokoontui pelkästään Richelieun liittolaisia. Kuningas totesi heille, että Ranskassa oli salaliitto, jonka tarkoitus oli vaikeuttaa valtion asioiden hoitoa ja erityisesti sotaa italiassa. Salaliittoa johti kuninkaan mukaan Michel de Marillac. Seuraavana aamuna Marillac pidätettiin ja hänet vietiin Châteaudunin linnaan, jossa hän myöhemmin kuoli.[1]
Marillacin jälkeen kohteena olivat hänen liittolaisensa. Guisen herttua pakeni Firenzeen, jossa hän oli Medicien suvun suojeluksessa. Bassompiere päätyi Bastiljin vankilaan. Oikeusministerin vaarallisena pidetty veli Louis de Marillac pidätettiin Mantovassa, jonka jälkeen käytiin julkinen oikeudenkäynti Ranskassa. Koska häntä ei voitu suoraan yhdistää maanpetokselliseen toimintaan, hän sai syytteet varojen kavalluksesta. Syytteet pitivät sinänsä paikkansa. Ne liittyivät Verdunin linnoitustöihin, joskin Marillacin menettelyt eivät olleet aikakauteen nähden mitenkään erityisiä. Oikeudenkäynti kesti 12-kuukautta. Lopulta oikeus antoi kuolemantuomion 8. toukokuuta 1632 ja Marillac mestattiin Place de Grèvellä kahta päivää myöhemmin.[1]