Marina Petrovna Romanova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marina Petrovna Romanova

Ruhtinatar Marina Petrovna Romanova (18921981) oli suuriruhtinas Pjotr Nikolajevitš Romanovin ja montenegrolaisen prinsessa Militzan ensimmäinen lapsi. Marina oli tsaari Nikolai I:n pojanpojantytär. Täten hänen arvonimensä oli vain ruhtinatar, eikä suuriruhtinatar. Marinalla oli kolme sisarusta, joista nuorin kuoli lapsena.

Marina Petrovna oli lahjakas taiteilija. Hänen veljensä Roman muistelee: ”Jo lapsena Marinalla oli selvästi lahjoja piirtämiseen ja myöhemmin hän opiskeli maalaamista erittäin innokkaasti, ensin jaltalaisen opettajan ja sitten pietarilaisen professori Kordovskin johdolla. Jaltalainen piirtäjämestari Orlov opetti myös Nadeždaa ja minua. Hän oli loistava opettaja ja miellyttävä ihminen, ja me kaikki kolme olimme kiitollisia hänelle siitä, että hän herätti meissä kaikissa rakkauden piirtämiseen ja maalaamiseen. Kehittyessään edelleen Marina hämmästytti opettajansa paitsi teknisellä taituruudellaan myös innostavilla sommitelmillaan. Isäni, joka itse oli kovin kiinnostunut maalaamisesta, oli hyvin ilahtunut Marinan lahjakkuudesta.”lähde?

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Marinan veli Roman palveli Kaukasian-joukoissa Trabzonin lähellä. Marina teki hoitotyötä samassa yksikössä. Heidän sisarensa Nadežda oli vielä liian nuori kouluttautuakseen sairaanhoitajaksi.

Helmikuussa 1918 kaikki vangitut keisarilliset koottiin suuriruhtinas Pjotrin palatsiin Dulberiin. Heitä vartioineet Sevastopolin neuvoston miehet eivät saaneet ampua heitä ilman nimenomaista käskyä. Saksalaisten joukkojen lähestyessä Krimiä Jaltan neuvoston miehet päättivät kuitenkin ryhtyä toimeen. Kaikesta huolimatta kaikki keisarilliset pelastuivat, sillä saksalaiset ehtivät paikalle ennen bolševikkeja. Suuriruhtinaat Nikolai ja Pjotr Nikolajevitš perheineen onnistuivat pakenemaan Venäjältä.

Ruhtinatar Marina Petrovna Romanova kuoli vuonna 1981.