Näsisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Näsisaari on rakenteilla oleva 12 hehtaarin kokoinen tekosaari Tampereen Näsijärveen.[1] Se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä keskustasta luoteeseen nykyisissä Lielahden ja Santalahden kaupunginosissa. Saaren läpi rakennetaan ensimmäisen vesistötäytön valmistuttua Tampereen raitiotieverkon toinen rakennusvaihe. Myöhemmin järven täyttöä laajennetaan niin, että saarelle voidaan rakentaa asuinalue osana uutta noin 5 000 asukkaan Järvikaupunki-nimistä kaupunginosaa.[1] Järven täyttäminen aloitettiin helmikuussa 2022 osana rakentamisen ensimmäistä vaihetta.[2][3] Tavoitteena on, että tammikuussa 2025 saaren läpi kulkee raitiovaunu.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampere haki heinäkuussa 2017 vesistötäyttölupaa Näsijärven Vaitionaron ranta-alueelle Lielahdessa. Suunnitelmissa oli rakentaa alueelle puisto, kevyen liikenteen väyliä ja myöhemmin raitiotielinja.[4][5] Pirkanmaan ely-keskuksen aluehallintovirastolle jättämän lausunnon mukaan järven täyttäminen vaarantaisi pohjavesialueen.[6] Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Tampereelle luvan rannan täyttöön lokakuussa 2018.[7] Pirkanmaan ely-keskus, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry valittivat asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen.[8] Joulukuussa 2019 Vaasan hallinto-oikeus kumosi Tampereen kaupungille myönnetyn luvan, koska täyttö aiheuttaa riskin pohjavedelle.[7]

Helmikuussa 2019 Tampereen kaupunki haki lupaa saaren rakentamista varten Näsijärveen. Tarkoituksena olisi jättää 36 metriä leveä kanava rantaviivan ja saaren väliin.[9][8] Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi tammikuussa 2020 luvan tekosaaren rakentamiseksi.[10] Päätöksestä jätettiin valitus hallinto-oikeuteen.[11] Helmikuussa 2021 Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi tekosaaresta jätetyn valituksen.[12] Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry jätti jatkovalituksen päätöksestä.[13] 16. joulukuuta 2021 korkein hallinto-oikeus myönsi Tampereen kaupungille luvan Näsisaaren rakentamiseen.[14] Järven täyttäminen alkoi helmikuussa 2022 kalliolouheen viemisellä järveen.[2] Louhetta saatiin Tampereen keskustan eteläpuolelle rakennettavalta Sulkavuoren maanalaisesta jätevesien keskuspuhdistamosta.[1] Pohjaveden suojelemiseksi Tampereen kaupunki asetti saaren ympäri suojaverhon, joka ulottuu vedenpinnasta järvenpohjaan ja jonka on tarkoitus estää rakentamisesta aiheutuvien samentumien leviämistä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Aaltonen, Mikko: Keskelle Tampereen ikonista järvimaisemaa rakennetaan valtava tekosaari – Tältä ”Suomen Dubai” näyttää nyt Helsingin Sanomat. 10.8.2023. Viitattu 10.8.2023.
  2. a b Palomaa, Antti & Siltanen, Mari: Tampere rakentaa ainutlaatuisen tekosaaren ratikkaa varten: Yle seurasi suorana, kun kalliolouheen ajo Näsijärveen alkoi Yle Uutiset. 16.2.2022. Viitattu 18.2.2022.
  3. Heidi Pesonen: Lielahden miljoonan kuution louhevuori muutetaan vajaassa vuodessa Näsisaareksi – Kuvat ja video näyttävät, kuinka historiallinen ja tiukka urakka alkoi Tampereella Aamulehti. 16.2.2022. Viitattu 18.2.2022.
  4. Tampereen kaupunki hakee lupaa Vaitinaron ranta-alueen täyttämiselle www.tampere.fi. Arkistoitu 16.12.2021. Viitattu 16.12.2021.
  5. Siltanen, Mari: Näsijärven täyttäminen Hiedanrannassa etenee taas hieman Yle. 5.8.2019. Viitattu 16.12.2021.
  6. Keto-Tokoi, Jenna: Saako Tampere täyttää Näsijärveä Lielahdessa? Jos jättihanke kaatuu, kaupunki joutuu maksamaan miljoonia euroja Aamulehti. 11.5.2018. Viitattu 16.12.2021.
  7. a b Palomaa, Antti: Hallinto-oikeus: Tampere ei saa täyttää Näsijärven rantaa – ratikka yritetään saada kulkemaan tekosaaren kautta Yle Uutiset. 13.12.2019. Viitattu 16.12.2021.
  8. a b Pesonen, Heidi: Näsijärven täyttämiseen Vaitinarossa löytyi mahdollinen ratkaisu: Rannan ja täytön väliin voidaan jättää kanava – vaatii siltojen rakentamista ratikalle ja kevyelle liikenteelle Aamulehti. 14.2.2019. Viitattu 16.12.2021.
  9. Mansikka, Heli: Tampere haluaa nyt rakentaa Näsijärveen keinosaaren – aluksi saaren kautta kulkisi raitiotie, myös asunnot siintävät suunnitelmissa Yle Uutiset. 14.2.2019. Viitattu 16.12.2021.
  10. Palomaa, Antti: Tampere sai luvan tekosaaren rakentamiseksi Näsijärveen ratikkaa varten Yle Uutiset. 21.1.2020. Viitattu 16.12.2021.
  11. Tanninen, Jouni: Ratikan tekosaariluvasta valitus hallinto-oikeuteen Yle Uutiset. 27.2.2020. Viitattu 16.12.2021.
  12. Palomaa, Antti: Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Tampereen kiistellystä tekosaaresta: tämä tietää todennäköisesti ratikalle pitkää jatkopätkää Yle. 2.2.2021. Viitattu 16.12.2021.
  13. Ketonen, Petra & Mäkelä, Aleksi: Kiistely Tampereen tekosaaresta voi jatkua korkeimmassa hallinto-oikeudessa – Apulaispormestari: “Koen enemmän kiusantekona” Yle Uutiset. 12.3.2021. Viitattu 16.12.2021.
  14. Koskinen, Anu Leena & Siltanen, Mari: Historiallinen päätös: Tampereella aletaan rakentaa Näsijärveen tekosaarta, josta pääsee ratikalla yli – myöhemmin saareen muuttaa tuhansia ihmisiä Yle. 16.12.2021. Viitattu 16.12.2021.