M’zabin laakso

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

M'Zabin laakso on alue, joka sijaitsee Saharan pohjoisosassa Ghardaïan maakunnassa Algeriassa noin 500 kilometriä etelään Algerista.

Mzab on kalkkikivitasanko Mzabin wadin ympärillä. Mzabi-berberit asuttivat seutua jo 1000-luvulla, kun islamilaiset ibadiittilähetystyöntekijät vierailivat alueella ja jakoivat opetuksiaan. Ennen Pohjois-Afrikkaa hallinneet ibadiittimuslimit löysivät alueelta turvapaikan.

Ranska otti alueen haltuunsa osana Pohjois-Afrikan siirtomaa-alueita vuonna 1882. Algerian itsenäistyttyä vuonna 1962 siitä tuli osa Algeriaa.

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ghardaïa

Alueella on viisi ksaria, muuritettua kylää, Mzab-wadin varrella paljailla kalliolla. Kuuluisin niistä on maakuntansa pääkaupunki Ghardaïa.

Ibadiittimuslimien oikeaoppisuus yhdistettynä elämään keitaassa johti tilan tarkkaan organisoimiseen. Jokaisessa ksarissa oli linnoitusmainen moskeija, jonka minareetti toimi myös vahtitornina. Vakiokokoiset ja -malliset asuintalot rakennettiin samankeskeisiin ympyröihin moskeijan ympärille.

Mzabin laakso liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1982.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]