Mikael Niemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikael Niemi Helsingin kirjamessuilla 2011.

Per Mikael Niemi (s. 13. elokuuta 1959 Tärnaby, Ruotsi) on ruotsalainen kirjailija.

Niemi syntyi Tärnabyssa Västerbottenin läänissä mutta kasvoi Norrbottenin läänissä, Pajalassa,[1] jonne myös hänen vuonna 2000 julkaistu hittiromaaninsa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (Populärmusik från Vittula) sijoittuu. Suomeksi se ilmestyi vuonna 2001. Hänen muita kirjojaan ovat Kirkon piru (Kyrkdjävulen), sen itsenäinen jatko-osa Verenimijät (Blodsugarna), vuonna 2004 ilmestynyt Nahkakolo (Svålhålet), 2006 ilmestynyt Mies joka kuoli kuin lohi (Mannen som dog som en lax) sekä 2013 ilmestynyt Veden viemää (Fallvatten). Vuonna 2017 julkaistussa romaanissa Koka björn Lars Levi Laestadius selvittää murhaa.[2]

Niemi on kotoisin Pajalan kansanomaisesti Vittulaksi kutsutusta osasta. Hänen isänsä oli meänkieltä puhuva länsipohjalainen poliisi ja äiti ruotsia puhuva opettaja; hänen äidinäitinsä oli saamelainen.[2] Niemen äidinkieli on ruotsi, mutta hän sanoo ymmärtävänsä jonkin verran meänkieltä. Nykyisin Niemellä on hollantilaissyntyinen vaimo ja kaksi lasta.

Niemi alkoi 15-vuotiaana kirjoittaa runoja ja novelleja sekä haaveilla kirjailijanurasta. Niemi kävi nelivuotisen elektroniikka-alan koulun, jonka vuoksi hän muutti Luulajaan.

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. ((Populärmusik från Vittula, 2000.) Suomentanut Outi Menna) Helsinki: Like, 2001. ISBN 951-578-878-1
  • Kirkon piru. ((Kyrkdjävulen, 1994.) Suomentanut Tuula Kojo) Espoo: Schildt, 2002. ISBN 951-50-1265-1
  • Verenimijät. ((Blodsugarna, 1997.) Suomentanut Tuula Kojo) Espoo: Schildt, 2003. ISBN 951-50-1328-3
  • Nahkakolo. ((Svålhålet, 2004.) Suomentanut Tuula Tuuva) Helsinki: Like, 2004. ISBN 952-471-461-2
  • Mies joka kuoli kuin lohi. ((Mannen som dog som en lax, 2006.) Suomentanut Outi Menna) Helsinki: Like, 2006. ISBN 952-471-859-6
  • Aivot pellolle. ((Skjut apelsinen, 2010.) Suomentanut Outi Menna) Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37861-8
  • Veden viemää. ((Fallvatten, 2012.) Suomentanut Jaana Nikula) Like, 2013. ISBN 978-952-01-0921-9 [3]
  • Karhun keitto. (Koka björn, 2017.) Suomentanut Jaana Nikula, Like, 2018. ISBN 978-952-01-1773-3

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirjasta on tehty samanniminen elokuva. Karhun keitto -kirjasta tehdään televisiosarjaa, jota kuvataan Suomessa.[4]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.