Matthias Svederus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matthias Svederus (Sveder) (lokakuu 1650 Sankt Lars, Itä-Götanmaa, Ruotsi17. lokakuuta 1721 Uppsala) oli torpparin poika, josta tuli Turun akatemiassa toiminut lainopin professori ja akatemian rehtori kahteen otteeseen.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Svederuksen isä oli torppari nimeltään Peter. Hän pääsi opiskelemaan Lundiin, Uppsalaan ja Jenaan vuodesta 1674. Turun akatemian lainopin professori Svederuksesta tuli 1686, joskin hänen nimitystään myös vastustettiin. Tutkijana ja opettajana Svederus uppoutui varsinkin luonnonoikeuden perustelemiseen, liittäen oikeudellisten kysymysten ratkaisut sekä Raamattuun että luonnontieteellisiin uskomuksiin. Maallisista auktoriteeteista hän arvosti varsinkin Homerosta. Svedruksen johdolla puolustettiin yhteensä yhtätoista väitöskirjaa 1687-1699, koskien myös esimerkiksi postilaitosta ja kaupankäyntiä. Omia oppilaita hänellä ei ollut eikä hänen osuuttaan mainittuihin väitöskirjoihin tunneta. Svederuksen työtä arvostettiin silti, hän toimi akatemian rehtorina 1692-1693 ja uudelleen 1704-1705. Viipurilaisen osakunnan inspehtori hän oli vuodesta 1689. Hän kieltäytyi 1693 tuolloin harvinaisesta oikeustieteen tohtorin arvonimestä. Kun Turun akatemian toiminta lakkasi Suuren Pohjan sodan miehitysaikana, Svederus siirtyi 1714 Ruotsiin. Uppsalan yliopiston lainopin professoriksi hänet nimitettiin 1716. Turussa lainopin tutkimus ja opetus hiipuivat hänen lähtönsä jälkeen melkein sadaksi vuodeksi.[1]

Posti- ja telelaitos julkaisi 1988 näköispainoksen ja suomennoksen Svederuksen ja ylioppilas Joachimus Bartholdi Caloanderin väitöskirjasta vuodelta 1689 De tabellario, nimeltään Akateeminen tutkielma postinkantajasta.

Svederuksen puoliso vuodesta 1688 oli Anna Maria Festing, jonka tiedetään olleen elossa 1757. Heidän tyttärestään Helena Swederistä tuli Turun pormestarin Carl Merthenin puoliso.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hannu-Tapani Klami: Svederus, Matthias (1650–1721). Suomen Kansallisbiografia. Osa 9, s. 505. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]