Lur

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lureja Kööpenhaminan museossa
Lurinsoittoa Tanskan kansallismuseossa
Lureja Tanskan kansallismuseossa
Lurin koristelevy suuaukon ympärillä

Lur (lausutaan: lūr) on pronssista valmistettu puhallinsoitin, jollaisia oli käytössä lähinnä Skandinaviassa ja Pohjois-Saksan alueella. Ne on ajoitettu Skandinavian pronssikaudella noin 1200–800 eaa. eli periodeille III–V. [1][2][3][4][5]

Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa sanalla lur on myös suomalaisen torvi merkitys. Lur voi siellä olla valmistettu sarvesta, puusta tai tuohesta. Silloin käytetään Suomessa nimitystä sarvi-, puu- tai tuohitorvi. Samalla selviää, mistä kielestä on suomeen tullut ilmaisu puhelimen luuri.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lur on valmistettu valaamalla useita lyhyitä putkia, jotka ovat sekä kaarevia että paksuudeltaan muuttuvia, ja juottamalla ne toisiinsa kiinni. Valu tehtiin niin sanottuna vahavaluna, jossa esineestä valmistettiin aluksi vahasta prototyyppi. Vahaesineen ympärille rakennettiin savesta kuoret niin, että valukanaville jätettiin tilaa. Tämän jälkeen poltettiin kuivunut savi kovaksi. Poltossa vaha suli pois ja silloin syntyi varsinainen muotti. Näin voitiin valaa putkia, joiden seinämän paksuus oli 3–5 millimetriä.[2][1]

Putket on juotettu kiinni toisiinsa käyriksi tai kahdesti kaareviksi S-muotoisiksi torviksi. Lurin ohuimmassa päässä oli kiinteästi kiinni juotettu suukappale ja paksuimmassa päässä on suuaukon reunaan kiinni juotettu koristeellinen ympyräkiekko. Kiekossa on monesti 6–10 takomalla pakotettua koristekupua, jotka sijaitsevat tasavälein toisiinsa nähden ja joiden välissä on kaivertamalla tai iskemällä pakotettuja koristekuvioita. Suukappaleen viereen on usein ripustettu kiliseviä helyjä. Joskus lurin runkoon on kiinnitetty ketju sen kantamista varten. Kehittyneimmissä lureissa on ollut keskellä lukko, jonka avaamalla lur katkesi kahdeksi osaksi. Tämä on helpottanut pitkien lurien kuljettamista.[6]

Lurien pituus vaihtelee 1,5–2,4 metriä ja suuaukon koristekiekko on halkaisijaltaan 13–28 senttimetriä. Lurit painavat yleensä noin kolme kilogrammaa. Niiden ulkonäko oli aluksi yksinkertaisempi. Niiden esikuva lienevät sarvi- tai tuohitorvet, joista ne kopioitiin pronssiin. Ensimmäiset torvet olivat kaarevia kuin naudansarvet. Niiden koko kasvoi ja torvet saivat lisää mutkia. Lopulta ne muistuttivat Brudevælten lureja, joissa putki taivutettiin kaarelle kahta tasoa myöten ja niin, että tasot olivat kohtisuorassa toisiinsa nähden.[2]

Lurit on useimmiten löytynyt pareina. Parit ovat yleensä olleet saman kokoiset ja samalla tavalla koristellut. Ainoastaan putkien taivuttelussa on ollut eroa. Kun toinen lur on taivutettu oikealle, on toinen taivutettu samassa kohtaa vasemmalle päin. Tämän vuoksi lurit ovat usein toistensa peilikuvat.[2]

Lurien äänimaailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat lurit, arviolta noin 15, ovat edelleen hyvässä kunnossa ja niillä voidaan vielä soittaa. Lurien ääni muistuttaa tummasävyistä pasuunan ääntä. Taitava soittaja saa niillä aikaan 8–12 säveltä, mutta soittamisen vaativuudessa ne muistuttavat tavallista venttiilitöntä torvea. Brudevælten lurit, joitä löytyi kerralla kuusi soitinta, olivat erilaisissa vireissä. Niiden vireystasot olivat C, D, E, G ja Es-vireiset. Niillä saattoi soittaa nykystandardin mukaiset sävelasteikot, joten se kertoo jotain pronssikauden musiikin melodioista.[2][6]

Niitä lureja, jotka ovat löytyneet hyvässä kunnossa, on kunnostamisen jälkeen kokeiltu soittaa. Ensimmäinen muusikko, joka tämän teki, oli musiikkitieteilijä Angul Hammerich, joka luennoi aiheesta Kööpenhaminassa vuonna 1893 ja antoi kahden soittajan soittaa lureja näytteeksi. Toisen luennon hän piti vuonna 1925, jonka yhteydessä lurin äänimaailmaa äänitettiin ensimmäisen kerran. Seuraavan äänitteen tekivät Palmer Traulsen ja G. A. Wilkenschildt vuonna 1966 käyttäen Brudevælten lureja.[5]

Käyttötarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä 1800-luvulla niitä luultiin sotilaiden merkkitorviksi, mutta ruotsalaisten kalliopiirrosten innoittaminen niitä pidetään ennemminkin seremoniaalisina uskonnollisiin riitteihin tarkoitettuina soittimina. Kalliopiirroksissa soittajia on usein 2–3, jotka soittavat tiiviissä ryhmässä seisten. Lureja esiintyy myös kalliopiirrosten laivakuvioissa. Laivojen miehistöinä on oletuksen mukaan melojia tai soitajia, ja niiden välistä kohoaa muita korkeammalle lurien käyrät viivat. Näitä on kutsuttu laivalureiksi. Tutkijat uskovat, että niillä soitettiin eniten juhlissa ja seremonioissa merenrantakylissä. On myöskin uskottavaa, että lurien kanssa yhdessä soitettiin muitakin soittimia kuten esimerkiksi rumpuja ja pillejä.[6][7][5]

Uskonnolisuuteen viittaa myös soittimien päätyminen soihin. Pronssiajalla monet nykyiset suot olivat merestä kohoavia lahtia tai poukamia ja umpeen kasvavia lampia tai järvien lahtia. Kun lurit heitettiin veteen votiivilahjoina, jäivät ne sinne laskeutuvan mudan alle. Myöhemmin kehittyi paikalle suo, mistä lurit ovat löytneet turpeen pohjakerroksista.[7]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun soittimet liitettiin komission kokoelmiin 1800-luvun alussa, ei tiedetty millä nimellä niitä tulisi kutsua. Armeijan käytössä oli hälytyksien ja viestintään tarkoitettu torvimainen soitin, jota kutsuttiin luriksi. Se päätettiin antaa myös tälle muinaisinstrumentille, vaikka sanalla oli muitkin merkityksiä. Toinen lähde väittää, että arkeologin C. J. Thomsen olisi vaihtanut sanan ”torvi” muinaisnorjan sanaksi luðr. Vaikka sana olikin saatu viikinkiajan saagoista, se ei haitannut ketään.[1][5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoa tunnistettu lurin valmistuspaikka sijaitsee Sydvestfynin Kirkebjergetissa. Sieltä tunnetaan valumuotin kappaleita, joissa on lurin muotoja.[2]

Löydettyjä lureja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän päivään mennessä (2018) on löydetty 60 hyvin tai vähemmän hyvin säilyneitä luria. Niistä 37 on löytynyt Tanskasta (tai 39, jos lasketaan kadonneet myös mukaan), 13 Ruotsista, 5 Saksasta, 4 Norjasta ja 1 Latviasta. Niiden alkukoti lienee Etelä-Skandinaviassa, mistä niitä on löydetty myös eniten. Alla olevassa taulukossa ”lkm” tarkoittaa löydettyjen lurien määrää (haj. tarkoittaa hajonneina) ja ”per.” tarkoittaa Monteliuksen pronssikauden jaottelua.[2][1][8][5]

