Mikko Kalajoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Kalajoki (s. 1972 Rovaniemi) on Turussa asuva suomalainen kirjailija. Turun yliopistosta valmistunut Kalajoki on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja hän on työskennellyt 1990-luvun lopulta alkaen mainonnan ja viestinnän suunnittelijana. Kalajoki on myös kirjoittanut pakinoita ja kolumneja sekä piirtänyt sarjakuvia useisiin lehtiin.[1]

Kalajoen ensimmäinen kaunokirjallinen teos oli aikuiseksi kasvamista ja nuorten mielenterveysongelmia kuvaava nuortenkirja Taas mua pohjaan (2005). Kriitikko Tommi Aition mukaan kirjan aiheena oli "nykypäivän nuoren suomalaismiehen pelko, moderni muunnelma klassisesta miehisen häpeän teemasta".[2]

Elokuussa 2014 ilmestynyt romaani Kolme tärkeintä asiaa kertoo perheen hajoamisesta ja ihmisten tavoista selvitä siitä kolmen eri henkilön näkökulmasta. Kriitikko Antti Majander totesi Helsingin Sanomissa, että "Kalajoen tapaisia näkijöitä ei ole koskaan liikaa". Majanderin mukaan "Kolme tärkeintä asiaa asettuu luontevasti humaanin realismin pitkään jatkumoon".[3] Kalajoki on itse määritellyt olevansa kirjailijana ulkopuolinen tarkkailija.[4]

Kalajoki voitti keväällä 2015 Lorukilpailu Onnimannin ensimmäisen palkinnon.[5] Syksyllä 2019 Kalajoki sai Otavan järjestämässä Rikos 2019 -jännitysromaanikilpailussa toisen palkinnon. Teos Kipupiste on kilpailuraadin mukaan "tiivis ja intensiivinen, sysimustan huumorin leikkaama trilleri".[6]

Kalajoen ensimmäinen lastenromaani Almus: Tännetuloa terve valittiin vuoden 2023 Runeberg Junior -palkintoehdokkaaksi[7] sekä Arvid Lydecken -palkintoehdokkaaksi.[8]

Mikko Kalajoen isoisä oli oululainen kirjailija, kamarineuvos Atte Kalajoki (1914–2004).[9]

Romaanit
Lasten- ja nuortenkirjat
Kosti Kuutamo -sarja (julkaistu ääni- ja e-kirjana Storytel-palvelussa)
  • 1. kausi
    • Kosti Kuutamo ja kauhea ihmismajava Storytel, 2022.
    • Kosti Kuutamo ja hirveä jumimies Storytel, 2022.
    • Kosti Kuutamo ja keittolan köklooppi Storytel, 2022.
    • Kosti Kuutamo muta-Antin jäljillä Storytel, 2022.
    • Kosti Kuutamo ja mummimuumion kirous Storytel, 2022.
    • Kosti Kuutamo ja viimeinen mittelö Storytel, 2022.
  • 2. kausi
    • Kosti Kuutamo ja salaperäinen sovellus Storytel, 2023.
    • Kosti Kuutamo ja merkilliset muodonmuuttajat Storytel, 2023.
    • Kosti Kuutamo ja nimetön naamiosankari Storytel, 2023.
    • Kosti Kuutamo ja maauimalan seireenit Storytel, 2023.
    • Kosti Kuutamo ja kauppakeskuksen kentaurit Storytel, 2023.
    • Kosti Kuutamo ja huvipuiston harpyijat Storytel, 2023.

Lähde[10]

Novellit
Sarjakuva-albumit
  • Leopold & Osvald 1. Helsinki: Focus Business Communications Oy, 1999. ISBN 952-91-1613-6
  • Leopold & Osvald 2, koskaan et muuttua saa. Helsinki, Publicis-Törmä Oy, 2001. ISBN 952-91-3517-3

Kirjallisuuspalkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ylioppilaslehden pakinakilpailu 1997, kunniamaininta
  • Ylioppilaslehden pakinakilpailu 1998, kunniamaininta
  • Gummeruksen Novellikilpailu 2005, kunniamaininta
  • Otavan Suuri rakkaustarinakilpailu 2007, kunniamaininta
  • Lorukilpailu Onnimanni 2015, I palkinto
  • Otavan Rikos 2019 -jännitysromaanikilpailu, II palkinto
  • Runeberg Junior -palkintoehdokkuus 2023
  • Lasten LukuVarkaus -finalisti 2023
  • Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus 2023
  • Storytel Awards -palkintoehdokkuus 2023
  • Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2023[11]
  1. Kalajoki Mikko Kirjasampo
  2. Tommi Aitio: Nuori mies järjestää muistinsa partituurit, Helsingin Sanomat 16.12.2005.
  3. Antti Majander: Olemisen perustapa, perhe, on nyt ihan lopussa, Helsingin Sanomat 22.9.2014.
  4. Mika Peltotalo: työstä pohjusti kirjan tekoon, Rannikkoseutu 04.09.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Lorukilpailu Onnimanni. Tulenkantajat
  6. Rikos 2019 -kirjoituskilpailuun lähetettiin yli 400 käsikirjoitusta STT
  7. Lastenkirjallisuuspalkinto Runeberg Junior -ehdokkaat julki Porvoo. 17.11.2022. Viitattu 13.12.2022.
  8. Vuoden 2023 Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat Lukemo. 13.12.2022. Arkistoitu 9.1.2023. Viitattu 9.1.2023.
  9. Reijo Valta: Pois työpöydältä 22.8.2014. Reijo Vallan blogi
  10. Sarja - Kosti Kuutamo - Storytel www.storytel.com. Viitattu 25.1.2023.
  11. Anttila, Maarit: Heli Laaksonen jakoi jälleen ryynit – Kodiksamian sai kaarinalaisen Kaarina Silmusen Baltia-luontomatkailukirja Satakunnan Kansa. 7.12.2023. Viitattu 16.2.2024.