Minna Sundberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Minna Sundberg (s. 9. tammikuuta 1990) on Ruotsissa syntynyt suomalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat verkkosarjakuvat Redtail's Dream ja Stand Still Stay Silent.

Minna Sundberg syntyi vuonna 1990 Ruotsissa asuneeseen suomalaisperheeseen, joka muutti takaisin Suomeen 1997. Hän valmistui 25-vuotiaana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelmasta taiteen kandidaatiksi.

Vuonna 2015 Sundbergin Stand Still, Stay Silent -verkkosarjakuva voitti ensimmäisenä suomalaisena Reuben-palkinnon pitkän verkkosarjakuvan kategoriassa.[1]

Ensimmäisenä opiskeluvuonnaan verkkosarjakuvataiteilijan uraa suunnitellut Sundberg aloitti useita ”harjoitussarjakuvia”, joista yhdestä kehittyi A Redtail's Dream, 556-sivuinen suomalaista mytologiaa hyödyntävä verkkosarjakuva.[2] Hänen toinen sarjakuvansa, edelleen jatkuva Stand Still, Stay Silent, sijoittuu Pohjoismaihin post-apokalyptisessa tulevaisuudessa 2100-luvun alussa.

Vuosina 2013 ja 2014 Sundberg järjesti kaksi onnistunutta Indiegogo-joukkorahoituskampanjaa rahoittaakseen verkkosarjakuviensa painettujen versioiden julkaisemisen.[3][4]

Stand Still, Stay Silentin kielikuntia kuvaava infosivu on julkaistu erillisenä julisteena, joka on saanut suosiota erityisesti kielitieteilijöiden keskuudessa.[5]

Sundbergin sarjakuvia on pidetty hyvinä esimerkkeinä verkkosarjakuvan kypsymisestä ilmaisuvoimaiseksi mediaksi.[6]

  • Sundberg, Minna: A Redtail's Dream, s. 608. Omakustanne, 2014. ISBN 978-91-637-4627-7.
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Book 1, s. 324. Omakustanne, 2015. ISSN 2342 8880 (print) ISSN 2342 8899 (Online).
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Book 2, s. 260. Hiveworks Comics, 2018. ISBN 978-1-946698-06-3.
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Book 3, s. 304. Hiveworks Comics, 2020. ISSN 2342-8880 (print) ISSN 2342-8899 (online).
  • Sundberg, Minna: Un Rêve de Renard, s. 600. Édition Akileos, 2019. ISBN 978-2-35574-455-6.
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Livre 1, s. 328. Édition Akileos, 2018. ISBN 978-2-35574-353-5.
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Livre 2, s. 260. Édition Akileos, 2019. ISBN 978-2-35574-363-4.
  • Sundberg, Minna: Stand Still Stay Silent Livre 3., s. 304. Édition Akileos, 2020. ISBN 978-2-35574-453-2.
  • Sundberg, Minna: Lovely People, s. 80. Omakustanne, 2021. ISBN 978-952-94-4704-6.
  1. Cavna, Michael: 2015 Reubens: Roz Chast’s big award caps a winning event for women creators The Washington Post. 24.5.2015.
  2. McElmurry, Todd: POTM Interview: Minna Sundberg Of Stand Still. Stay Silent 19.5.2014. Webcomic Alliance. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 8.3.2017.
  3. A Redtail's Dream – hardcover print drive 30.9.2013. Indiegogo.
  4. Stand Still, Stay Silent – Book 1 21.10.2014. Indiegogo.
  5. Young, Holly: A language family tree – in pictures. The Guardian, 23.1.2015. Artikkelin verkkoversio.
  6. Lehoczky, Etelka: A Sampler Of Web Comics To Keep You Clicking 31.1.2016. NPR.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]