Luettelo Suomessa toimivista historianelävöitysryhmistä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Suomessa toimivista historianelävöitysryhmistä ja -yhdistyksistä. Ryhmät on luetteloitu suunnilleen kronologisessa järjestyksessä elävöitettävän aikakauden mukaan, vanhimmasta alkaen.

Suomessa toimivat historianelävöitysryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuttelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuttelo on kivikautta elävöittävä ryhmä.

Sommelo ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sommelo ry on vuonna 1997 perustettu suomalaisen esihistorian ja erityisesti rautakauden historianelävöitysryhmä. Sommelo ry rakentaa Helsingin Läntiseen Pukkisaareen muinaista pihapiiriä. Pukkisaaren rautakautinen kauppakylä on käsityöläisten, harrastajien, asiantuntijoiden ja yleisön kohtauspaikka. Kauppapaikalla tutustutaan menneen ajan elinehtoihin. Pukkisaaressa järjestetään säännöllisesti koululaistoimintaa, yleisöopastuksia, tapahtumia ja kursseja.

Harmaasudet ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaasudet ry on pääasiassa Helsingin alueella toimiva historianelävöittämis- ja liveroolipeliyhdistys. Yhdistys pyrkii realistiseen historianelävöittämiseen ja eläytymiseen romantisoimatta tai silottelematta ajan oloja ja tapoja. Harmaasudet elävöittävät monia aikakausia viikinkiajasta 1600-luvulle, edellisen ollessa suurimpana painopisteenä.

Viikinkiajan laiva ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkiajan laiva ry on vuonna 1997 perustettu viikinkiajan historianelävöitysyhdistys, joka omistaa Sotka-nimisen viikinkilaivan, jota se käyttää esityksissään.

Odin's Guard ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odin's Guard ry on vuonna 2006 alkunsa saanut, ja vuonna 2007 rekisteröity vaasalainen viikinkiaikaisen historianelävöittämisen yhdistys, joka harjoittaa viikinkiaikaisia kamppailutaitoja ja käsitöitä, sekä järjestää ja osallistuu erilaisiin näytöksiin ja tapahtumiin ympäri Suomea.

Ulvilan kaarti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulvilan kaarti on ulvilalainen viikinkiajan historianelävöitysryhmä, joka harjoittelee viikinkiaikaisia taistelutaitoja.

Faravidin sudet ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faravidin sudet ry on vuonna 2008 rekisteröity ilmajokelainen yhdistys, jonka keskeisenä toiminta-ajatuksena on historian elävöittäminen. Aikakausi, jonka elävöittämiseen yhdistys on tällä hetkellä keskittynyt, on viikinkiaika. Viikinkiaikana voidaan pitää aikakautta 700-luvun lopulta 1000-luvun puoliväliin.

Vanajan Sudet ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanajan Sudet ry on vuonna 2015 perustettu viikinkiajan miekkailu- ja historianelävöittämisseura Hämeenlinnasta. Seura järjestää viikoittain kolmet miekkailuharjoitukset. Yhdet treenit viikinkimiekkailun alkeista, toiset kokeneille viikingeille näytös- ja hemamiekkailusta ja kolmannet pitkämiekkailusta (italialainen 1300- ja 1400-luvun ”Fioren-koulukunta”). Seuralla on 36 jäsentä (tilanne 1.1.2019). Seura osallistuu aktiivisesti keskiaikatapahtumiin jä järjestää useita näytöksiä elokuussa Hämeen Keskiaikafestivaaleilla Hämeenlinnassa.

Björnfell ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Björnfell ry on Kouvolassa toimiva viikinkiajan historianelävöitysryhmä, joka toistaiseksi painottaa toimintansa tylsistetyillä teräsmiekoilla tapahtuvaan taisteluun.

Finnhird[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnhird on viikinki- ja keskiaikaa elävöittävä ryhmä, johon kuuluu ratsastajia, historiallisia miekkailijoita, elävöittäjiä ja jousiampujia. Yhdistys toimii Jyväskylässä.

Medium Aevum Hollolense ry eli Hollolan keskiaikaseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Medium Aevum Hollolense ry eli Hollolan keskiaikaseura on vuonna 1998 perustettu keskiajan elävöitysyhdistys, joka järjestää joka toinen vuosi Hollolan keskiaikatapahtuman.

Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry on Turussa toimiva jousiampumiseen keskittynyt keskiajan historianelävöitysyhdistys.

Alasin ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alasin ry on vuonna 2001 perustettu, epävirallisesti jo vuonna 1998 toimintansa aloittanut keskiajan historianelävöittämiseen ja siihen liittyvään liveroolipelaamiseen keskittynyt yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeenlinna.

Elävä keskiaika ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elävä keskiaika ry on keskiajan, aikavälillä 1000-1400, maantieteellisesti Eurooppaa ja Aasiaa elävöittävä yhdistys.

