Naistentalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asuntoyhteistalo Oy. Pojat leikkivät keihäänheittoa rakennuksen pihalla.

Naistentalo, viralliselta nimeltään Asuntoyhteistalo, on Helsingin Laaksossa sijaitseva asuinkiinteistö. Se rakennettiin 1950-luvun alussa Suomen ensimmäiseksi kollektiivitaloksi, ja se oli tarkoitettu entisille lotille. Asunnot olivat enimmäkseen pieniä, ja asukkaiden yhteiskäyttöön tehtiin mm. keskuskeittiö, aamiaissali, pesutupa, päiväkoti sekä sauna ja uima-allas.[1][2][3] Talossa on alusta asti toiminut lottajärjestön omistaman Työmaahuolto Oy:n perustama ravintola White Lady (välillä muilla nimillä). White Lady oli tiettävästi ensimmäinen laaturavintola, johon naiset pääsivät ilman miesseuraa.[4]

Talo lotille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuntoyhteistalon rakennutti Suomen Naisten Huoltosäätiö, lakkautetun Lotta Svärd -järjestön työn jatkaja. Ajatuksena oli helpottaa sodanjälkeistä asuntopulaa ja tarjota edullinen koti sodassa kärsineille naisille. Erityisesti talo oli tarkoitettu "itsensä elättäville" yksinäisille tai perheellisille naisille sekä nuorille aviopareille, joilla oli enintään kaksi lasta.[1][2] Talo rakennittiin 110 miljoonan markan Arava-lainalla[5].

Rakennuksen suunnitteli vuonna 1946 järjestetyn kilpailun pohjalta Arkkitehtuuritoimisto Olli ja Eija Saijonmaa. Se valmistui kahdessa erässä vuosina 1951 ja 1953. Talossa on 279 asuntoa, joista valtaosa on yksiöitä. Suuremmat perheasunnot ovat kolmen huoneen ja keittiön kokoisia. Lisäksi rakennuksessa on muutamia ateljeehuoneistoja. Talosta tuli Helsingin väkirikkain, ja enimmillään siinä oli lähes 700 asukasta. Vuonna 1972 palvelutalo muutettiin asunto-osakeyhtiöksi.[1][2]

Kollektiivitalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistentalon suunnitelmat noudattivat kollektiivitalon mallia, joka omaksuttiin Suomeen Ruotsista. Siellä kehiteltiin ja rakennettiin jo 1930-luvulla taloja, jotka tarjosivat asukkailleen yhteisiä tiloja ja palveluja. Kollektiivitalon idea liittyi keskiluokan elämäntilanteeseen, jossa perheenäidit kävivät entistä enemmän työssä kodin ulkopuolella, ja palvelijoita oli kodeissa yhä vähemmän. Koti haluttiin pyhittää yksityiseksi lepopaikaksi ja esimerkiksi ruoanlaitto ja lastenhoito siirtää muualle.[6][3]

Talon rakenne ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistentalo muodostuu kolmesta peräkkäisestä asuntosiivestä, joiden keskelle jää piha-alue. Asunnot on sijoitettu pitkien käytävien varsille kuten sairaalan tai vankilan huoneet tai sellit. Niihin kuljetaan yhteisen eteishallin kautta, jota alun perin valvoi ovenvartija. Asunnoissa oli alusta asti omat pienet keittokomerot tai keittiöt, mutta ruoan saattoi tuoda huoneeseen myös alakerran keskuskeittiöstä. Kerroksissa oli asuntojen yhteiskäytössä keittiöitä, kylpyhuoneita, pyykinpesuhuoneita sekä tuuletus- ja aurinkoparvekkeita.[1]

Monille palveluille, jotka alkuaan oli tarkoitettu vain talon asukkaille, ei löytynyt riittävästi käyttöä. Niinpä esimerkiksi päiväkoti, pesula ja sauna muutettiin liikeyrityksiksi, jotka olivat myös muiden käytettävissä. Lounashuone yhdistettiin ravintola White Ladyyn.[1]

Talossa on toiminut myös muusikko Remu Aaltosen ateljee[5].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Saarikangas, Kirsi: Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa., s. 223–228. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-309-X.
  2. a b c Hackzell, Kaija ja Toppari, Kirsti: Töölöntullin molemmin puolin, s. 203–204. Sanoma Osakeyhtiö / Helsingin Sanomat, 1997. ISBN 951-97555-1-9.
  3. a b Standertskjöld, Elina: Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1930–1950, s. 32–33. Suomen rakennustaiteen museo, Rakennustietosäätiö RTS, 2008.
  4. Mannerheimintie 93 – asumisen historiaa 60 vuoden ajalta - Kiinteistöposti kiinteistoposti.fi. Viitattu 29.7.2015.
  5. a b S.Soininen: Hienostuneen naisen ravintolassa. Töölöläinen, 12.11.2017, nro 26, s. 30. Helsinki: Töölöläinen Oy. (suomeksi)
  6. Saarikangas, Kirsi: Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa., s. 210–223. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-309-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinämies, Kati (toim.). Tervetuloa lipan alle! : Asunto Oy Mannerheimintie 93 60 vuotta. Asunto Oy Mannerheimintie 93, 2013. ISBN 978-952-93-2551-1.