Mariefred

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mariefred
Kuva Mariefredin kirkon suuntaan Gripsholmin linnan vierestä.
Kuva Mariefredin kirkon suuntaan Gripsholmin linnan vierestä.

Mariefred

Koordinaatit: 59°16′N, 17°13′E

Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Södermanlandin lääni
Maakunta Södermanland
Kunta Strängnäsin kunta
Pinta-ala
 – Maa 2,51 km²
Väkiluku 3 726
 – Tiheys 1 484,5 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]

Mariefred on taajama Strängnäsin kunnassa. Se sijaitsee Södermanlandin läänissä ja Södermanlandin historiallisessa maakunnassa Keski-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 3 726 asukasta.[2]

Mariefred oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki. Kaupungin hallinnolliseen alueeseen kuului tuolloin myös nykyään Södertäljen kuntaan kuuluva Taxingen seurakunta. Viimeisimmässä kuntauudistuksessa Mariefred liitettiin Taxingea lukuun ottamatta Strängnäsin kuntaan.

Mariefredissä sijaitsee Gripsholmin linna.

Vaakuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mariefredin taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
1 674
1965
  
1 910
1970
  
2 013
1975
  
2 553
1980
  
2 717
1990
  
3 488
1995
  
3 728
2000
  
3 702
2005
  
3 813
2010
  
3 726
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
  3. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mariefred.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.