Turun Suurtorin keskiaika ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Suurtorin keskiaika ry on keskiajan elävöitysyhdistys, joka järjestää Turun keskiaikaisia markkinoita. Yhdistyksen tavoitteena on edistää keskiajan ja erityisesti Turun keskiaikaisen historian ja arkeologian sekä muinaistekniikan ja perinteisten käsityötaitojen tuntemusta, tunnettavuutta ja harrastusta. Yhdistys toimii linkkinä ja yhteistyön edistäjänä suuren yleisön, keskiajan historian ja historian elävöittämisen harrastajien sekä yhdistysten, museoiden ja tiedeyhteisön välillä.

Hämeenlinnan keskiaikayhdistys ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeenlinnan keskiaikayhdistys ry on keskiajan elävöitysyhdistys, joka järjestää Hämeen keskiaikamarkkinoita.

Aarnimetsän paronikunta eli Suomen keskiaikaseura ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen keskiaikaseura ry eli Aarnimetsän paronikunta on suomalainen keskiajan ja renessanssin harrastajien yhdistys. Seura on osa kansainvälistä historianelävöittäjien Society for Creative Anachronism -järjestöä. SCA tutkii keskiaikaa ja elävöittää romantisoitua kuvaa tästä aikakaudesta

Hukan pitäjä eli Keskiaikaseura Hukka ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hukan pitäjä eli Keskiaikaseura Hukka ry on Suomen keskiaikaseuran alayhdistys, jonka toiminta keskittyy pääkaupunkiseutuun ja ympäryskuntiin. Hukka ry. toimii Suomen keskiaikaseura ry:n kautta yhteistyssä kansainvälisen Society of Creative Anachronism (SCA)-yhdistyksen kanssa. Hukka ry:n keskeinen tarkoitus on edistää keskiajan ja renessanssin kulttuurien, käsitiden ja taiteiden harrastusta ja tuntemusta, ja Hukassa harjoitetaan ja opetellaankin kaikkea sitä, mitä keskiajallakin tehtiin: käden taitoja kehräämisestä nahkatihin ja kirjamaalauksesta metallivaluun, taistelemista rottinkiasein, tanssia ja hyviä tapoja, lukemista ja tieteellistä tutkimusta.

EMAC eli Equestrian Martial Arts Club[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Equestrian Martial Arts Club on hevosilla käytävän historiallisen taistelun elävöitykseen keskittynyt ryhmä. Pääsijainti Pohjanmaan lisäksi toimintaa on Turun seudulla, ja yksittäisiä jäseniä ympäri Suomen.

Rohan tallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rohan tallit on keskiaikaiseen taisteluratsastukseen ja turnajaisiin erikoistunut historianelävöitysryhmä. Yhdistys opettaa hevosen kanssa tehtäviä taistelutaitoja miekan, keihään, peitsen ja ratsujousen kanssa.

ESRAJA eli Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry eli ESRAJA on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ratsujousiammuntaa sekä muita ratsutaisteluun perustuvia lajeja Etelä-Suomen alueella. Yhdistys järjestää kursseja, kisoja ja viikoittaisia harjoituksia. ESRAJA kuuluu Suomen Ratsastusjousiampujain Liittoon (SRJL) ja sen kautta sekä World Horseback Archery Federationin (WHAF) että International Horseback Archery Associationin (IHAA) alaisuuteen.

Historiallisen Ratsastuksen Seura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisen Ratsastuksen Seura edistää tietoutta ja käytäntöä historiallisista ratsastus- ja hevosmiestaidoista, alkaen vanhoista taisteluissa käytetyistä menetelmistä ja liikkeistä, working equitation -harjoitteista aina myöhäisbarokin klassiseen ratsastukseen asti. Seura toimii Rohan Tallien yhteydessä ja on Suomen Ratsastajainliitto ry:n alainen.

WarusSeppäin kilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WarusSeppäin kilta on Turussa toimiva, vuonna 1997 perustettu, keskiajan ja renessanssin historiallisten aseiden rekonstruointiin erikoistunut ryhmä, joka rekonstruoi myös historiallisia asetaitoja (historiallinen miekkailu). Killan lähtökohtaisena tavoitteena on tutkia ja lisätä tietoa ja taitoa keskiaikaisten ja varhaisen renessanssin aikaisten aseiden ja haarniskoiden valmistuksesta, varsinkin täällä pohjolassa käytettyjen osalta.

Paksun Katariinan tykkisisarkunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksun Katariinan tykkisisarkunta on vuonna 2009 perustettu pääkaupunkiseudulla toimiva pelkästään naisista koostuva myöhäiskeskiajan (1300–1400-luvut) historianelävöitysyhdistys. Yhdistys on rakentanut itselleen kaksi mustaruutitykkiä. Ensimmäinen on Paksu Katariina, jolta tykkisisarkunta otti nimensäkin, ja uudempi on Pitkä Barbara.

