Michael Bolton
| Michael Bolton | |
|---|---|
Michael Bolton vuonna 2010. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. helmikuuta 1953 |
| Ammatti | muusikko, lauluntekijä |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Michael Bolton |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1975– |
| Tyylilajit | poprock, adult contemporary |
| Soittimet | laulu, kitara |
| Levy-yhtiöt | RCA, Columbia, Jive, Concord |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Michael Bolton (s. Michael Bolotin 26. helmikuuta 1953, New Haven) on yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän aloitti uransa rocklaulajana, mutta nousi suosituksi 1980-luvun lopulla balladien laulajana.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Michael Bolton, syntyjään Bolotin, syntyi vuonna 1953 New Havenissa. Hänen isänsä George oli demokraattipuolueen virkamies. Bolton kiinnostui musiikista jo nuorena ja opetteli soittamaan saksofonia ja kitaraa. Hän kirjoitti ensimmäiset laulunsa 12-vuotiaana ja perusti 14-vuotiaana yhtyeen nimeltä The Nomads. Siitä tuli suosittu New Havenin alueella, ja se sai Epic Recordsilta levytyssopimuksen. Bolton jätti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja ryhtyi kokoaikaiseksi muusikoksi.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bolton esitti uransa alkuvuosina kaikenlaista musiikkia heavy metalista southern rockiin. Hän sai RCA Recordsilta kahden albumin levytyssopimuksen. Kun albumit Michael Bolotin (1975) ja Every Day of My Life (1976) eivät myyneet hyvin, sopimusta ei uusittu. Vuonna 1979 Bolton liittyi heavy metal -yhtye Blackjackin laulajaksi ja lauloi kahdella sen albumilla.[1]
Bolton asui työttömänä New Havenissa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa, kun hän sai vuonna 1982 levytyssopimuksen Columbia Recordsilta. Hän vaihtoi sukunimensä Boltoniksi ja julkaisi albumin Michael Bolton (1983), jolla hän laulaa rockia. Albumilta otettu single ”Fool’s Game” sai hyvän vastaanoton.[1]
Bolton esiintyi 1980-luvun puolivälissä Ozzy Osbournen ja Krokusin kaltaisten hard rock -artistien lämmittelijänä. Hän kirjoitti myös lauluja monille erityyppisille laulajille ja yhtyeille. Laura Braniganille kirjoitettu balladi ”How Am I Supposed to Live Without You” nousi aikuismusiikkilistan hitiksi vuonna 1983.[1]
Boltonin toinen sooloalbumi Everbody’s Crazy (1985) ei myynyt yhtä hyvin kuin edellinen albumi, mutta The Hunger (1987) menestyi paremmin. Myös Soul Provider (1989) oli menestys, ja se myi yli seitsemän miljoonaa kappaletta sekä tuotti viisi hittisingleä. Boltonin tulkinta omasta kappaleestaan ”How Am I Supposed to Live Without You” nousi Billboardin listaykköseksi ja toi Boltonille parhaan mieslauluesityksen Grammy-palkinnon.[1]
Boltonin menestys jatkui albumilla Time, Love & Tenderness (1992), jolla on rakkausballadeja. Albumi myi yli yhdeksän miljoonaa kappaletta ja toi Boltonille hänen toisen Grammynsa, tällä kertaa tulkinnasta kappaleesta ”When a Man Loves a Woman”. Bolton on jatkanut albumien julkaisemista ja konsertointia 2020-luvulle saakka.[1]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bolton oli naimisissa Maureen McGuiren kanssa vuodesta 1975 vuoteen 1990. Heillä on kolme aikuista tytärtä sekä useita lapsenlapsia. Tammikuussa 2024 Bolton kertoi Facebook-sivuillaan joutuneensa vuoden 2023 lopulla leikkaukseen aivosyövän vuoksi.[2][3]
Näyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bolton näytteli itseään elokuvissa Wally Sparks – sika herrasmieheksi (Meet Wally Sparks; 1997),[4] Lumihauvat (2002), High Voltage (2002), Back by Midnight (2004), The Onion Movie (2008). Hän esiintyi myös Miehen puolikkaat -sarjassa.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Michael Bolotin (1975)
