Momtšil Karailiev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Momtšil Karailiev (bulg. Момчил Караилиев, s. 21. toukokuuta 1982) on bulgarialainen kolmiloikkaaja.[1]

Hän karsiutui vuonna 2004 sekä Budapestin sisäratojen MM-kilpailuissa että Ateenan olympialaisissa. Vuonna 2005 hän sijoittui Madridin sisäratojen EM-kilpailuissa viidenneksi ja Helsingin MM-kilpailuissa 11:nneksi. Moskovan sisäratojen MM-kilpailuissa 2006 hän oli yhdeksäs.[1]

Vuonna 2008 hän sijoittui Pekingin olympialaisissa 11:nneksi. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän oli yhdeksäs ja saman vuoden IAAF:n yleisurheilufinaalissa kolmas, mutta Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän karsiutui. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän oli 14:s tuloksella 15,24 m, mutta Pariisin sisäratojen EM-kilpailuissa 2011 hän karsiutui. Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän sijoittui viidenneksi tuulituloksella 16,77.[1]

Karailiev sijoittui Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 neljänneksi tuloksella 16,65. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän karsiutui loppukilpailusta. Birminghamin sisäratojen MM-kilpailuissa 2018 hän oli kahdestoista.[1]

Hänen ennätyksensä on 17,41 m, jonka hän hyppäsi Sofiassa 27. kesäkuuta 2009. Sisäradoilla hän on hypännyt 17,16 m Sofiassa 4. helmikuuta 2006.[1]

Kehitys vuosittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
Ulkoradat 17,16 17,19 17,38 17,41 16,73 16,75 16,79 16,58 16,81 17,05 16,56
Sisäradat 16,57 17,15 17,16 16,82 17,05 16,76 16,50 16,03 16,23 16,69

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Momtšil Karailiev Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.