Iloinen Joutsen ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iloinen Joutsen (engl. Merry Swan) on historianelävöitysryhmä, joka elävöittää suomalaisten eli Ruotsin Itämaassa asuvien käsityöläisten elämää 1300-luvun loppupuolella. Tavoitteena on tehdä tutuksi keskiajan arkielämää sekä erilaisia kädentaitoja ja ammatteja.

GARS eli Gustavus Adolphus Rex Sueciae[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GARS on 1600-luvun alkupuolen ruotsalaista jalkaväkeä ja sotaleiriyhteisöä 30-vuotisessa sodassa elävöittävä ryhmä. Se tutkii aiheeseen liittyviä lähteitä ja niiden pohjalta valmistaa ja kokoaa itselleen elävöitysasut, harjoittelee miekkailua sekä keihäiden ja muskettien käyttöä muodostelmassa ja esiintyy historianelävöitysalan tapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. GARS on Harmaasusien alaryhmä.

Uudenmaan karoliinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan karoliinit on historianelävöitysseura, joka elävöittää Ruotsin kuninkaallisten karoliinien jalkaväkirykmenttiä vuosien 1700-1809 ajalta.

Helsingin Wanha Waruswäci ia Caupungin Hywät Asuckat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Wanha Waruswäci ia Caupungin Hywät Asuckat on 1700-luvun historiaa elävöittävä ryhmä. Se perustettiin Helsingissä 1997. Jäseniä on puolisen sataa ja joukko jakaantuu kutakuinkin tasan musketööreihin ja asukkaisiin. Musketöörijoukon eli Wanhan Waruswäen esikuvana on Helsingissä 1700-luvulla toiminut kaupunkilaiskaarti. Ruotsin suurvaltakauden romahdukseen päättyneen Suuren Pohjan sodan (1700-1721) jälkeen määrättiin kaupunkeihin perustettavaksi uudelleen porvariskaarteja. Niissä oli sekä jalkaväkeä että ratsuväkeä. Helsingissä on tietoja vuodelta 1724, jolloin kauppiaiden vanhin, Henrik Forsman, valittiin kaupunginkapteeniksi. Porvariston miespuolisen väestön kaikki kynnellekykenevät oli velvoitettu liittymään kaupungin jalkaväkeen, jolle 1740-luvulla päätettiin hankkia omat univormut.

Rautpohjan tykkikerho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautpohjan tykkikerho on Jyväskylässä Rautpohjan tehtailla vuonna 1998 perustettu sotahistoriaa harrastava kerho. Sen toimintaan kuuluu omavalmisteisten mustaruutiaseiden valmistus ja historian elävöittäminen yleisötapahtumissa esiintyen ympäri Suomea ja Eurooppaa.

Kerhon sotilasasut ja mustaruutiaseet on valmistettu mahdollisimman tarkasti aikakauden mukaan 1700-luvun karoliinisotilaiden ajasta 1800-luvun Suomen sotaan.

Rautpohjan tykkikerho kuuluu tapahtumissa edustaessaan Savon prikaatin alaisuuteen.

Ratsumieskilta ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratsumieskilta ry on suomalaisia ratsuväkiperinteitä ylläpitävä yhdistys ja vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Sillä on paikallisia jaostoja: Helsingin Eskadroona, Joensuun Eskadroona, Keski-Suomen Eskadroona, Kouvolan Eskadroona, Lahden Eskadroona, Lappeenrannan Eskadroona, Lempäälän Seudun Eskadroona, Ratsukoulun Eskadroona ja Uudenmaan Eskadroona. Lempäälän Seudun Eskadroona on järjestänyt Tammelan Hakkapeliittatapahtumaa vuodesta 1997.

Tampereen Seudun Ratsuväenkilta ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Seudun Ratsuväenkilta ry eli Hämeen Eskadroona on vuonna 1964 perustettu vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, jonka päätehtävänä on pitää toiminnallisesti yllä suomalaisen ratsuväen ja hevosvetoisen tykistön perinteitä. Järjestö elävöittää entisajan suomalaista ratsuväkeä.

C.O.W.S. eli Classic Old Western Society[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Classic Old Western Society, lyhyemmin C.O.W.S., on 1800-luvun Yhdysvaltain historian elävöittämisyhdistys. Yhdistys pyrkii sisällyttämään toimintaansa kaiken mahdollisen vanhaan länteen liittyvän. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää legendaarisen vanhan lännen historian, kulttuurin ja aseiden tuntemusta sekä perinteisten lännenaseiden keräily- ja ampumaharrastusta.

Kevät 1918[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevät 1918 on Suomen sisällissodan historiaa elävöittävä ryhmä.

Etulinja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etulinja on suomalainen, toisen maailmansodan historiaa elävöittävä ryhmä. Vuodet 1939–1945.

Michael Gaißmair[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michael Gaißmair on toisen maailmansodan historiaa elävöittävä ryhmä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://www.aarnimetsa.org/fi

Muina lähteinä tapahtumien omat sivut.