Moottoritorpedovene Hyrsky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyrsky
Aluksen vaiheet
Rakentaja Baglietto, Italia
Palveluskäyttöön 1943
Poistui palveluskäytöstä 1963
Tekniset tiedot
Uppouma 20 t
Pituus 16,5 m
Leveys 4,3 m
Syväys 1,5 m
Nopeus 36 solmua
Miehistöä 1 upseeri, 4 aliupseeria ja 6 miehistönjäsentä
Aseistus
Aseistus 2 × 450 mm torpedoa
1 × Madsen 20 mm

Moottoritorpedovene Hyrsky (H 4) oli Suomen merivoimien italialaisvalmisteinen Hurja-luokan moottoritorpedovene jatkosodan lopulla. Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti vene muutettiin 1949 moottoritykkiveneeksi.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin talvisodan aikana 1940 Bagliettolta Italiasta, mutta materiaalien puute hidasti aluksen rakentamista. Se luovutettiin 13. huhtikuuta 1943 La Speziassa Suomesta saapuneille insinöörikomentaja professori Jaakko Raholalle, komentajakapteeni Orvo Peuranheimolle ja luutnantti diplomi-insinööri Jarl von Schantzille. Alus kuljetettiin sisaraluksineen maanteitse Stettiniin, mitä oli vaikeuttanut Saksan ja Italian kiristyneet välit. Italian meriministerin Riccardin avustamana tarvittava kuljetuskapasiteetti saatiin kuitenkin järjestettyä. Aluksia kuljettaneeseen Päämajan rahtaus- ja huolintatoimiston päällikön luutnantti Aarno Kaivolan johtamaan saattueeseen kuului 20 moottoriajoneuvoa, kun se lähti Genovasta ylittämään Alppeja kohti Saksaa ja edelleen laivalla Turkuun, jossa se laskettiin Aurajokeen kaksitoista päivää myöhemmin. Alukset vastaanotti aluksista muodostetun osaston päällikkö kapteeniluutnantti ekonomi Ilmari Lehtonen, joka varusti veneensä ensimmäisiä harjoituksia varten.[1][2]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vene muodosti sisaraluksineen moottoritorpedoveneosaston 2. laivueen, joka siirrettiin 19. toukokuuta Teikariin emälaivansa Döbelnin johtamana. Heinäkuuksi laivue siirrettiin Helsinkiin koulutukseen. Lentokonemoottorien laatu oli huono ja niiden käyttö harjoituksissa oli kiellettyä, mikä heikensi koulutuksen tehoa. Kahdenkymmenen tunnin käytön jälkeen moottorien teho oli pahasti laskenut.[1][3] Laivue palasi elokuun alussa Virolahdelle uuteen tukikohtaan.[4]

Aluksen käyttö moottoritorpedoveneenä lopetettiin ja siitä tehtiin nopea miinanlaskija ja savunkehittäjä. Aluksesta poistettiin torpedoputket ja niihin rakennettiin miinakiskot, joilla kyettiin kuljettamaan kaksi miinaa sekä 2-4 raivausestettä. Alus osallistui uudessa roolissaan Lavansaareen johtavien huoltoväylien miinoittamiseen syksyllä 1943. Ensimmäisen matkansa se teki 14.-15. syyskuuta Seiskarin koilliskulman Salpa 2 miinoitetta rakennettaessa yhdessä sisaralustensa Hyökyn ja Hurjan kanssa. Samoin se osallistui Lavansaaren luoteiskulman Salpa 3:n 24.-25. syyskuuta, lounaiskulman Salpa 4:n 15.-16. lokakuuta ja Diamant matalan Salpa 1:n täydentämiseen 2.-3. joulukuuta sekä 3.-4. joulukuuta miinojen laskuihin.[1][5]

Alus siirrettiin 9. joulukuuta laivueen mukana Helsinkiin talviteloille jäätilanteen estäessä toiminnan[6]. Kesän taistelutoimet aloitettiin siirtymällä toiminta-alueelle Klamilaan 13. toukokuuta 1944.[7]

Alus muutettiin 1949 moottoritykkiveneeksi, minkä jälkeen se palveli aina 1960-luvun alkuun.[8] Se myytiin vuonna 1962.

Päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen päälliköinä olivat:

  • luutnantti J. Toivonen 1943
  • luutnantti E. Mäkelä 1943
  • aliluutnantti L. Tuohiniemi 1944
  • ylikersantti A. Laitinen 1944

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
  • Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
  • Peuranheimo, Orvo - Pirhonen, Jouko - Killinen, Kullervo: Laivat puuta, miehet rautaa - Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941-1944. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the Fighting Ships 1922-1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 2006. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Auvinen s. 83
  2. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 132-133
  3. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 140
  4. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 142
  5. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 143
  6. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 161
  7. Peuranheimo, Pirhonen ja Killinen s. 173
  8. Auvinen s. 84