Moro-konflikti
| Moro-konflikti | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Filippiiniläisiä ja yhdysvaltalaisia joukkoja PMC Balikatan -harjoituksessa.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
| |||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
150 000 kuollutta[1] | |||||||||
Moro-konflikti oli Filippiinien hallituksen ja islaminuskoisten morojen välinen konflikti vuosina 1969–2014. Konflikti rajoittui pääasissa morojen asuttamalle Mindanaon saarelle, jonka itsenäisyyttä he ajoivat. Hallitus ja merkittävin kapinallisryhmittymä solmivat vuonna 2014 rauhansopimuksen, jonka myötä saari sai laajemman autonomian.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arabit saavuttivat Filippiinit 1300-luvulla, ja saariston eteläosa kääntyi hiljalleen islamiin. Filippiineistä tuli Espanjan siirtokunta 1500-luvulla ja saarten väestö käännytettiin katolisiksi. Ainoastaan Mindanao säilyi islamilaisena ja espanjalaiset antoivat muslimiväestölle nimen moros. Espanjalaisilla oli vaikeuksia saada moroja hallintaan, ja Mindanaon hallinnasta taisteltiin siirtomaa-ajan loppuun saakka. Filippiinien siirryttyä Yhdysvalloille 1899 morot jatkoivat kapinointia.[2]
Konflikti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1968 Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos määräsi 68 armeijan muslimisotilasta teloitettavaksi, sillä hän pelkäsi heidän aloittavan kapinan keskushallintoa vastaan. Tästä suivaantuneen muslimit perustivat vuonna 1969 Moron kansallisen vapautusrintaman, jonka tavoitteeksi tuli Mindanaon itsenäistyminen. Vapautusrintama aloitti samana vuonna aseellisen konfliktin keskushallintoa vastaan.[3] Saarella oli ollut jo aiemminkin yhteenottoja muslimien ja kristittyjen välillä ja kiistat koskivat myös luonnonvaroja ja sosiaalista epätasa-arvoa.[2]
Vuonna 1974 Jolo käytännössä poltettiin taisteluissa maan tasalle, mikä herätti kansainvälistä huomiota. Hallitus myöntyi neuvottelemaan morojen kanssa 1976, ja neuvotteluissa luvattiin antaa Mindanaon hallintoalueille autonomiaa. Presidentti Marcos perui kuitenkin lupaukset, mikä suututti moroja entisestään. Seuraavana vuonna vapautusrintaman radikaali siipi erosi ja perusti Moron islamilaisen vapautusrintaman, jonka tavoitteena oli perustaa islamilainen valtio Mindanaolle.[3]
Marcosin syrjäyttämisen jälkeen 1986 uusi presidentti Corazon Aquino aloitti nopeasti neuvottelut kansallisen vapautusrintaman kanssa. Neuvottelujen seurauksena osaan Mindanaosta perustettiin autonominen alue. 1990-luvun alussa saarelle syntyi uusia radikaaleja kapinallisryhmittymiä, joista merkittävimmät olivat Abu Sayyaf ja Jemaah Islamiyah. Presidentti Fidel Ramos solmi pitkien neuvotteluiden jälkeen rauhansopimuksen kansallisen vapautusrintaman kanssa 1996. Sopimuksen mukaisesti autonomisen alueen päätäntävaltaa lisättiin ja vapautusrintama laski aseensa. Islamilainen vapautusrintama jatkoi kuitenkin taisteluita.[3]
Islamilaisen vapautusrintaman kanssa päästiin neuvotteluihin vasta 2000-luvulla. Vuonna 2003 sovittiin tulitauosta, joka ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Rauhankeskustelut kuitenkin jatkuivat ja vuonna 2012 aloitettiin lopulliset neuvottelut rauhasta ja uuden autonomisen alueen perustamisesta.[2] Sopimuksen tekemiseen meni kaksi vuotta ja vuonna 2014 islamilainen vapautusrintama suostui laskemaan aseensa. Pienemmät kapinallisryhmät eivät kuitenkaan allekirjoittaneet sopimusta ja ovat vannoneet jatkavansa taisteluita.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 150 000 henkeä vaatinut sisällissota päättymässä YLE. Viitattu 17.9.2014.
- ↑ a b c Filippiinit Suomen YK-liitto. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 17.9.201.
- ↑ a b c Fighting and talking: A Mindanao conflict timeline GMA News. Viitattu 17.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Aasian pisin ja verisin konflikti on päättynyt rauhansopimukseen YLE. Viitattu 17.9.2014.