Mihail Zoštšenko

Mihail Zoštšenkon muistomerkki Siestarjoella, jossa hän vietti viimeiset vuotensa.

Mihail Mihailovitš Zoštšenko (ven. Михаи́л Миха́йлович Зо́щенко, 10. elokuuta 1895 Pultava – 22. heinäkuuta 1958 Leningrad) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Elämä ja tuotanto

Mihail Zoštšenko syntyi taiteilijaperheeseen. Hän opiskeli Pietarin yliopistossa ja osallistui vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen Zoštšenko palveli puna-armeijassa ja kokeili mitä erilaisimpia ammatteja. Vuonna 1921 hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään.

Zoštšenkon ensimmäinen kertomuskokoelma Rasskazy Nazara Iljitša, gospodina Sinebrjuhova (”Herra Nazar Sinebrjuhovin kertomuksia”) ilmestyi vuonna 1922. Hänen satiiriset kertomuksensa saivat pian valtavan suosion. Niiden kertojasankari on puoliksi sivistynyt pieni ihminen, joka yrittäessään sopeutua uusiin olosuhteisiin törmää erilaisiin absurdeihin epäkohtiin. Kirjailijan alatyylistä puhetapaa ja uutta neuvostosanastoa humoristisesti sekoittava kerrontatekniikka kuuluu Nikolai Gogolista juontuvaan skaz-perinteeseen. Sitä jatkaa myös Zoštšenkon vuonna 1929 julkaisema lukijakirjeiden kokoelma Pisma k pisatelju (”Kirjeitä kirjailijalle”).

Zoštšenkon satiiri vaimeni 1930-luvulla hänen pyrkiessään sopeutumaan sosialistisen realismin vaatimuksiin. Raskasmielisyydestä kärsineen kirjailijan tuon ajan pääteoksia ovat psykologinen kertomus Vozvraštšonnaja molodost (”Takaisin saatu nuoruus”, 1933) ja murska-arvostelun saanut kertomuskokoelma Golubaja kniga (”Sininen kirja”, 1935). Toisen maailmansodan aikana Zoštšenko kirjoitti Alma-Ataan evakuoituna itsetutkiskeluun perustuvaa teosta Pered voshodom solntsa (”Ennen auringonnousua”), jonka vuonna 1943 ilmestynyt ensimmäinen osa leimattiin neuvostovastaiseksi.

Vuonna 1946 Zoštšenkosta tehtiin Anna Ahmatovan ohella kylmän sodan aiheuttaman kulttuurielämän kurinpalautuksen syntipukki. NKP:n keskuskomitean päätöksellä pannaan julistettu kirjailija erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ja vailla työmahdollisuuksia hänen henkinen sairautensa paheni entisestään. Tänä aikana Zoštšenko laati muun muassa Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaanin venäjännöksen. Hänet otettiin takaisin kirjailijaliittoon vuonna 1953 ja ensimmäinen uusi teosvalikoima ilmestyi vuonna 1956.

Suomennettuja teoksia

• Kireähermoista väkeä (Rasskazy). Suom. Katja Losowitch. Helsinki: SN-kirjat, 1990 ISBN 951-615-702-5 novellikokoelma

Rippi Aristokraatti Koiran vainu Sauna Kireähermoista väkeä Potilas Limonadi Kulttuurin hedelmät NEPin kieroutuma Laatutuote Kissa ja ihmiset Surumieliset silmät Suurkaupungin valot Pakkolasku Muistotilaisuus Kolme sydäntä

Huono vaimo Purjekangassalkku Kaislikko kahisi Rattoisa peli Rosa-Maria Sairaskertomus Viimeinen takaisku Poika ja poikapuoli Tapaus yöllä Yllättävä tilanne Koe Häkkyrä Apollon ja Tamara Kauhujen yö Mistä satakieli lauloi Sireeni kukkii

Novellit antologioissa

• Vainukoira. Suom. Ilkka Ryömä. Teoksessa: Huumoria ympäri maailman. Helsinki: Tammi, 1962
• Pirunpeliä. Suom. Esa Adrian. Teoksessa: Neuvostoproosaa 1. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1969

Lähteet

• Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
• Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar, tšast 1. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X

Aiheesta muualla

• Mihail Zoštšenkon teoksia Lib.ru-sivustolla (venäjäksi)
• Kratkaja literaturnaja entsiklopedija: Mihail Zoštšenko (venäjäksi)