Lissan taistelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lissan taistelu (1866)
Osa Kolmatta Italian itsenäisyyssotaa
Carl Frederik Sørensen, Lissan taistelu, 1868.
Carl Frederik Sørensen, Lissan taistelu, 1868.
Päivämäärä:

20. heinäkuuta 1866

Paikka:

Lissan saaren edustalla Adrianmerellä

Casus belli:

Italian halu valloittaa Venetsia

Lopputulos:

Itävallan voitto

Osapuolet

Italia

Flag of the Habsburg Monarchy.svg Itävallan keisarikunta

Komentajat

Italian lippu 1861–1946 Carlo di Persano

Flag of the Habsburg Monarchy.svg Wilhelm von Tegetthoff

Vahvuudet

12 panssarifregattia
10 risteilijää
4 tykkivenettä

7 panssarifregattia
1 höyrykäyttöinen kaksikantinen linjalaiva
6 risteilijää
12 tykkivenettä

Tappiot

2 panssarifregattia
620 kuollutta
40 haavoittunutta

38 kuollutta
138 haavoittunutta

Lissan taistelu on 20. heinäkuuta 1866 Adrianmerellä lähellä Vis-saarta (ital. Lissa) nykyisen Kroatian vesialueella käyty taistelu Itävallan keisarikunnan ja Italian kuningaskunnan joukkojen välillä. Se on osa kolmatta Italian itsenäisyyssotaa, jossa Italian tavoitteena oli Venetsian valtaaminen Itävallalta. Taistelun lopputuloksena määrällisesti alivoimainen Itävallan laivasto voitti sitä suuremman Italian laivaston. Meritaistelu oli ensimmäinen laaja panssarilaivojen välillä käyty konflikti, ja viimeinen jossa laivat pyrkivät upottamaan toisensa puskemalla.

Taistelun aikana Italian laivasto ampui noin 1 450 ammusta, mutta ei onnistunut upottamaan ainuttakaan Itävallan laivaston raskaista yksiköistä. Yksi syy lopputulokseen ja Italian laivaston huonoon suorituskykyyn oli sen komentajien välinen sisäinen kilpailu. Esimerkiksi vara-amiraali Albinin komennossa olleet laivat eivät osallistuneet taisteluun[1]. Taistelu koostui useasta pienemmästä konfliktista. Niistä suurin seitsemän Itävallan ja neljän Italian panssarifregatin välinen kohtaaminen osoitti Itävallan komentajan von Tegetthoffin kyvyn eristää ja tuhota eristykseen jääneet Italian laivaston yksiköt.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Visin saaren linnakkeet oli rakennettu Napoleonin ajalla brittijoukkojen vallatessa saaren. Britit poistuivat saarelta ja se luovutettiin 1815 Itävallalle, kun Britannialle luovutettiin Joonianmeren saaria. Vuonna 1866 saarella oli Itävalta-Unkarin varuskunta, johon kuului eversti Urs de Marginan johtamat 1 833 sotilasta. Varuskunnalla oli 88 tykkiä. Saaren tärkeimmän sataman San Giorgion suojana ei ollut miinoja eikä puomeja.[2]

Visin valtausyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian joukkojen komentajan Persanon, jonka laivasto lähti 15. heinäkuuta 1866 Anconasta, suunnitelmana oli harhauttaa saaren puolustajia kahden kohteen tulittamisella ja laskemalla joukkoja maihin kahdessa muussa paikassa. Persano oli pyytänyt 5 000 jalkaväkisotilasta, mutta merelle lähdettäessä aluksilla oli vain 600. Kaikki jalkaväkimiehet oli sijoitettu vara-amiraali Albinin johtamille puurunkoisille aluksille.[3]

Italian laivasto saapui 17. heinäkuuta Visin edustalle. Ensimmäisenä Persano lähetti tykkiveneet katkaisemaan lennätin yhteydet saaren ja mantereen väliltä. Tieto hyökkäyksestä oli jo kuitenkin lähetetty Pulaan von Tegetthoffille. Seuraavana aamuna Italian laivasto aloitti maakohteiden tulittamisen, jolloin Re d'Italia ampui 1 300 kranaattia. Illalla italialaiset vetäytyivät ja Persano pyysi lisää jalkaväkeä maihinnousua varten.[4]

Affondatore saapui 9. heinäkuuta täydennyksineen tuoden 600 jalkaväkisotilasta. Alkuperäisen 600 ja täydennyksinä saapuneiden sekä 1 000 aluksilta kerätyn merimiehen avulla Persano päätti yrittää maihinnousua.[4]

