Ludvig II (Unkari)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ludvig II
Ludvig II Hans Krellin muotokuvassa vuodelta 1522.
Ludvig II Hans Krellin muotokuvassa vuodelta 1522.
Unkarin kuningas
Edeltäjä Vladislav II
Seuraaja Ferdinand I
János Szapolyai
Henkilötiedot
Syntynyt 1. heinäkuuta 1506
Buda
Kuollut 26. elokuuta 1526
Mohács
Puoliso Maria Itävaltalainen

Ludvig II (1. heinäkuuta 150629. elokuuta 1526 Mohács) oli Unkarin ja Böömin kuningas vuosina 15161526. Ludvig II seurasi kuninkaana isäänsä Vladislav II:ta. Unkari oli hänen valtaan noustessaan taloudellisissa vaikeuksissa ja maata uhkasi Osmanien valtakunta. Ludvig II sai surmansa Suleiman Suuren johtamia osmaneja vastaan käydyssä Mohácsin taistelussa, jossa hän hukkui paretessan Csele-jokeen. Ludvig II jäi Unkarin Jagellojen dynastian viimeiseksi hallitsijaksi ja hänen kuolemansa jälkeen valittiin kaksi kilpailevaa kuningasta, Ferdinand I ja János Szapolyai.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig II. Tuntemattoman taiteilijan maalaama muotokuva, joka perustuu Tizianin teokseen.
Unkarilaiset sotilaat löytävät turkkilaisilta kätketyn kuninkaan ruumiin taistelun jälkeen Bertalan Székelyn romantisoidussa maalauksessa vuodelta 1860.

Ludvig syntyi 1. heinäkuuta 1506 ja hän oli isänsä Unkarin ja Böömin kuningas Vladislav II:n ainut poika. Lapsena hän oli sairaalloinen, mutta häntä pidettiin toisaalta älykkäänä.[1] Hän oli isänsä kuollessa vuonna 1516 vasta kymmenvuotias, joten käytännössä maata hallitsi aluksi parlamentin nimittämä kuninkaallinen neuvosto.[2] Ludvig julistettiin täysi-ikäiseksi 11. joulukuuta 1521, ja 13. tammikuuta seuraavana vuonna hän meni naimisiin Maria Itävaltalaisen kanssa.[1]

Unkari oli Ludvigin noustessa valtaan lähellä anarkiaa ja sen taloustilanne oli katastrofaalinen: kuningas lainasi rahaa hovin ylläpitoa varten, mihin meni kolmannes valtion budjetista. Rajavartijoille ei ollut varaa maksaa palkkaa ja puolustuslinnoitukset rappeutuivat.[2] Unkarin ja Osmanien valtakunnan välillä vallitsi aselepo, josta huolimatta maiden rajoilla tapahtui jatkuvasti ryöstöretkiä ja kahakoita. Valtakuntana osmanit olivat huomattavasti Unkaria voimakkaampia. Esimerkiksi Unkarin asukasluku oli 1500-luvun alussa vain noin 4 miljoonaa, kun taas Osmanien valtakunnan asukasluku oli 12–13 miljoonaa. Osmaneilla oli myös suuri, nykyaikainen ja hyvin koulutettu armeija, jonka he saattoivat keskittää länteen osmanien otettua voiton safavideista vuonna 1514. Jatkuva osmanien uhka ja siihen varautuminen oli suuri syy Unkarin taloudelliselle ahdingolle. Maalla oli läheiset dynastiset siteet Habsburgien Itävaltaan. Osmanit pitivät kytköstä Kaarle V:en vaarallisena, minkä lisäksi Unkari muodosti tasankoineen portin kohti Keski-Eurooppaa, tai mahdollsien puskurin sen ja osmanien välille. Vuonna 1520 unkarilaiset päättivät lopettaa aselevon ja osmanien neuvottelija vangittiin. Tätä seurasi Suleiman Suuren sotaretki Unkariin, jonka aikana Belgrad menetettiin osmaneille. Unkarilaiset menettivät kaupungin myötä myös maan etelärajaa suojanneen linnoitusketjun.[3]

Muualla Osmanien valtakunnassa syttyneet kapinat pysäyttivät kuitenkin heidän etenemisensä kohti Unkaria joksikin aikaa. Kapinat kukistettuaan Suleiman Suuri palasi armeijoineen Unkarin vastaiselle uudelle sotaretkelle keväällä 1526. Kaarle V soti samaan aikaan Ranskaa vastaan, eikä hän voinut tukea Unkaria. Osmanit olivat myös solmineet rauhansopimuksen Puolan kanssa, eikä apua saatu näin tältäkään suunnalta. Unkarilaisten joukkojen kokoaminen osmaneja vastaan oli puolestaan hidasta. Osmanien edetessä Tonavan länsirantaa pitkin kohti Unkaria unkarilaiset päättivät asettua taisteluun Mohácsissa 26. elokuuta 1526. Osmanien armeijan koko lienee ollut unkarilaisiin verrattuna noin kaksinkertainen. Unkarilaiset luottivat kuitenkin raskaaseen ratsuväkeensä. Taistelussa he saivatkin aluksi jonkin verran menestystä, mutta myöhemmin taistelu kääntyi tappioksi. Joukkojensa mukana ollut kuningas Ludvig II yritti paeta taistelukentältä, mutta hän putosi ratsailta kevätsateiden takia tulvineeseen Csele-jokeen ja hukkui. Ruumiin löytäneet unkarilaiset kärkivät sen, jotta osmanit eivät pääsisis sitä häpäisemään.[3]

Osmanit polttivat voittonsa jälkeen Pestin ja Budan kaupungit, mutta myöhemmin he joutuivat vetäytymään talven tieltä. Unkarin etelärajan linnoitukset he kuitenmkin pitivät ja mukanaan vetäytyvät osmanit veivät myös 150 000 sotavankia. Ludvig II:n kuoleman jälkeen Unkarissa vaölittiin kaksi kuningasta. Valtiopäivät nimitti kuninkaaksi Transsilvanian vajda János Szapolyain ja István Bathoryn johtamat paronit valitsivat Kaarle V:n nuoremman veljen Ferninandin. Osmanien vielä myöhemmin palatessa Unkariin maa oli jakautunut kolmeen osaan, Unkarin tasankoa hallitsivat osmanit, Habsburgit maan länsi- ja pohjoisosia ja Transsilvaniasta tuli osmanien suojeluksessa ollut ruhtinaskunta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Louis II Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.4.2019. (englanniksi)
  2. a b Stephen R. Burant (toim.): Reign of Ulaszlo II and Louis II Hungary: A Country Study. 1989. Library of Congress. Viitattu 27.4.2019. (englanniksi)
  3. a b c Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 72–74. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
Edeltäjä:
Vladislav II
Unkarin kuningas
15161526
Seuraaja:
Ferdinand I
János Szapolyai