Mysteeri (kappale)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mysteeri (single))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Mysteeri”
Singlen ”Mysteeri” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Legenda
 Äänitetty  Deerhouse Studio, Tampere, kesäkuu 2001 ja Tullikamari, Tampere, 19. lokakuuta 2001
 Julkaistu 10. marraskuuta 2001[1]
 Tuottaja(t) Daffy Terävä, Mikko Kangasjärvi ja Jukka Lewis
 Tyylilaji suomirock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut singlet
Särkyvää
2001
”Mysteeri”
2001
Kaksintaistelu
2002

Mysteeri on marraskuussa 2001 ilmestynyt Yön single, jonka nimikappale on yksi aikaisemmin syyskuussa julkaistun kokoelma-albumin Legenda uusista lauluista. Sen kaksi muuta kappaletta ovat yhtyeen vanhaa tuotantoa ja ne on äänitetty Yön 20-vuotisjuhlakiertueen konsertissa Tampereen Tullikamarilla, jossa mukana oli myös yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen. Joutsenlaulu kuului tuolloin Yön keikkasettiin ensimmäistä kertaa sitten vuonna 1985 tapahtuneen Hakulisen eron.[2]

Singlen nimikappale Mysteeri on Eppu Normaali -yhtyeen Pantse Syrjän säveltämä. Olli Lindholm on kuvaillut sen alkuperäistä muotoa liian monimutkaiseksi hänen laulutaidoilleen, eikä kappaletta myöskään ole kuultu keikoilla kuin muutaman kerran.[3]

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailijat

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mysteeri – 3.16 (säv. Pantse Syrjä, san. Pauli Hanhiniemi)
  2. Joutsenlaulu (live) – 5.40 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  3. Vain varjot häntä seuraa (live) – 3.46 (säv. & san. Jussi Hakulinen)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yö: Mysteeri Poko Rekords. Viitattu 7.5.2+15.
  2. Joutsenlaulu tulee taas 14.12.2000. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 7.5.2015.
  3. Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 195. WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.