Maailmannapa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maailmannapa eli maailman napa on monissa uskomuksissa maailman keskipiste. Vanhalla ajalla se oli laajalti tunnettu symboli, joka tarkoitti kosmoksen syntymäpaikkaa eli paikkaa, jossa maailman luominen alkoi.[1] Usein maailmannapa sijaitsee jossain oman kulttuuripiirin keskeisellä alueella. Maailmannapa on nykyisin myös vertauskuvallinen käsite; sillä voidaan tarkoittaa ylipäätään tärkeitä paikkoja, tai myös narsistisia ihmisiä.

Usein myyttiseen maailmannapaan sijoittuu kuvitteellinen maailmanpylväs, joka paitsi pitää taivaan ja maan erillään, myös toimii näiden välisen liikkeen akselina. Maailmannapaan saattoi myös kuulua maailmanvuori.

Omfalos, maailmannapaa merkitsevä kivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmannavaksi uskottu paikka on usein merkitty kivellä, jollaisia kreikkalaiseen perinteeseen pohjautuen kutsutaan nimellä omfalos. Tunnetuin oli antiikin Kreikan Delfoissa ollut Omfalos-kivi. Moniin omfalos-kiviin on piirretty verkkomainen suonisto, jonka merkitys on epäselvä.[1]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On säilynyt merkkejä käsityksistä, joiden mukaan maailmanpylväs olisi sijoitettu äärimmäiseen pohjoiseenlähde?. Suomalaisten maailmanpylvään sijainniksi voitaisiin anakronistisesti katsoa pohjoisnapa, mutta käytännössä muinaissuomalaiset eivät tunteneet napaseutuja, vaan sijoittivat maailmanpylvään myyttiseen Pohjolaan. Tosin tätä maailmanpylvästä ei tiettävästi kutsuttu maailman navaksi, eikä se sijainnut oman kulttuurin keskeisillä alueilla. Päinvastoin, Pohjola edusti kaukaista ja vierasta.

Maailmannapoja kuitenkin sijoitettiin lähiseuduille, ja joistain näistä navoista on jäänyt merkkejä paikannimistöön. Esimerkiksi Sääksmäellä maailmannapa sijoitettiin paikalliseen Ritvalaan. Myös muita kuin selvästi maailmankaikkeuden "napoja", esimerkiksi kivennapoja ja napakiviä, sijoitettiin jonnekin lähelle.

Maailman napoina pidettyjä paikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 213–214, 405. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.