Melrose

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista yhtyettä. Sanan muista merkityksistä täsmennyssivulla.

Melrose (alk. Melrose Trio) on suomalainen Vantaan Länsimäestä lähtöisin oleva, vuonna 1981 perustettu rock’n’roll-yhtye, joka on musiikissaan yhdistänyt perusrockia rockabillyyn ja rock’n’rolliin.

Melrosen johtohahmo on kitaristi-laulaja Tokela (oik. Mika Tuokkola, s. 1967). Alkuperäiseen yhtyeeseen kuului lisäksi Mika Rantanen (rummut), Reijo ”Repa” Nurmi (akustinen kitara, myöh. basso). Myöhemmin mukaan tuli Jari Piilola (laulu), silloin yhtyeen nimeksi laitettiin leikkisästi Melrose ”Trio”. Lisäksi bassoa tuli soittamaan myöhemmin Jari Peltonen, silloin yhtye esiintyi nimellä Melrose Five. Rumpali Mika Rantanen vaihtui vuonna 1984 Tero Seppäseen. Myöhemmin mukaan liittyi vaihdoksen myötä Jarmo ”Jami” Haapanen (rummut).

Yhtyeen suosio oli suurimmillaan 1980-luvun loppupuolella, jolloin se oli Suomen suosituimpia. 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella se keikkaili useasti Suomen rajojen ulkopuolella. Melrose on yhä koossa ja keikkailee aktiivisesti edelleen. He toimivat lämmittely-yhtyeenä Guns N’ Rosesille 5. ja 6. heinäkuuta 2006.

Melrose-yhtyeeltä on ilmestynyt ensimmäinen DVD-tallenne syksyllä 2009. Dokumentti yhtyeen taipaleesta sisältää live-taltioinnin sekä muuta materiaalia.

Melrose on myös esiintynyt Aki Kaurismäen elokuvissa Hamlet liikemaailmassa (1987) ja Laitakaupungin valot (2006).

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tokela (laulu, kitara)
  • Jami (rummut)
  • Roger (basso)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studiolbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • In The Meanwhile (2009)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]