Luettelo Lur-soittimista, jotka on löydetty kohtuullisen ehjinä tai jokin tunnistettava osa niistä
nimi löytöpaikka paikkakunta valtio lkm löytö-
vuosi
ajoitus
(eaa.)
per. lähde
Brudevælten lurit Brudevælte Mose Allerød Tanska 6 1797 800–700 V [9][10][11]
Ulvkærin lurit Ulvkær Mose Hjørring Tanska 2 1988 n. 800 V [9]
Revheimin lurit Revheimsmyra Stavanger Norja 2 1894 800 V [12]
Rossumin lur - Hadeland Norja 1 haj. 1898 - - [2][13]
Rørlykken lurit Rørlykke Mose Svendborg Tanska 2 1886 1100–900 IV [5][14]
Boeslunden lurit - Sorø Tanska 2 1838 900–700 V [1][15]
Lommelevin lurit turvesuo Falster Tanska 2 haj. 1846 1100–900 IV [1][2][16]
Radbjergin lurit Radbjerg Mose Falster Tanska 2 haj. 1894 900–700 V [1][2][17]
Tellerupin lurit Tørvemose Ejby Tanska 2 1808 900–700 V [1][18]
Maltbækin lurit - Ribe Tanska 2 1861 1100–900 IV [1][2][19]
Folvisdamin lurit Folvisdam Horsens Tanska 2 1865 700–500 VI [1][6][20]
Wismarin torvi - Mecklenburg Saksa 1 (3)[21] - 1300–1100 III [5][22]
Gullåkran lur Gullåkra mosse Staffanstorp Ruotsi 1 1840 1300–1100 III [2][23][24]
Fogdarpin lurit - - Ruotsi 2 - - - [2]
Baran lur Bara mosse Skåne Ruotsi 1 - - - [25]
Årslevin lurit - Fyn Tanska 2 1803 - - [26]
Blidstrupin lurit - Själland Tanska 2 - - - [1][26]
Hallenslev - Holbæk Tanska haj. - - - [1]
Dramstrup - - Tanska haj. - - - [2]
Hove - Hove Tanska haj. - - - [2]
Nyrup - Gislum Tanska haj. - - - [2]
Davding - - Tanska haj. - - - [2]
Ødstedlund - Velje Tanska 2 haj. - - - [2]
Jernhyti - Hadeslev Tanska haj. - - - [2]
Lyø - Sydvestfyn Tanska - - - - [2]
Garlstedterin lur - Garlstedt Saksa 1 haj. 1830 1800–700 I–VI [27]
Daberkowin lurit - Daberkow Saksa 2 1911–12 - - [28]
Lübzinin lurit - Lübzin Saksa 2 1835 1100–900 IV [21]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Broholm, H.C., 1958: Bronzelurerne i Nationalmuseet. En arkæologisk Undersøgelse. København.
  • Broholm, H.C., 1961: Et lurfund fra Hallenslev Mose, Vestsjælland. Aarbøger for nordisk Oldkyndighed og Historie, s. 147-159.
  • Broholm, H. C., 1962; Bronzealderens dragt. Nationalmuseet. København.
  • Broholm, H.C., 1965: Lurfundene fra Bronzealderen. København.
  • Broholm, H.C., Larsen, W.P. & Skjerne, G., 1949: The Lures of the Bronze Age. København.
  • Eskildsen, L., 1971: Holbæk amts bronzealderlurer. Fra Holbæk amt, s. 107-122.
  • Jensen, Jørgen, 1998b: De forsvundne bronzealderlurer. Nationalmuseets Arbejdsmark, s. 27-40.
  • Lund, Cajsa (red.), 1986: The Bronze Lurs. Second Conference of the ICTM Study Group on Music Archaeology, Stockholm November 19-23. 1984. Vol. II. Publications issued by the Royal Swedish Academy of Music No. 53. Stockholm.
  • Lysdahl, P., 1990: Lurparret fra Ulvkær i Vendsyssel. Kuml 1990, s. 7-44.
  • Lysdahl, P., 2000: Ulvkærlurerne – gemt af tørv og sand. I: S. Hvass (red.): Vor gemte kulturarv, s. 76-77.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Musik, Guder og Graver (tanskaksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Jensen, Jørgen: Toner fra fortiden Den Store Danske. Gyldendal. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  3. ”Lur”, Pieni Tietosanakirja III, s. 20. Helsinki: Otava, 1951.
  4. Facta 2001, osio 10, s. 447
  5. a b c d e f g Utnes, Ole.J.: The Bronze Lurs O.J.'s Trumpet Page. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  6. a b c d The lurs and their music Tanskan kansallismuseo. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  7. a b What were the lurs used for? Tanskan kansallismuseo. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  8. Brudevæltelurerne lafak.dk. Lokalhistorisk Arkiv og Forening i Allerød Kommune. Viitattu 29.4.2018. (tanskaksi)
  9. a b The lurs from Brudevælte Tanskan kansallismuseo. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  10. Brudevæltelurerne – verdens første og største lurfund lafak.dk. Lokalhistorisk Arkiv og Forening i Allerød Kommune. Viitattu 29.4.2018. (tanskaksi)
  11. Utnes, Ole.J.: The Brudevælte Lurs O.J.'s Trumpet Page. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  12. Utnes, Ole.J.: The Revheim Lurs O.J.'s Trumpet Page. Viitattu 30.4.2018. (englanniksi)
  13. Berrefjord, Per Helge: Lite nytt fra førkristen tid – om Hadeland i Oldsaksamlingen 2014. Viitattu 2.5.2018.
  14. Rørlykken lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  15. Boeslunden lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  16. Lommelevin lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  17. Radbjergin lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  18. Tellerupin lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  19. Maltbækin lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  20. Folvisdamin lurit Tanskan kansallismuseo. Viitattu 2.5.2018. (tanskaksi)
  21. a b Zur Geschichte des Mecklenburger Alphorns Mecklenburger Alphörnern. Viitattu 3.5.2018. (saksaksi)
  22. Kristiansen, Kristian & Larsson, Thomas B.: The Rise of Bronze Age Society (s.195) 2005. Cambridge University Press. Viitattu 2.5.2018. (englanniksi)
  23. Hvid, Bo Bondesson: Arkeologisk förundersökning – Gullåkra och Vesums mossar 2003. Viitattu 2.5.2018. (ruotsiksi)
  24. Pihlblad, Kristina: Mossens hemlighet, 2009, C-aine, Lundin yliopisto, viitattu 4.5.2018
  25. Rickfors, Flemming: Vindtøj Viitattu 3.5.2018. (tanskaksi)
  26. a b The lost lurs Tanskan kansallismuseo. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  27. Dr. Mischker, Roman & Schween, Joachim: Oktober: Luren lauschen Landesmuseum für Vorgeschichte. Viitattu 3.5.2018. (saksaksi)
  28. Der Lurenfund von Daberkow Viitattu 3.5.2018. (saksaksi)