Max Bill
Max Bill (22. joulukuuta 1908 Winterthur – 9. joulukuuta 1994 Berliini) oli sveitsiläinen arkkitehti, taidemaalari, kuvanveistäjä, teollinen muotoilija ja graafinen suunnittelija. Häntä pidetään yhtenä graafisen suunnittelun sveitsiläisen koulukunnan kärkihahmona 1950-luvulla.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuori Max Bill voitti 16-vuotiaana monet ammattigraafikot Suchard-suklaayhtiön juhlavuoden julistekilpailussa. Hän oli aluksi oppisopimuskoulutuksessa hopeasepän ammattiin vuosina 1924–1927 ja opiskeli sitten kaksi vuotta Dessaun kuuluisassa Bauhaus-koulussa opettajinaan muun muassa Wassily Kandinsky ja Paul Klee.[1] Vuonna 1929 Max Bill siirtyi Zürichiin, jossa asui ja työskenteli loppuelämänsä.
Teoreettisten tekstiensä ja edistyksellisen oman tuotantonsa perusteella Max Billiä pidetään laajalti merkittävimpänä vaikuttajana Sveitsin graafisessa suunnittelussa 1950-luvulla. Hänen muotoilutyötään luonnehtivat muodon selkeys ja tarkat mittasuhteet. Esimerkkejä ovat kymmenet Junghansille suunnitellut seinä- ja rannekellot. Billin merkittävimpiä kalustemuotoilutöitä on Hans Gugelot’n kanssa suunniteltu monitoimihuonekalu Ulmer Hocker (1954): jakkara, jota voidaan käyttää myös hyllyelementtinä, puhujanpönttönä tai sivupöytänä. Billin tunnetuimpia arkkitehtuuritöitä ovat Firenzen nykytaiteen museo (1981) ja Berliinin Bauhaus-arkisto (1987). Hän suunnitteli ja toteutti myös monia julkisia veistoksia, joista hänelle myönnettiin Japanin keisarin Praemium Imperiale -palkinto 1993.
Opetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1944 Max Bill nimitettiin professoriksi Zürichin taidekouluun. Vuonna 1953 hän perusti graafisen suunnittelijan Otl Aicherin ja tämän vaimon Inge Aicher-Schollin kanssa Saksan Ulmiin Hochschule für Gestaltung -oppilaitoksen, jonka tarkoitus oli jatkaa suljetun Bauhausin perinteitä.[2] Sen oppiaineisiin kuului muun muassa semiotiikka. Bill suunnitteli koulurakennuksen ja toimi koulun ensimmäisenä rehtorina.[1] Koulu suljettiin vuonna 1968. Koulun opettajiin kuuluivat muun muassa Josef Albers ja Johannes Itten.
Vuosina 1967–1974 Bill oli professorina Hampurin Hochschule für bildende Künste -oppilaitoksessa. Hän opetti sen jälkeen myös Brysselissä ja Berliinissä. Lisäksi Bill kirjoitti kirjoja taiteen teoriasta sekä Le Corbusieristä, Wassily Kandinskystä ja Ludwig Mies van der Rohesta.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Max Bill oli vuosina 1931–1974 naimisissa sellisti ja valokuvaaja Binia Mathilde Spoerrin kanssa ja vuodesta 1991 taidehistorioitsija Angela Thomas’n kanssa.
Bill oli mukana myös politiikassa. Hänet valittiin Zürichin kunnanvaltuustoon vuonna 1961. Vuosina 1967–1971 Bill toimi Sveitsin parlamentin alahuoneen jäsenenä. Hänet tunnettiin oikukkaasta temperamentistaan: hän muun muassa jätti saapumatta Zürichin kaupungin hänen kunniakseen järjestämään 80-vuotisjuhlaan vuonna 1988 ja kieltäytyi läpi elämänsä käyttämästä isoja kirjaimia kirjoituksessaan[1].
Bill kuoli 1994 Berliinin Tegelin lentoasemalla saamaansa sydänkohtaukseen 85 vuoden iässä.
Kirjallisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Funktion und Funktionalismus. Schriften 1945-1988. Benteli 2008. ISBN 978-3-7165-1522-8.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Max Bill Dies; Swiss Artist And Politician (Arkistoitu – Internet Archive), The Washington Post 13.12.1994. Vaatii HighBeam-tilauksen. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Lyy, Juhani: Saksalaisen Ulmin muotoilukoulun esikuvat levisivät ympäri maailman Helsingin Sanomat. 1.12.1993. Viitattu 15.1.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Max Bill Wikimedia Commonsissa
- Bucher, Annemarie: Max Bill (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 10.8.2004. Bern: Stiftung HLS. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
- Max Billistä kertovan dokumenttielokuvan esittelysivusto
- Max Bill Georges Vantongerloon säätiön sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jakob Bill: Max Bill am Bauhaus. Benteli, Bern 2008. ISBN 978-3-7165-1554-9.
- Max Bill, Retrospektive. Skulpturen Gemälde Grafik 1928–1987. Schirn Kunsthalle 1987. ISBN 3-922608-79-5.
- Luciano Caramel, Angela Thomas: Max Bill. Pinacoteca Communale Casa Rusca, Locarno / Fidia Edizione d ' Arte, Lugano 1991. ISBN 8872690110.
- Roberto Fabbri: Max Bill in Italia. Lo spazio logico dell'architettura, Bruno Mondadori, 2011. ISBN 9788861596061.
| ||||||||||||||||||||||||||
