Lotta Svärd (runo)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lotta Svärd, Albert Edelfeltin kuvitusta Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Lotta Svärd on Johan Ludvig Runebergin kirjoittama ruotsinkielinen runo, joka sisältyy hänen teokseensa Vänrikki Stoolin tarinat. Se on teoksen vuonna 1860 ilmestyneen toisen osan neljäs runo. Runo kertoo samannimisestä Suomen sodan aikana Ruotsin joukkojen mukana kulkeneesta naisesta, joka huolsi sotilaita ja myi näille viinaa. Svärd tarkoittaa suomeksi miekkaa.

Runeberg kirjoitti runon jo syksyllä 1853. Lotta Svärd on runossa kuvattu isänmaallisena ja äidillisenä hahmona sotilaille. Runosta tuli nopeasti hyvin suosittu ja sitä on myöhemmin hyödynnetty maanpuolustushenkisissä tarkoituksissa. Runon mukaan nimettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen perustettu naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, Lotta Svärd. Myöhemmin saman runon mukaan nimetyt järjestöt perustettiin myös Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Lotta Svärdin asettaminen nimenomaan valkoisen Suomen ideologiseen palvelukseen vaikutti paljon siihen, miten runoon ja koko Vänrikki Stoolin tarinoihin on Suomessa myöhemmin suhtauduttu.[1]

Monien muiden Vänrikki Stoolin tarinoiden fiktiivisten hahmojen tavoin myös Lotta Svärdille on yritetty innokkaasti löytää todellista esikuvaa. Vaikka Ruotsin armeijalla ei Suomen sodan aikana virallisesti ollut kenttäkaupustelijoita, todellisuudessa kaikenlaista armeijaan kuulumatonta väkeä – kuten sotilaiden vaimoja – tosiaan kulki joukkojen mukana. He saattoivat myös hoitaa haavoittuneita. Ainakin kolmea eri naista on ehdotettu Lotta Svärdin mahdollisiksi esikuviksi. Todellisuudessa Runeberg ei kuitenkaan liene perustanut hahmoa kehenkään yksittäiseen henkilöön. Vastaavantyyppisiä hahmoja esiintyi paljon myös aikakauden kirjallisuudessa ja muussa runoudessa.[1]

Lotta Svärdin on väitetty innoittaneen Bertolt Brechtiä tämän kirjoittaessa näytelmäänsä Äiti Peloton ja hänen lapsensa. Brecht asui toisen maailmansodan aikana vuoden ajan pakolaisena Suomessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta (suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula), s. 186–188. Gummerus, Helsinki 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]