Mohácsin taistelu
| Mohácsin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Mohácsin taistelu teoksesta Osmanien valtakunnasta vuodelta 1588.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 45 000 |
25 000–30 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
noin 2 000 |
noin 20 000 | ||||||
Mohácsin taistelu oli 29. elokuuta 1526 käyty taistelu Unkarin kuningaskunnan ja Osmanien valtakunnan välillä lähellä Mohácsin kylää nykyisen Unkarin etelärajalla. Taistelu päättyi unkarilaisten ratkaisevaan tappioon ja kansalliseen onnettomuuteen. Surmansa sai esimerkiksi maan kuningas Ludvig II ja 20 000 muuta unkarilaista. Osmanisulttaani Suleimanille voitto oli yksi hänen uransa suurimmista. Mohácsin taistelun jälkeen osmanit valtasivat Unkarin tasangon muun Unkarin jakautuessa Habsburgien hallitsemaan länsi- ja pohjoisosaan, sekä osmanien suojelemaan Transsilvanian ruhtinaskuntaan.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1500-luvun alussa Unkarin valtaistuimelle oli noussut kuningas Ludvig II ja Osmanien valtakunnan hallitsijaksi oli kohonnut sulttaani Suleiman. Osmanien sulttaani hallitsi 12–13 miljoonaa alamaista, kun taas Unkarin väkiluku oli noin 4 miljoonaa. Unkaria vaivasi arvovaltaisen johdon puuttuminen ja sitä seurannut eri ryhmittymien keskinäinen kilpailu, kun taas vastaavasti Osmanien valtakunnalla oli tehokas hallintokoneisto. Osmaneilla oli myös suuri ja kurinalainen armeija. Unkari oli puolestaan sotilaallisesti valmistautumaton suureen yhteenottoon, vaikkakin maiden välisellä rajaseudulla tapahtui jatkuvia kahakoita ja tehtiin ryöstöretkiä. Osmanit kokivat Unkarin uhkana etenkin, koska maan Habsburgihallitsijoilla oli läheiset suhteet osmanien päävastustajana pidetyn Espanjan kuningas ja Saksan keisari Kaarlen kanssa. Unkarin tasanko oli myös portti hyökkäykselle Itävaltaan.[1]
Osmanit olivat ottaneet tärkeän voiton Persiasta vuonna 1514, mikä vapautti heidän voimavaransa toimintaan lännessä. Unkarin etelärajaa oli turvannut pitkään linnoitusten ketju, joka kuitenkin murtui 1520-luvun alussa. Unkarilaiset olivat kieltäytyneet jatkamasta maiden välistä aselepoa vuonna 1520 ja seuraavana vuonna eteläisen linnoitusketjun tärkeän osan muodostanut Belgrad menetettiin osmaneille.[1] Toisaalla osmanit valtasivat Rodoksen vuonna 1522, jota seurasi toimeton kausi. Pääasiassa ryöstösaaliilla eläneet janitsaarit kapinoivat vuonna 1525 toimettomuuden takia. Suleiman tukahdutti kapinan ja alkoi 1. joulukuuta koota joukkoja uutta sotaretkeä varten.[2] Ajankohta oli maailmanpoliittisesti otollinen sotaretkelle. Unkarin liittolainen keisari Kaarle oli sodassa Ranskaa vastaan ja osmanit olivat hieman aiemmin solmineet rauhansopimuksen Puolan kanssa. Unkari jäi näin ilman liittolaisia.[1]
Suleiman lähti joukkoineen ja suurvisiiri Ibrahim paššan kanssa Konstantinopolista 23. huhtikuuta 1526. Osmanien armeijaan kuului noin 100 000 miestä ja 300 tykkiä. Matka Belgradiin kesti lähes kolme kuukautta.[2] Osmanien joukkojen keskitys ei jäänyt unkarilaisilta huomaamatta, mutta heidän omien joukkojensa kokoaminen oli hidasta. Osmanit etenivät Unkariin Tonavan länsirantaa pitkin huoltaen joukkojaan joen kautta.[1] Arkkipiispa Pál Tomorin johtamat unkarilaiset vetäytyivät osmanien tieltä Unkarin tasangolle.[2] Unkarilaiset päättivät asettua puolustukseen hieman nykyisen Unkarin etelärajan pohjoispuolella sijaitsevan Mohácsin kylän luona. Paikan puolustaminen merkitsi sitä, että unkarilaiset apujoukot Kroatiasta ja Transsilvaniasta eivät ehtisi paikalle, mutta vetäytyminen merkitsisi Etelä-Unkarin jättämistä vihollisen armoille.[1] Unkarilaisen armeijan koosta Mohácsissa on esitetty hieman toisistaan poikkeavia arvioita, mutta tavallisesti niiden suuruudeksi on esitetty 25 000–30 000. Mukana oli kuningas Ludvig ja suuri osa Unkarin ylimystöstä.[2] Armeija käsitti eri paronien yksityisarmeijoita ja suuri osa unkarilaisista oli ratsuväkeä. Jalkaväki koostui palkkasotureista.