Malline:Valitut palat/2016/29

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Whooper Swan (Cygnus cygnus) (26).jpg

Laulujoutsen (Cygnus cygnus) on joutsenten sukuun kuuluva suuri, valkea sorsalintu. Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa ja siirtyy talveksi etelämmäs sulan veden perässä. Niitä tavataan laajalla alueella, ja maailmanlaajuiseksi kannaksi arvioidaan noin 180 000 yksilöä. 1900-luvulla lajin kanta taantui muun muassa Suomessa ja Ruotsissa metsästyksen takia. Rauhoituksen ansiosta Suomessa kanta on toipunut 1940-luvun lopun parista kymmenestä parista noin 6 000 pariin.

Laulujoutsenet syövät pääasiassa kasvisravintoa, jota ne repivät pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Ne käyttävät ravinnokseen kuitenkin myös pieniä selkärangattomia. Joutsenparit pariutuvat jo nuorena ja solmivat yleensä elinikäisen liiton. Pesän pari rakentaa pienelle luodolle tai matalikolle. Naaras munii 4–7 kermanvalkeaa munaa. Molemmat vanhemmat huolehtivat kesällä syntyvistä poikasista, jotka viettävät vielä ensimmäisen talvenkin vanhempien kanssa. Sukukypsiksi laulujoutsenet tulevat keskimäärin 4–5-vuotiaina.


201520162017
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52