Monika Vana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monika Vana

Monika Vana (s. 14. syyskuuta 1969) on itävaltalainen vihreän puolueen poliitikko.[1] Hän istui Euroopan parlamentin jäsenenä Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmässä vuosina 2014–2024.[2][3]

Vana sai vuonna 1992 maisterin arvon Wienin teknillisestä yliopistosta opiskeltuaan liike-elämän ja hallinnon tietotekniikkaa. Vuonna 2000 hän väitteli Wienin yliopistosta tohtoriksi yhteiskunta- ja taloustieteissä.[1] Vuosina 2001–2014 Vana toimi kunnallisen ja osavaltiollisen tason politiikassa Wienin kaupunginvaltuutettuna, Wienin osavaltioparlamentin jäsenenä sekä vuosina 2012–2014 Wienin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana.[3][1] Hän oli Euroopan vihreän puolueen hallituksen jäsen vuosina 2009–2012.[1]

Vana istui kaksi kautta eli yhteensä kymmenen vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä eikä enää asettunut ehdolle vuoden 2024 eurovaaleissa. Hän piti tärkeimpinä ansioinaan Euroopan parlamentissa syrjinnänvastaisen säännöstön toimeenpanoa, sukupuolten tasa-arvon sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämistä ja ilmastotoimien nostamista korkeammalle tasolle.[2]

  1. a b c d Monika Vana Parlament Österreich, viitattu 12.6.2024 (saksaksi)
  2. a b EU-Wahl: Grünen-Abgeordnete Vana gibt „Staffel an neue Generation weiter“ Die Presse 2.2.2024, viitattu 12.6.2024 (saksaksi)
  3. a b Monika Vana European Parliament, viitattu 12.6.2024 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Monika Vana Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.