[1] Unkarilaisen armeijan leiri perustettiin vetiselle tasangolle hieman Mohácsista etelään. Tasangolla oli leveyttä noin 10 kilometriä ja tasanko päättyi metsäisille kukkuloille.[2]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelu Mohácsissa käytiin 29. elokuuta. Suleimanin armeija saapui lopulta metsäisille kukkuloille Mohácsin tasangon laidalle. Unkarilainen ylimystö uskoi raskain haarniskoin varustetun ratsuväen vievän voiton osmanien joukoista. Tarkoituksena oli, että raskas ratsuväki murskaisi painollaan tiensä läpi etenevien osmanijoukkojen ja ylimystö taivutteli kuningas Ludvigin käymään taisteluun. Osmanien puolella kevyiden akıncı-joukkojen komentaja neuvoi sulttaania ottamaan unkarilaisen ratsuväen hyökkäyksen vastaan antamalla osmanien linjan taipua hyökkäyksestä taaksepäin, jolloin kaartuneen linjan sivustat hyökkäisivät unkarilaisten sivustaan ja piirittäisivät vihollisen. Itse taistelukentällä osmaneja oli ehkä noin 45 000. Heidän määräänsä on usein liioiteltu etenkin myöhemmissä kristityissä lähteissä.[2]
Molemmat osapuolet valmistautuivat ensin taisteluun ja unkarilaisten aloittama hyökkäys koitti lopulta keskipäivällä. Raskaan ratsuväen rynnäkköä johti kultaiseen haarniskaan sonnustautunut Pál Tomori. Taistelun yksityiskohdat vaihtelevat hieman eri lähteiden mukaan.[2] Tomorin ratsuväen onnistui ensin murtaa turkkilaisten rintama.[1] Ennen hyökkäyksen pysähtymistä ratsuväki oli miltei saavuttaa taistelukentällä olleen sulttaani Suleimanin. Turkkilaisten lähteiden mukaan suurvisiirin onnistui kuitenkin johtaa vetäytymistä hallitusti. Samalla kun unkarilaisten ensimmäinen rynnäkkö kului lopulta loppuun, osmanien rintaman taipumisesta innostuneet kuningas Ludvigin johtamat muut unkarilaiset kävivät omaan rynnäkköönsä. Osmanien ratsu- ja jalkaväki saarsi hyökänneet unkarilaiset samalla, kun osmanien tykistö avasi tulen.[2] Saarretut unkarilaiset oli voitettu kaksi tuntia myöhemmin.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkarilaisille Mohácsin taistelu oli kansallinen onnettomuus. Arkkipiispa, kuusi prelaattia ja 28 paronia olivat saaneet surmansa taistelussa. Kuningas Ludvig oli yrittänyt paeta, mutta hän hukkui kesäsateiden jälkeen tulvineeseen Csele-jokeen. Surmansa oli saanut myös lähes koko unkarilainen ratsu- ja jalkaväki.[1] Yhteensä unkarilaisia oli saanut surmansa noin 20 000. Vankeja ei osmanien puolella otettu.[2] Heidän tappionsa olivat arviolta vain noin 2 000.[3]
Sulttaanille voitto Mohácsissa oli ehkä hänen uransa loistavin. Taistelun jälkeen osmanit valtasivat ensin Pestin ja muutamaa päivää myöhemmin myös Budan.[1] Budan asukkaat olivat luovuttaneet kaupungin avaimet sulttaanille ja kaupunki oli aluksi tarkoitus säästää. Ryöstösaalista havitelleet janitsaarit eivät kuitenkaan olleet hallittavissa ja molemmat kaupungit poltettiin.[2] Huollon takia osmanit joutuivat vetäytymään Unkarista ennen talven tuloa. He jättivät kuitenkin varuskuntia valtaamiinsa tärkeisiin unkarin etelärajan linnoituksiin. Vetäytyvien joukkojen mukana vietiin myös 150 000 unkarilaista vankia.[1] Osmanit palasivat kolme vuotta myöhemmin.[2] Entinen Unkari oli jakautunut nyt kolmeen osaan, Habsburgien hallitsemaan länsi- ja pohjoisosaan, osmanien hallitsemaan Unkarin tasankoon ja heidän suojeluksessaan olleeseen Transsilvanian ruhtinaskuntaan.[1] Ferdinand I Habsburg nousi Unkarin kuninkaaksi joulukuussa 1526, mistä alkoi Itävallan ja Unkarin välinen yhteys.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 72–74. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
- ↑ a b c d e f g h i j k Richard Overy: History of war in a hundred battles, s. 53–56. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-939071-7. (englanniksi)
- ↑ Tony Bunting: Battle of Mohács Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 12. Tieteen ja taiteen vuosisata, s. 51-52. WSOY, 1982. ISBN 951-0-09740-3.