- Everyday of My Life (1976)
- Michael Bolton (1983)
- Everybody's Crazy (1985)
- The Hunger (1987)
- Soul Provider (1989)
- Time, Love & Tenderness (1991)
- Timeless: The Classics (1992)
- The One Thing (1993)
- The Artistry of Michael Bolotin (1993)
- Greatest Hits (1985-1995) (1995)
- This Is The Time (1996)
- All That Matters (1997)
- My Secret Passion (1998)
- Timeless Vol. 2 (1999)
- Only A Woman Like You (2002)
- Vintage (2003)
- 'Til the End of Forever (2005)
- Bolton Swings Sinatra (2006)
- A Swingin' Christmas (2007)
- One World One Love (2009)
- Live At The Royal Albert Hall (2010)
- Gems: The Duets Collection / Duette (2011]])
- Ain't No Mountain High Enough - Tribute to Hitsville (2013) / eurooppalainen versio (2014)
- Songs of Cinema (2017)
- A Symphony of Hits (2019)
- Spark of Light (2023)
- Christmas Time (2023)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1968: "Bah Bah Bah"
- 1972: "Where Do We Go From Here"
- 1975: "Your Love"
- 1976: "If Had Your Love", "These Eyes"
- 1979: "Love Me Tonight" (Blackjack), "For You" (Blackjack), "Without Your Love" (Blackjack)
- 1980: "My World Is Empty Without You" (Blackjack)
- 1983: "Fool's Game", "I Almost Believed You", "She Did The Same Thing"
- 1985: "Everybody's Crazy"
- 1987: "That's What Love Is All About", "(Sittin' On) The Dock of the Bay", "Walk Away", "Genuine Budman"
- 1988: "Wait on Love"
- 1989: "Soul Provider", "Far Far Cry" (Let There Be Peace)"
- 1990: "How Am I Supposed to Live Without You", "How Can We Be Lovers?", "When I'm Back on My Feet Again", "Georgia on My Mind", "Don't Make Me Wait For Love (with Kenny G)"
- 1991: "Love Is a Wonderful Thing", "Time, Love and Tenderness", "When a Man Loves a Woman"
- 1992: "Missing You Now" (with Kenny G), "Steel Bars", "To Love Somebody", "Drift Away", "Reach Out I'll Be There"
- 1993: "Said I Loved You...But I Lied", "Yesterday", "Soul of My Soul"
- 1994: "Completely", "Ain't Got Nothing If You Ain't Got Love", "Lean on Me", "Once in a Lifetime"
- 1995: "Can I Touch You...There?"
- 1996: "A Love So Beautiful", "Soul Provider" (re-issue), "This River", "I Found Someone", "I Promise You", "Love is the Power", "Fool For Love (Requiem pour un Fou)" (with Johnny Hallyday), "Silent Night"
- 1997: "Go the Distance", "The Best of Love", "A Merry Christmas", "Why Do You Wake Me"
- 1998: "Safe Place from the Storm", "Love Shouldn't Hurt", "Nessun dorma!"
- 2000: "Sexual Healing", "Warm And Tender Love"
- 2001: "Whiter Shade of Pale"
- 2002: "Only a Woman Like You", "Solo Una Donna", "Une Femme Comme Toi", "Una Mujer Como Tu", "Dance with Me", "All For Love"
- 2003: "When I Fall in Love"
- 2005: "Hear Me (Tears into Wine)" (with Jim Brickman)
- 2006: "'Til the End of Forever", "That's Life"
- 2008: "Il Mio Amico (with Anna Tatangelo)
- 2009: "Just One Love", "Murder My Heart" (with Lady Gaga)
- 2010: "Break Free" (with Irena Jarocka)
- 2011: "Jack Sparrow" (with The Lonely Island), "I'm Not Ready" (with Delta Goodrem)
- 2012: "Love Is Everything" (with Rascal Flats)
- 2014: "Ain't No Mountain High Enough" (with Leona Lewis)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 Michael Bolton Encyclopedia Britannica. 7.8.2025. Viitattu 28.8.2025.
- ↑ Musiikki | Michael Boltonilla todettiin aivokasvain, pääsi leikkaukseen heti Helsingin Sanomat. 6.1.2024. Viitattu 6.1.2024.
- ↑ Aivosyöpää sairastava Michael Bolton julkaisi perhekuvan www.iltalehti.fi. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ https://elonet.fi/fi/elokuva/873879