Persanon vetäydyttyä puolustautuneet joukot olivat vahvistaneet San Giorgion puolustusta. Persano käski Formidabilen päällikön valtaamaan sataman ja Albinin mukana tulleiden joukkojen nousemaan maihin sataman lähistöllä. Formidabile joutui kiivaaseen tykkituleen kärsien suuria tappioita ja syttyen palamaan, minkä seurauksena laivasto joutui vetäytymään. Albini ei laskenut joukkojaan maihin. Pimeyden laskeuduttua ja tuulen voimistuttua Persano keskeytti hyökkäyksen.[4]

Italialaisten vetäytyessä puolustajilla oli San Giorgion puolustamiseksi vain viisitoista toimivaa tykkiä. Puolustajien tappiot olivat 24 kaatunutta ja 70 haavoittunutta. Italialaiset olivat menettäneet hyökkäyksessä kuusitoista miestä kaatuneina ja 96 haavoittuneina. Lisäksi lukuisia aluksia oli vaurioitunut ja hiilivarastot oli osalla lähes tyhjät. Aamuun mennessä tuuli oli edelleen voimistunut ja näkyvyys heikko.[4]

Persano päätti olosuhteista huolimatta yrittää uutta maihinnousua. Tiedustelualus Esplaratore ilmoitti kello 07.50 havainneensa tuntemattomia aluksia länsiluoteessa.[4]

Meritaistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von Tegetthoffin johtama Itävalta-Unkarin laivasto lähti 19. heinäkuuta kello 14 Pulasta. Huono sää ja voimakas merenkäynti hidasti matkan tekoa ja keskinopeus olikin vain noin 5,5 solmua. Tiedustelualus höyrylaiva SMS Stadion ja ironclad SMS Kaiser Max havaitsivat 20. heinäkuuta kello seitsemän Italian laivaston alukset.[5]

Persanon laivastosta Formidabile oli palannut Anconaan korjattavaksi sekä Terribile ja Varese olivat valvomassa etelässä. Albini määrättiin keskeyttämään maihinnousu. Jo maissa olevat jäivät tykkiveneiden pelastettaviksi ja Albinin alusten tuli liittyä taistelulinjaan. Albini kuitenkin pidättäytyi etäällä taistelusta ja ilmoitti taistelun jälkeen, ettei Persanolta tullut käskyä toiminnasta. Myöhemmissä tutkimuksissa on päätelty käskyn saapuneen, mutta Albinin vastustaneen puurunkoisten alustensa liittämistä ironclad-alusten kanssa taisteluun.[5]

Noin kello yhdeksän rankan taisteluun valmistautuneet osapuolet toisiltaan peittäneen sadekuuron päätyttyä tuuli tyyntyi ja merenkäynti helpottui. Kello kymmeneltä itävaltalaiset näkivät jo italialaiset ja Visin saaren. Von Tegetthoff antoi määräyksen nostaa vauhdin maksimiin noin kymmeneen solmuun ja ironcladit törmäämään italialaisiin. Italian laivasto avasi tulen 10.45 ja SMS Drachen päällikkö von Moll sai surmansa, jolloin päälliköksi tuli myöhemmin pohjoisten napa-alueiden tutkijana maineeseen noussut luutnantti Karl Weyprecht.[6]

Laivastojen lähetessä toisiaan Persano päätti siirtää lippunsa Re d'Italialta Affondatorelle, mutta ei kertonut siitä muiden alusten päälliköille. Re d'Italian pysähtyessä siirtämään amiraalia Italian laivaston etuosastoa johtanut kontra-amiraali Giuseppe Vega jatkoi samalla nopeudella matkaansa katkaisten linjan. Tykkitulen ja alusten savun peittäessä näkyvyyden itävaltalaiset läpäisivät italialaisten linjan syntyneestä aukosta.[7]


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Battle of Lissa (1866)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sokol, Anthony E.: Imperial and Royal Austro-Hungarian Navy. Sea Power Monograph Number 3. Annapolis, Maryland: United States Naval Institute, 1968. Library of Congress Catalog Card Number 68-29133. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Italian "mistakes" in Lissa battle (in Italian) lastoriamilitare.splinder.com.
  2. Sokol, Anthony E. s. 42
  3. Sokol, Anthony E. s. 42-43
  4. a b c d e Sokol, Anthony E. s. 43
  5. a b Sokol, Anthony E. s. 44
  6. Sokol, Anthony E. s. 45
  7. Sokol, Anthony E. s. 45-47
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lissan taistelu.