Maria Holaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Holaus (Altenmarkt-Zauchensee 2009)

Maria Holaus (s. 19. joulukuuta 1983 Brixen im Thale) on itävaltalainen alppihiihtäjä.

Holaus saavutti hopeaa junioreiden MM-kilpailujen syöksylaskussa helmikuussa 2001 Sveitsin Verbierissä. Maaliskuussa 2006 hän voitti Itävallan syöksylaskumestaruuden.

Maailmancupissa Holaus sijoittui ensimmäisen kerran kolmen parhaan joukkoon 27. tammikuuta 2007 oltuaan kolmas syöksylaskukilpailussa San Sicariossa. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti supersuurpujottelussa Cortina d'Ampezzossa 20. tammikuuta 2008. St. Moritzin syöksykilpailussa 2. helmikuuta 2008 hän laski toiseksi.

Holaus osallistui ensimmäisen kerran aikuisten arvokilpailuihin Åren MM-kisoissa 2007, jossa hän sijoittui syöksylaskussa 21:nneksi.

  • Maria Holaus Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]