Muinaisgutniska

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muinaisgutniska
Tiedot
Alue Gotlanti
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta Indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä germaaniset kielet
skandinaaviset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1

Muinaisgutniska oli pohjoisgermaaninen kieli, jota puhuttiin Gotlannissa.[1] Sillä on huomattavia eroja muinaislänsinorjaan ja muinaisitänorjaan, minkä vuoksi sitä pidetään omana haaranaan. Modernia gutniskaa puhutaan nykyään vielä joissakin Gotlannin osissa ja viereisellä Fårön saarella, mutta se on hyvin kaukana muinaisgutniskasta ja lähempänä nykyruotsia.

Tutkijat, kuten Elias Wessén ja Dietrich Hofmann, ovat ehdottaneet muinaisgutniskan olevan läheisesti sukua gootin kielelle.[2] Kanta gut on yhteydessä goottiin, ja molemmissa kielissä lampaita ja karitsoja kutsuttiin sanalla lamb.

Muinaisnorjalainen diftongi au (esim. auga "silmä") säilyi muinaisgutniskassa ja muinaislänsinorjassa, mutta muinaisitänorjassa se vaihtui - muutamaa murretta lukuunottamatta - monoftongiin ø. Samoin diftongi ai sanassa bain (luu) jäi muinaisgutniskaan, mutta muuttui muotoon ei (bein) muinaislänsinorjassa, ja muotoon é (bén) muinaisitänorjassa. Kun muinaislänsinorjassa oli diftongi ey ja muinaisitänorjassa monoftongi ø, muinaisgutniskassa oli oy.

Kantagermaani Muinaisgutniska Muinaislänsinorja Muinaisitänorja
*augô (silmä) auga auga auga > ǿga
*bainą (luu) bain bein bæin > bén
*hauzijaną (kuulla) hoyra heyra høyra > hǿra

Muinaisgutniska tunnetaan parhaiten Gutasaagasta 1200-luvulta.

Esimerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisnorja ja sen sukukielet 900-luvun alussa:
  Muinaislänsinorjan murre
  Muinaisitänorjan murre
  Muut germaaniset kielet, joita voi vielä jotenkuten ymmärtää muinaisnorjan pohjalta.

Lainaus:

Þissi þieluar hafþi ann sun sum hit hafþi. En hafþa cuna hit huita stierna þaun tu bygþu fyrsti agutlandi fyrstu nat sum þaun saman suafu þa droymdi hennj draumbr. So sum þrir ormar warin slungnir saman j barmj hennar Oc þytti hennj sum þair scriþin yr barmi hennar. þinna draum segþi han firi hasþa bonda sinum hann riaþ dravm þinna so. Alt ir baugum bundit bo land al þitta warþa oc faum þria syni aiga. þaim gaf hann namn allum o fydum. guti al gutland aigha graipr al annar haita Oc gunfiaun þriþi. þair sciptu siþan gutlandi i þria þriþiunga. So at graipr þann elzti laut norþasta þriþiung oc guti miþal þriþiung En gunfiaun þann yngsti laut sunnarsta. siþan af þissum þrim aucaþis fulc j gutlandi so mikit um langan tima at land elptj þaim ai alla fyþa þa lutaþu þair bort af landi huert þriþia þiauþ so at alt sculdu þair aiga oc miþ sir bort hafa sum þair vfan iorþar attu.

Suomeksi:

Tällä Þjelvarilla oli poika nimeltään Hafði. Ja Hafðin vaimo oli nimeltään Hvítastjerna. Nämä kaksi olivat ensimmäiset, jotka asettuivat Gotlantiin. Kun he yöpyivät saarella ensimmäisen yön, vaimo näki unta kolmesta käärmeestä sylissään, ja hän ajatteli niiden lipsuvan pois hänen sylistään. Hän kertoi tämän Hafðille. Tämä tulkitsi hänen unensa ja sanoi: "Kaikki on sidottu renkailla, tämä saari asutetaan, ja me saamme kolme poikaa." Hän nimesi heidät, ennen kuin he syntyivät. "Guti omistaa Gotlannin, Graipr tulee toisen nimeksi ja Gunfjaun kolmannen." Pojat jakoivat saaren kolmeen alueeseen ja Graipr, joka oli vanhin, otti pohjoisen, Guti keskiosan ja Gunfjaun, joka oli nuorin, otti eteläisimmän kolmanneksen. Pitkän ajan päästä heidän jälkeläisensä tulivat niin monilukuisiksi, ettei saari voinut enää elättää heitä kaikkia. He arpoivat, ja joka kolmannen saarelaisen tuli lähteä. He saivat pitää kaiken, mitä omistivat, paitsi maansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nationalencyklopedin
  • Christine Peel. "Guta Saga - The History of the Gotlanders," Viking Society for Northern Research Text Series. Vol. XII. Viking Society for Northern Research, University College of London (1999).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hammarström, Harald; Forkel, Robert; Haspelmath, Martin, eds. (2017). "Archaic Gutnish". Glottolog 3.0. Jena, Germany: Max Planck Institute for the Science of Human History.
  2. Wessén, Elias (1969), Nordiska folkstammar och folknamn : en översikt, "Fornvännen", s. 14-36.