Louis de Bonald
| Louis Gabriel Ambroise de Bonald | |
|---|---|
 Louis de Bonald, Julien-Léopold Boillyn piirtämänä. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. lokakuuta 1754 Le Monna, Millau, Rouergue (nykyisin Aveyron) |
| Kuollut | 23. marraskuuta 1840 (86 vuotta) Le Monna |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | konservatismi, vastavalistus, ultramontanismi, traditionalismi, rojalismi |
Louis de Bonald, koko nimeltään Louis Gabriel Ambroise, varakreivi de Bonald (2. lokakuuta 1754 Millau – 23. marraskuuta 1840 Millau) oli ranskalainen vastavallankumouksellinen filosofi ja poliitikko. Joseph de Maistren ohella hänet tunnetaan restauraatioajan (1814–1830) johtavana katolisena ideologina. Hänet tunnetaan erityisesti kehittämistään sosiaaliteorioista, jotka vaikuttivat voimakkaasti ontologiseen kehykseen ja sitä kautta ranskalaisen sosiologian syntymiseen.lähde?
Elämä ja poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bonald syntyi vanhan maalaisaatelissuvun perheen ainoana lapsena. De Bonaldin ollessa 4-vuotias hänen isänsä menehtyi. Hänen harras katolinen äitinsä lähetti hänet opiskelemaan oratoriaaniseen Juillyn opistoon (Collège de Juilly) vuonna 1769. Opintojen päätyttyä vuonna 1772 hän meni monille aatelisnuorukaisille tyypilliseen tapaan armeijan palvelukseen, kunnes joukko-osastonsa lakkauttamisen jälkeen palasi Millauhin vuonna 1776.[1]
Vuonna 1778 de Bonald meni naimisiin Elisabeth-Marguerite Guibal de Combescuren kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta.[2]
Vuonna 1782 de Bonald valittiin Millaun kaupunginvaltuustoon. Vuonna 1785 provinssin kuninkaallinen kuvernööri nimitti hänet Millaun pormestariksi.[3] Menestyminen pormestarin virassa loi hänelle suosion, jolla hänet vuonna 1790 valittiin uudelleen pormestariksi 293 äänellä 368:sta.[4] Vallankumouksen myötä vuonna 1789 perustettu kansalliskokous oli muuttanut pormestarivirat vaaleilla valittaviksi.
Vuonna 1790 kansalliskokous alisti kirkon lainsäädännöllä valtion valtaan, mikä lopullisesti käänsi de Bonaldin vastustamaan vallankumousta ja sai hänet eroamaan Aveyronin alueneuvostosta (Assemblée départementale). Vuonna 1791 hän pakeni kahden vanhimman poikansa kanssa Saksaan Heidelbergiin ja liittyi prinssi Condén emigranttiarmeijaan.[3] De Bonald oli reservijoukoissa tukien itävaltalaisjoukkoja, jotka vuonna 1792 hävisivät taistelun Ranskan vallankumouksellisille Jemappesissa Belgiassa. Maanpakonsa aikana hän kirjoitti vuonna 1796 Saksan Konstanzissa painetun kirjan Teoria poliittisesta ja uskonnollisesta vallasta (Théorie du pouvoir politique et religieux).
Vuonna 1797 de Bonald palasi Ranskaan ja piileskeli Pariisissa.[1] Piileskely päättyy vuonna 1802 Napoleonin armahdukseen ja de Bonald saattoi palata kotiseudulleen Millauhin.[3] Vuonna hänestä tuli 1806 Mercure de France -kulttuurilehteen toimittaja.[5] Kieltäydyttyään monista aiemmista Napoleonin hallinnon nimitystarjouksista, hän vastaanotti vuonna 1810 keisarillisen yliopiston neuvoston jäsenyyden.[3]
Napoleonin syrjäyttämisen jälkeen vuonna 1814 alkoi Ludvig XVIII valtaannousun myötä Bourbon-restauraation aika, jolloin de Bonald palasi aktiivipolitiikkaan vaikuttaen edustajainhuoneen (Chambre des députés) jäsenenä vuosina 1815–1823 muun muassa avioeron kieltävän lain säätämiseen. Vuonna 1822 hän vaikutti merkittävästi lehdistövapauden lakkauttamiseen. 1823 Ludvig XVIII myöntää de Bonaldille varakreivin arvon. Vuonna 1827 Kaarle X nimittää de Bonaldin sensuurista vastaavan komitean johtoon. Vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen myötä Orleansin herttua Ludvig Filip I tuli kuninkaaksi syrjäyttäen Kaarle X. De Bonald kieltäytyi vannomasta uskollisuutta uusille vallanpitäjille ja palasi takaisin kotiseudulleen Millauhin, jossa kuoli vuonna 1840.[1]
Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bonald on määritelty ultrien (so. jyrkkien konservatiivien) ja legitimistien (monarkian restauraatiota vaativien) pääideologiksi sekä valtion ja alttarin välisen liiton keskeiseksi julistajaksi. Hänen on katsottu palanneen selkeästi entiseen: puolustamaan järjestystä ja autoritaarisuutta individualismia ja kriittistä nationalismia vastaan. Bonaldin arvostelijoiden mukaan hän ei tuntenut modernia ajattelua vaan rakensi päätelmänsä pelkästään metafysiikkaan ja teologiaan.[6]
Bonaldin keskeinen argumentti oli kuitenkin traditio. Historialliseen kokemukseen viitaten hän katsoi, että monarkia oli luonnollinen asia. Hän palaa takaisin Tuomas Akvinolaisen filosofiaan ja näkee ihmiselämän harmonisena kokonaisuutena, jossa suvereniteetti tulee yksin Jumalalta. Tämä valta on delegoitu perheelle, kirkolle ja monarkin johtamalle valtiolle. Kullakin näistä oli omat velvollisuutensa ja auktoriteettisääntönsä. Tuomas Akvinolaisen tavoin Bonald ei hyväksy tyranniaa, ts. hallitsemista Jumalan ohjeiden vastaisesti. Yksinvaltias ei ollut hänelle tyranni vaan Ranskan vallankumouksen luoma valtio, joka siveettömällä tavalla tuhosi yhteiskunnan tähänastisen harmonian.[7][8]
De Bonaldin ajattelua hallitsi voimakas pelko Ranskan vallankumousta kohtaan, mutta lisäksi hän selvästi vierasti urbaanista, kaupallista maailmaa. Hänen mukaansa se lisäsi eroja ihmisten kesken, höllensi perhetraditiota ja ohjasi yhteiskuntaa pelkän rahan ehdoilla toimivaksi. Maalla ihmiset asuivat erillään, mutta olivat sosiaalisesti lähempänä toisiaan kuin kaupungeissa. Bonaldin väitteet lähtivät perinteisestä maan "pyhyyden" kunnioittamisesta, mutta hänen kritiikillään oli kyllä yhteiskunnallista perustaakin.[9][10]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1796: Théorie du Pouvoir Politique et Religieux.
- 1800: Essai Analytique sur les Lois Naturelles de l’Ordre Social.
- 1801: Du Divorce: Considéré au XIXe, Impr. d'A. Le Clere.
- 1802: Législation Primitive (3 volumes).
- 1817: Pensées sur Divers Sujets.
- 1818: Recherches Philosophiques sur les Premiers Objets des Connaissances Morales.
- 1815: Réflexions sur l’Intérêt Général de l’Europe.
- 1818: Observations sur un Ouvrage de Madame de Staël.
- 1819: Mélanges Littéraires, Politiques et Philosophiques.
- 1830: Démonstration Philosophique du Principe Constitutif de la Société.}
- 1821: Opinion sur la Loi Relative à la Censure des Journaux.
- 1825: De la Chrétienté et du Christianisme.
- 1826: De la Famille Agricole et de la Famille Industrielle.
- 1834: Discours sur la Vie de Jésus-Christ.
Kootutut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Œuvres de M. de Bonald, 1817–1843 (A. Le Clere, 14 vols. in-8°).
- Œuvres de M. de Bonald, 1847–1859 (A. Le Clere, 7 vols. in-8° gr.).
- Œuvres Complètes de M. de Bonald, 1858 (Jacques-Paul Migne, 3 vols. in-4°).
- Œuvres Complètes, Archives Karéline, 2010 (facsimile of the Migne edition).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Devlin, Roger F.: Louis de Bonald’s On Divorce www.counter-currents.com. 6.6.2011. Counter-Currents Publishing, Ltd.. Viitattu 10.10.2018.
- ↑ Louis Gabriel Ambroise de Bonald gw.geneanet.org. Geneanet. Viitattu 10.10.2018.
- ↑ a b c d Blum, Christopher Olaf: Louis de Bonald Critics of the Enlighment. ISI Books. Arkistoitu 6.9.2013. Viitattu 10.10.2018.
- ↑ De Bonald, Louise: Oeuvres complètes de M. de Bonald, s. 6. Migne, 1859.
- ↑ Simpson, Marin: Encyclopedia of Nineteenth-Century Thought. Routledge.
- ↑ Meyers Enzyklopädisches Lexikon, Band IV, s. 481–482. Bibliographischen Institut, 1972.
- ↑ Nisbet, Robert: ', s. 37–38. Open University, 1986.
- ↑ Bussmann, Walter: ', s. 91. Ernst Klett Verlag, 1981.
- ↑ Nisbet, Robert: ', s. 66. Open University, 1986.
- ↑ Suvanto, Pekka: Konservatismi, s. 84–85. Suomen Historiallinen Seura, 1994.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Christopher Olaf Blum: [1].
| ||||||||||||||||||||||
