Marjaana Toiminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sari Marjaana Toiminen (s. 28. elokuuta 1967 Nokia) on suomalainen johdon konsultti, tietokirjailija, päätoimittaja ja media-alan toimitusjohtaja.

Toiminen aloitti työuransa Aamulehden kulttuuritoimituksen avustajana ja Kainuun Sanomien kulttuuritoimituksen kesäsijaisena. Hänet valittiin Tanssi-lehden päätoimittajaksi vuonna 1993[1], Aamulehden kulttuuritoimittajaksi vuonna 1995 ja Image-lehden toimituspäälliköksi vuonna 1996. Hänet kutsuttiin Imagen vt. päätoimittajaksi vuonna 1998 ja päätoimittajaksi vuonna 2000.[2]

Toiminen valittiin Anna-lehden päätoimittajaksi vuonna 2003.[3] Vuonna 2006 hänet valittiin Bonnier Publications -yrityksen Suomen toimitusjohtajaksi.[4] Hän toimi myös yrityksen Suomen toimintojen sisältöjohtajana ja johti suomalaisten lehtikonseptien lanseerauksia ja konseptikehitystä (mm. Olivia-lehti vuonna 2008 ja Divaani-lehti vuonna 2009.)[5]

Vuonna 2014 Toiminen siirtyi yrittäjäksi.[6] Hän perusti MindMill Network -verkoston yhdessä ruotsalaisen digitaalisen talouden asiantuntijan Sara Öhrvallin kanssa.[7] Hän erikoistui työelämän tulevaisuuden ja tulevaisuuden ennakoinnin asiantuntijaksi. Toiminen tuotti tulevaisuuden työidentiteetin valmennuskonseptin nimeltä FutureMe.[8]

Toiminen työskenteli yrittäjänä vuoteen 2019, jolloin hänet kutsuttiin Ellun Kanat Oy:n liiketoimintajohtajaksi.[9] Vuonna 2022 hänestä tuli yrityksen osakaslähde?.

Toimisen kirja Hyppy: Työn arvaamaton tulevaisuus ja uudet mahdollisuudet (Tammi 2022) käsittelee työn murrosta ja yksilön mahdollisuuksia.[10]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Välähdyksiä tulevaisuudesta: Kymmenen teesiä uuden työn syntymisestä, yritysten muutoksesta ja yksilön mahdollisuuksista työn murroksessa (Sitra ja Tela ry 2017)
  • Open source tools for chance agents (Futurice, 2018)
  • Työn arvaamaton tulevaisuus ja uudet mahdollisuudet (Tammi, 2022)

Podcastit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Steal My Job
  • Marjaana Toiminen: Ihmisen kokoisia näkökulmia isoihin teemoihin (Yleisradio 2015)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anu Räsänen: Tanssi-lehti siirtyi 90-luvulle Helsingin Sanomat. 7.10.1994. Viitattu 13.2.2023.
  2. Miten älykköjen kulttuurialbumista tehtiin Suomen paras aikakauslehti? Imagen historia sellaisena kuin päätoimittajat sen muistavat. Apu. 2015. Viitattu 13.2.2023.
  3. Anna löysi päätoimittajan Imagesta Taloussanomat. 2003. Viitattu 14.2.2023.
  4. Jarmo Aaltonen: Toiminen Suomen Bonnier-lehtien johtoon Helsingin Sanomat. 2005. Viitattu 14.2.2023.
  5. Olivia tulee voimalla, lanseeraukseen suuret suunnitelmat Mediaviikko. 2006. Viitattu 14.2.2023.
  6. Emmi Laukkanen: Marjaana Toiminen ymmärsi työhaastattelussa, että haluaakin vaihtaa alaa Eeva. 28.12.2022. Viitattu 14.2.2023.
  7. Marjaana Toiminen hyppäsi digiverkostoon Kauppalehti. 2014. Viitattu 14.2.2023.
  8. Leena Huovila: FutureMe auttaa näkemään tulevaisuuden mahdollisuudet Tiedon Silta. 2018. Viitattu 14.2.2023.
  9. Ellun Kanojen uusi liiketoimintajohtaja Marjaana Toiminen: "Suurin osa yrityksistä ennustaa tulevaisuutta katsomalla menneeseen" Kauppalehti. 2019. Viitattu 14.2.2023.
  10. Hyppy Issuu. Viitattu 14.2.2023.